Valmistelija
Jari Lausvaara, Tilakehitysjohtaja, jari.lausvaara@jarvenpaa.fi
Marko Kauppinen, elinkeinopäälikkö
Perustelut
Taustaa
Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 3.12.2018 Vanhankylänniemen kartanon tilannetta ja antoi evästyksiä kartanorakennuksen mahdollisen käytön jatkosuunnitteluun. Kartanorakennus on ollut tyhjillään syksystä 2018 lähtien aikaisemmin toimintaa pyörittäneen yrittäjän vetäydyttyä sopimuksesta ja siten Kartanon yrittäjävetoisen toiminnan lakattua. Uutta toimintaa ei ole tällä välin rakennukseen määritelty, vaan on pyritty kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoja, jotka rakennuksen asettamat mahdollisuudet ja rajoitukset huomioiden olisivat realistisia ja mielellään myös pitkäaikaisia.
Nyt esillä olevia etenemismalleja käytiin läpi kaupungin johtoryhmässä 27.2.2019 ja ne todettiin realistisiksi.
Jatkosuunnittelua on jatkettu kahden vaihtoehdon mukaan, joista toinen on yrittäjävetoinen malli ja toinen perustuu osaamis- ja työllisyyspalvelujen koordinoimaan kahvilatoimintaan, jonka peruskonsepti pohjautuu Lounaskahvio Cooperinkulman työpajatoiminnanmalliin.
Näistä yrittäjävetoisen mallin perusperiaate on kesäkauden yli menevä Kartanorakennuksen vuokraus kahvila- ja tai ravintolatoimintaan, johon kiinnostuneet yrittäjät tarjoavat omia palvelujaan avoimella kilpailutuksella. Yrittäjä esittää kaupungille liiketoimintasuunnitelman sekä ehdotuksen vuokran suuruudesta, joka on sidottu sopimusaikana syntyvään liikevaihtoon tietyllä prosenttiosuudella. Yrittäjä ehdottaa paitsi vuokratasoa, niin myös toiminnan laajuutta eli esimerkiksi sitä sisältyykö liiketoimintaan karavaanaritoiminnan pyörittäminen Vanhankylänniemessä. Ehdotukset arvioidaan sekä laadullisin että taloudellisin perustein siten, että kokonaisuus lisää alueen vetovoimaa varsinkin kesäkaudella sekä tuottaa kaupungin kannalta edullisimman taloudellisen yhtälön. Yrittäjän kanssa tehtäisiin tässä mallissa 1+1 kautta kattava sopimus.
Osaamis- ja työllisyyspalvelujen esittämän kahvila- ja majoitustoiminnan perustana on järjestää toiminta ammatillisena työpajatoimintana. Työpajatoiminnan tarkoituksena on paitsi tuottaa ammattimaisia kahvila- ja majoituspalveluja, niin myös järjestää samalla osaamisen kehittämiseen ja työllistymisen edistämiseen liittyvää palvelua kuntalaisille. Toimintaa ohjaavat ruokapalvelu- ja ohjaustyön ammattilaiset. Toiminnassa voidaan hyödyntää Lounaskahvio Cooperin Kulman ammatillisen työpajatoiminnan valmiita toimintamalleja. Myös jo Vanhankylänniemessä sijaitseva rakentavien alojen Liito-työpajan toiminta on mahdollista integroida yhteen kahvila- ja majoitustoiminnan kanssa. Toiminta tarjoaa mahdollisuuden ravintola- ja cateringalan tutkinnonosien suorittamiseen. Toimintaa järjestetään lähtökohtaisesti maalis-lokakuun aikana. Talviaikana työntekijöiden panos voidaan hyödyntää suoraan Lounaskahvio Cooperin kulman catering-toiminnan järjestämisessä. Oleellista on aktiivinen yhteistyö Järvenpään kaupungin eri toimijoiden, yritysten, yhdistysten ja oppilaitosten kanssa. Toiminnan käynnistäminen edellyttää kolmen työntekijän (esimies + kaksi työntekijää) rekrytoimista, kalusteiden kuntotarkastusta ja tarpeen mukaan uusien kalusteiden investointia. Toiminnan alustava käyttötaloussuunnitelma on esitetty erikseen liitteessä.
Ehdotukset ovat liitteenä.
Vaihtoehtojen vertailu
Ammattityöpajamalli on tavoitellun aikataulun puitteissa varmempi. Tehtyjen laskelmien perusteella ammattityöpajamalli aiheuttaa kaupungille lisäkulua v. 2019 74te ja v. 2020 104te. Vuodelle 2020 haetaan Aluehallintovirastolta 30te avustusta työpajatoimintaan. Em. toiminnan aiheuttamat nettokulut on katettavissa Hyvinvoinnin palvelualueen sisältä (50te) ja Kaupunkikehityksestä (23,7te). Ammattityöpajatoiminnan käynnistämisellä ei näin ollen ole vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen. Lisätuloa on mahdollisesti saatavissa hyödyntämällä kartanorakennusta ammattityöpajan ohella myös paikallisten yrittäjien ja taidenäyttelyiden popup-tilana.
Yrittäjävetoisessa mallissa kaupungin oletetaan saavan vuokratuloa, joka olisi prosentuaalisesti sidottu yrittäjän saamaan liikevaihtoon. Vertailulaskelmassa liikevaihto on asetettu ammattityöpajana järjestetyn kahvilan liikevaihtoa vastaavaksi ja kaupungille maksettava osuus liikevaihdosta 10%:iin. Kaupungin tuotto olisi näin ollen 7.500-10.000e per sopimusvuosi.
Kahvilatoiminnan järjestäminen Vanhankylänniemessä edellyttää vähintään 60te investointia pintaremonttiin, keittiön laitteiden ja kalusteiden uusintaan. Investointi on tehtävä kummassakin etenemisvaihtoehdossa. Keittiöinvestoinnille voidaan osoittaa määräraha talousarvioon varatusta kehitysinvestointeihin, joten hankkeesta ei aiheudu lisämäärärahatarvetta.
Vaihtoehtojen vaikutukset kaupungin talouteen on esitetty liitteenä.
Seuraavat vaiheet
Jotta kesäkaudelle 2019 saadaan Vanhankylänniemen kartanoon kahvilatoimintaa, kaupunginhallituksen tulee päättää, edetäänkö vuosina 2019 ja 2020 yrittäjävetoisella vai omana toimintana järjestettävänä ammattityöpaja -mallilla.
Valitun mallin ja sitä tukevan päätöksen mukaisesti kaupunki lähtee valmistelemaan asiaa siten, että Kartanorakennus on avoinna tavoitteen mukaisesti viimeistään 1.6.2019.
Ehdotus
Esittelijä
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- valita Kartanorakennuksen kahvilatoiminnan vuosien 2019-2020 järjestämismalliksi Osaamis- ja työllisyyspalvelujen järjestämän ammattityöpajan.
- velvoittaa yrityspalvelut tekemään perusteellisemman ja tarkemman suunnitelman yritystoiminnan kehittämisen edellytyksistä Vanhankylänniemen alueella sekä erityisesti Kartanorakennuksessa ja sen ympäristössä siten, että toiminta Kartanolla voi jatkua keskeytyksessä nyt päätetyn toiminta-ajan jälkeen.
- että Hyvinvoinnin ja Kaupunkikehityksen palvelualueiden välinen, valtuustolle esitettävä määrärahasiirto tuodaan myöhemmin keväällä hallituksen käsiteltäväksi samanaikaisesti muiden käyttötalouteen kohdistuvien talousarviomuutosten kanssa.
Käsittely
Lounaskahvila Cooperin Kulman Ruokapalveluvastaava Jenni Juvonen esitteli ammatillisen työpajamallin. Elinvoimajohtaja Marko Lehenberg esitteli yrittäjävetoisen mallin.