Hyvinvointilautakunta, kokous 19.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kotoutumisohjelma 2022-2024

JARDno-2021-2253

Valmistelija

  • Arja Loima, maahanmuuttotyön erityisasiantuntija, arja.loima@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lain kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) 32§ mukaan kunnassa tulee olla kotoutumisohjelma, joka hyväksytään kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Kotoutumisohjelma 20218-2021 hyväksyttiin 11.12.2017, § 80.

Kotoutumislain mukaan maahanmuuttajien kotoutumisen kehittämisessä, suunnittelussa ja seurannassa kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu. Kunnan on laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma. Kunta vastaa kotouttamisohjelman toimeenpanosta, kehittämisestä sekä seurannasta. Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia palveluja, työ- ja elinkeinohallinnon palveluina sekä muuna monialaisena yhteistyönä.

Nykyisellä hallituskaudella valmistellaan useita uudistuksia, jolla on liittymäpintoja maahanmuuttajien kotoutumiseen. Valtionneuvoston selonteko nostaa esiin kotoutumisen uudistamistarpeet. Selontekoa korvaa tällä hetkellä valtion kotoutumisohjelman. Kun valtion uudistuksiin liittyvä työ etenee, päätetään kotoutumisen edistämisen tehtävien muutoksista ja rahoituksesta. Valmisteilla on kotoutumislain uudistaminen.

Järvenpään kotoutumisohjelmassa kiinnitetään huomioita selonteossa esiintuotuihin kehittämiskohteisiin. 

Kotouttamista edistävä työ kuuluu osaksi kaikkia peruspalveluja. Vieraskielisen väestön lisääntyessä kotoutumista edistävien toimenpiteitä tulee nivoa yhä vahvemmin palvelukohtaiseen suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan. Maahanmuuton alkuvaiheen kohdennettuja toimenpiteitä järjestetään tarvetta vastaavasti. Ohjelmakaudella jatketaan pakolaisten (kiintiöpakolaiset, olekseluluvan saaneet turvapaikanhakijat) vastaanottoa kuntapaikoille 15 henkilöä/vuosi.

Vieraskielisen väestön kehityksen ja kuntalaisten tarpeiden sekä kotoutumisen tilan seuranta kuuluu osana muuhun kunnassa tehtävään valmistelu- ja seurantatyöhön esim. hyvinvointisuunnitelma, palveluverkko, opetussuunnitelmat.

Kotoutumispalvelut raportoi kotoutumisohjelman toteutumista vuosittain Hyvinvointilautakunnalle. Kotoutumispalvelujen toimintaa seurataan käyttösuunnitelmatavoitteiden avulla.

Ohjelma otetaan huomioon kuntalain (365/1995) 65§ mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Järvenpään kotouttamisohjelman 2022-2024.

 

Käsittely

Maahanmuuttotyön erityisasiantuntija Arja Loima selosti kotoutumissuunnitelmaa.

Satu Haaparanta teki Riina Kurkisen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: Vastaanotettavien pakolaisten määrä muutetaan kolmeentoista.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään nimenhuutoäänestyksellä, ja äänestysjärjestykseksi seuraava:

JAA: Esittelijän ehdotus

EI: Haaparannan muutosehdotus

Puheenjohtaja totesi hyvinvointilautakunnan päättäneen äänin 9 - 2 hyväksyä esittelijän ehdotuksen.

Päätös

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 9 JAA ääntä, 2 EI ääntä päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Eriävä mielipide

  • Satu Haaparanta jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Vastaanotettavien pakolaisten määrä olisi ollut supistettava kolmeentoista säästösyistä.

    Riina Kurkinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Äänestystulokset

  • Jaa 9 kpl 82%

    Peter Osipow, Jere Haavisto, Kirsi Lahtinen, Anna Pulkkinen, Pia Valonen, Nina Hagman, Sean McLoughlin, Lassi Markkanen, Mikko Perkoila

  • Ei 2 kpl 18%

    Riina Kurkinen, Satu Haaparanta