Kaupunkikehityslautakunta, kokous 12.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Asemakaavan muutos, osa korttelista 639 (Myllytie 24-26)

JARDno-2021-1109

Valmistelija

  • Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Myllytien ja Laaksokadun kulmaan suunnitellaan kaksi kerrostaloa täydentämään nykyistä viiden kerrostalon ryhmää. Rakennusten julkisivumateriaalien ja värityksen valinnassa otetaan huomioon ympäröivät rakennukset. Toteutusta ohjaa asemakaavaa tukeva rakentamistapaohje. Autopaikkamitoitus on sopeutettu alueen ominaisuuksiin ja sijaintiin palvelujen läheisyydessä. Rakennusoikeus on yhteensä 3880 k-m2 ja suurin sallittu kerrosluku VI ja VII. Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle tulee 82 asuntoa ja noin 150 asukasta.

Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus

Asemakaavan muutos on käynnistynyt kiinteistönomistajan aloitteesta. Asiasta on tehty puitesopimus (vs. kaavoitusjohtaja 16.10.2020). Kiinteistönomistaja on teettänyt kaavatyön pohjaksi alustavat viitesuunnitelmat (Luo arkkitehdit Oy 3.3.2021). Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu kuulutuksella 2.6.2022 sekä lähettämällä kirje kaava-alueen ja kaava-alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on saatu neljä mielipidettä.

Asemakaavan muutosluonnos ja rakentamistapaohje ovat olleet nähtävänä 23.2. - 25.3.2022 välisen ajan Seutulantalon palvelupisteessä ja Järvenpään kaupungin verkkosivuilla. Nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 16.2.2022 ja kirjeellä suunnittelualueen maanomistajille ja naapurikiinteistöjen omistajille. Nähtävilläoloaikana osallisilla oli mahdollisuus jättää mielipide kaavaluonnoksesta. Luonnosvaiheessa lähetettiin ennakkolausuntopyyntö hankkeesta Järvenpään kaupunkitekniikka/ Suunnittelupalveluille, Järvenpään Vedelle, Uudenmaan ELY-keskukselle, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle, Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy:lle, Caruna Oy:lle, Elisa Oyj:lle ja Telia Finland Oyj:lle. Asiasta on pidetty yleisötilaisuus 2.3.2022 Teams-sovelluksella. Asemakaavaluonnoksesta on saatu nähtävilläoloaikana seitsemän lausuntoa ja kolme mielipidettä.

Lyhennelmät mielipiteistä ja lausunnoista sekä kaavoituksen vastineet esitetään asemakaavaselostuksen liitteenä 4. Alkuperäiset mielipiteet ja lausunnot ovat asian oheisaineistossa. Suunnittelualueelle laadittua hulevesiselvitystä on tarkistettu ja täydennetty palautteen pohjalta ja asemakaavaselostusta on täydennetty. Asemakaavakarttaan ei ole tehty muutoksia nähtävilläolon jälkeen.

Asemakaavan kuvaus

Suunnittelualue on osa kerrostalokorttelia, joka on muilta osin toteutettu voimassa olevan asemakaavan mukaan. Korttelissa on viisi kerrostaloa, joiden kerrosluku vaihtelee neljästä kuuteen. Myllytien ja Laaksokadun kulmassa on vanha omakotitalo piharakennuksineen, ja viereinen kiinteistö on rakentamaton. Suunnittelualueeseen sisältyy näiden kahden kiinteistön lisäksi osa Myllytietä, joka on toteutettu kevyen liikenteen kaduksi. Voimassa olevassa asemakaavassa alueelle on osoitettu rakennusala yhdelle rakennukselle, jonka suurin sallittu kerrosluku on V½ ja rakennusoikeus 1500 k-m2. Korttelin keskiosat on osoitettu istutettavaksi.

Suunnittelualueen kahdesta kiinteistöstä on tarkoitus muodostaa yksi tontti, jolle rakennetaan kaksi kerrostaloa. Rakennukset sovitetaan täydentämään nykyistä kerrostaloryhmää, ja niiden sijainti osoitetaan sitovalla rakennusalamerkinnällä. Suurin sallittu kerrosluku on VI ja kadun kulmaan suunnitellussa rakennuksessa VII. Rakennusoikeus on yhteensä 3880 k-m2. Leikki- ja oleskelualue sijoittuu tontin keskiosaan, ja tontin reunat on osoitettu istutettavaksi. Tontin hulevesiä on viivytettävä tontilla ennen niiden johtamista hulevesiverkkoon.

Tonttiliittymät järjestetään Myllytieltä ja Laaksokadulta. Osa autopaikoista rakennetaan kahteen tasoon Myllytien varteen ja osa Laaksokadun puolelle. Autopaikkoja on rakennettava 1 ap/110 k-m2, mutta kuitenkin vähintään 0,6 ap/asunto. Liikenne alueella tulee lisääntymään jonkin verran. Liikenteen häiriöiden ei voida kuitenkaan katsoa lisääntyvän merkittävästi nykytilanteeseen nähden. Merkittävimpiä melunlähteitä ovat Myllytie, Pohjoisväylä ja Helsingintie, joiden liikennemelusta tehdyn selvityksen mukaan suunnitellut rakennukset eivät sijoitu melualueelle, jolloin asemakaavaan ei tarvitse merkitä rakennusten ulkovaipan tai parvekkeiden äänitasoerovaatimusta. Liikennemelun ohjearvot alittuvat tontin leikki- ja oleskelualueilla.

Alueella oleva omakotitalo tullaan purkamaan ja nykyinen pihakasvillisuus tulee häviämään, mutta tontin reunojen kasvillisuutta täydennetään istutuksilla. Uusien rakennusten tiilenpunaiset seinät ja valkoiset parvekkeet toistavat lähiympäristön värejä. Korttelista on laadittu varjostusselvitys, jonka mukaan uudet rakennukset eivät kesäaikaan varjosta naapurirakennuksia, eivätkä keväällä ja syksylläkään merkittävästi.

Kaavaselostuksessa on esitetty asemakaavan tarkempi kuvaus ja asemakaavan toteuttamisen vaikutukset. Asemakaavaa täydentämään on laadittu rakentamistapaohje.

Kaupungin ja yksityisten kiinteistönomistajien väliset maankäyttösopimukset valmistellaan kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn asemakaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Alueelle laaditaan erillinen tonttijako.

HP

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää

  1. asettaa 6. kaupunginosan eli Pöytäalho kiinteistöjä 186-6-639-1 ja 186-401-2-195 sekä katualuetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 23.2.2022 ja asemakaavan selostus, päivätty 23.2.2022, täydennetty 2.5.2022) ja rakentamistapaohjeet (päivätty 21.2.2022. täydennetty 12.4.2022) julkisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 mukaisesti ja
  2. pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot Caruna Oy:ltä ja Järvenpään Vedeltä.

 

Käsittely

Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula selosti asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Asianosaiset