Perustelut
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 10 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee jäsenet kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa on 11 jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Hallintosäännön 11 §:n mukaan valtuusto valitsee jäsenistöstään kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja ensimmäisen sekä toisen varapuheenjohtajan. Kaupunginvaltuusto voi päättää, että kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuunottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Käytännössä tämä tarkoittaa kaupunginhallituksen osalta, että naisia ja miehiä on oltava kumpiakin vähintään viisi. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Kuntalain 73 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen seuraavasti:
”Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö
2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta
4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.”
IL
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää valita toimikaudelle, joka jatkuu 31.5.2023 asti tai kunnes uusi kaupunginhallitus on valittu
- kaupunginhallitukseen 11 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen
- valittujen keskuudesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.