Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 13.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Järvenpään lukio opetussuunnitelman muutokset

JARDno-2022-1521

Valmistelija

  • Marja-Liisa Lehtiniemi, rehtori, marja-liisa.lehtiniemi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään opetus- ja kasvatuslautakunta on hyväksynyt (25.5.2021 § 41 ja 7.6.2022 § 26) voimassa olevat lukion opetussuunnitelman perusteet, jossa on osana vahvistettu oppimisympäristön turvallisuutta koskevat menettelyt.

Opetushallitus on täsmentänyt keväällä 2022 lukion opetussuunnitelman perusteita, joiden tavoitteena on vahvistaa opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan kouluissa. Täsmennykset perustuvat muutokseen, joka on tehty lukiolakiin (714/2018, muutettu 165/2022). Muutokset ovat tulleet voimaan 1.8.2022. Opetushallitus on antanut 10.5.2022 määräyksen, että perusopetuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä.  

Opetushallitus on päättänyt muutoksista lukion kansallisen opetussuunnitelman perusteiden 2019 lukuihin:

       2.1 Lukiokoulutuksen tehtävä

       4.3 Opiskeluhuolto (alaluku 4.3.1 Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet)

       4.4 Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Keskeiset muutokset nuorten lukiokoulutuksessa:

  • Lukiokoulutuksessa otetaan huomioon alle 18- vuotiaita opiskelijoita koskien lapsen edun ensisijaisuus opetusta ja koulutusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä.
  • Opiskelijan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden opiskelijoiden, oppilaitosyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä.
  • Opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta oppimisympäristössä tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.
  • Kurinpitokeinot on muutettu kurinpitotoimiksi. Kurinpitotoimiin tulleet muutokset: 
    • Koulutuksen ja opetuksen järjestäjän tulee jatkossa kurinpitotoimea harkitessaan ottaa huomioon teon laatu sekä opiskelijan ikä ja kehitystaso.  
    • Opetuksen epäämistilanteissa opiskelijalle on järjestettävä opiskeluhuoltona mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti psykologin tai kuraattorin kanssa. Lisäksi on järjestettävä muu tuki epäämisen aikana ja opiskelijan palatessa opetukseen. Opiskelijalle tehdään suunnitelma opetukseen palaamisen tukemiseksi.
    • Lakimuutoksilla kumottiin lakeihin sisältyneet niin sanottua kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskevat säännökset, koska kurinpitoimet ovat lähtökohtaisesti turvaamistoimenluonteisia. Opetustoimen sääntely ei jatkossa estä kurinpitomenettelyä, vaikka samasta teosta olisi vireillä syyte tai tuomioistuimen antama rikostuomio. Myös rikosoikeudellinen menettely olisi mahdollista aloittaa, vaikka teosta olisi määrätty oppilaitoksen sisäinen kurinpitoseuraamus. Muutos parantaa opetustoimen säädöksiin sisältyvien kurinpitotoimien käytettävyyttä, vaikka samassa asiassa olisi käynnistynyt tai olisi mahdollista käynnistää rikosoikeudellinen prosessi.
    • Oppivelvollinen opiskelija voidaan erottaa oppilaitoksesta enintään kolmeksi kuukaudeksi

Ennen suunnitelman hyväksymistä tai sen päivittämistä koulutuksen järjestäjän tulee kuulla opiskelijakuntaa ja lukion henkilöstöä sekä varata lukion kaikille opiskelijoille mahdollisuus ilmaista mielipiteensä siitä. Keväällä 2021 opiskelijoita ja henkilökuntaa kuultiin ennen opetussuunnitelmaa hyväksyttäessä. Kyseisen opetussuunnitelmauudistuksen osalta lukion opiskelijoille, huoltajille ja henkilökunnalle järjestettiin 24.8.2022 lukiolla tilaisuus ilmaista mielipiteensä esitetyistä muutoksista.

Aikuisten koulutusta varten ei tarvitse hyväksyä järjestyssääntöjä eikä muita järjestysmääräyksiä (lukiolaki 40 § 6 mom).

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä liitteiden 1-3 mukaiset muutokset Järvenpään kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan.

Käsittely:

Opetusjohtaja Arja Korhonen selosti asiaa.  

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

Järvenpään lukio/rehtori, opetusjohtaja