Perustelut
Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalon, Järvenpään Pysäköinti Oy:n ja Kiinteistö Oy Terveyskeskuskampuksen Pysäköinti 1:n hallituksen puheenjohtaja Pepe Makkonen on pyytänyt omistajan ennakkokäsitystä toimitusjohtajan palkkaamista koskevaan asiaan. Nykyinen toimitusjohtaja on ilmaissut halunsa väistyä tehtävistä työkiireidensä vuoksi.
Tehtäviin on antanut suostumuksensa Ansa Strandberg. Strandberg on toiminut Mestaritoiminta Oy:n talousjohtajana ja hän tuntee myös mainitut yhtiöt hyvin. Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalon ja Kiinteistö Oy Terveyskeskuskampuksen Pysäköinti 1:n osalta palvelu hankitaan ostopalveluna Mestaritoiminta Oy:ltä. Järvenpään Pysäköinti Oy sen sijaan suorittaa toimitusjohtajan palkan suoraan toimitusjohtajalle.
Järvenpään kaupungin omistajaohjeistuksen mukaan tytäryhteisön on pyydettävä konsernijohdon ennakkosuostumus toimitusjohtajan valintaa ja palkkausta koskevaan asiaan. Omistajaohjeistuksen mukaan lopullinen päätösvalta ja vastuu ennakkosuostumusasiassa on aina yhteisön omalla päätöksentekoelimellä, vaikka päätöstä tehtäessä ennakkosuostumus olisi saatukin.
IL
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan selostustekstissä esitetyn toimitusjohtajan tehtävää koskevan järjestelyn.
Käsittely
Tomi Passi poistui ilmoittaen esteellisyydestä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.