Perustelut
Kiinteistönomistaja on hakenut poikkeamista asemakaavasta polttoaineiden jakeluaseman sijoittamiseksi liikerakennusten korttelialueelle kiinteistöllä 186-004-0454-0004. Asemakaava-arkkitehti on tehnyt päätöksen asemakaavasta poikkeamisesta (lupatunnus 21-0003-POI, 12.3.2021 § 2), jonka mukaan liikerakennusten korttelialueelle saadaan sijoittaa polttoaineiden jakeluasema. Päätöksestä on tehty määräaikaan 30.3.2021 mennessä oikaisuvaatimus (MRL 193 §), jossa vastustetaan poikkeamisratkaisun mahdollistamaa lisärakentamista toiminnasta naapurustolle aiheutuvien häiriöiden takia. Oikaisuvaatimus on asian oheisaineistona.
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että poikkeamispäätös perutaan. Oikaisuvaatimuksen perusteluna toistetaan naapureiden kuulemisessa aikaisemmin esiintuodut seikat, mm. liikennemäärän lisääntyminen, mainoskylttien valorasitus, turvallisuustekijät, asutuksen läheisyys, maaperäriskit, hajuhaitat ja maisemahaitat.
Päätösesitys
Oikaisuvaatimus esitetään hylättäväksi perusteettomana.
Päätösesityksen perustelut
Alueelta laaditun liikennelaskennan (Sitowise 2019) ja automaattiaseman meluselvityksen (Sitowise 2020) mukaan jakeluasema ei tuo merkittävää muutosta alueen tämänhetkisiin melutasoihin eikä liikennemääriin, ja alueen melutasot alittavat tällä hetkellä päivä- ja yöohjearvot. Katuverkon perusliikenteeseen verrattuna automaattiaseman liikennöinnin vaikutus on vähäinen. Lähimpien asuinrakennusten alueelle leviävän melun tasossa ei ole voitu todeta merkittävää eroa, kun melulaskennassa on otettu huomioon pelkästään katuverkon liikenne tai on tarkasteltu katuverkon ja automaattiaseman liikenteen yhteisvaikutusta.
Asiointiliikenne automaattiasemalle ja asemalta pois on mallinnettu laskennoissa kokonaisuudessaan Ainolanväylän suuntaan. Laskentojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että tilanteessa, jossa esimerkiksi puolet asiointiliikenteestä suuntautuisi asemalta Puistotietä pohjoiseen ja puolet etelään Ainolanväylälle, asiointiliikenteen keskiäänitasot eivät ylittäisi VNp 993/92 mukaisia ohjearvoja lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Osana hanketta toteutettava melun leviämistä estävä valli vähentää myös satunnaisten äänitapahtumien vaikutusta aseman pohjoispuolella.
Rakennuslupahakemuksen yhteydessä on esitettävä suunnitelmat, joilla valaistuksen ja palvelua odottavan liikenteen mahdolliset haitat naapuriasukkaille minimoidaan. Tonttijärjestelyt ja jakeluaseman turvallisuuden, asutuksen läheisyyden, maaperäriskien sekä haju- ja maisemahaittojen kannalta säädösten mukainen toteutustapa ratkaistaan rakennusluvassa.
Arviointia
Rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa (MRL 58 §). Poikkeaminen voidaan myöntää erityisestä syystä hakemuksesta (MRL 171 §). Erityisiä syitä ei laissa erikseen täsmennetä, vaan niiden olemassaolo on harkittava tapauskohtaisesti. Harkintaa ohjaavat esim. hallinto- ja oikeuskäytäntö ja yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet, jolloin on kyse tarkoituksenmukaisuusharkinnasta.
Poikkeamisen oikeudellisista perusteista säädetään erikseen (MRL 171 §). Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Poikkeaminen ei saa myöskään vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelun tavoitteiden saavuttamista eikä johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Voimassa olevassa asemakaavassa alue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. Korttelialueelle saa sijoittaa paljon tilaa vaativan erikoistavarankaupan myymälä-, toimisto- ja varastotilaa. Korttelialueelle voidaan osoittaa sellaisia vähittäiskaupan suuryksikköjä, jotka kaupan laatu huomioon ottaen voivat perustellusta syystä sijoittua myös keskusta-alueen ulkopuolelle kuten mm. moottoriajoneuvo-, vene-, rauta-, rakennustarvike-, huonekalu-, kodintekniikka-, puutarha- ja maatalouskauppaa. Alueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakaupan suuryksikköä. Tontin huoltoliikenne tulee järjestää siten, että siitä ei aiheudu kohtuutonta haittaa ympäristölle.
Korttelialuetta koskevien yleisten määräysten mukaan alueelle ei saa sijoittaa rakennusta, jonka teknisistä laitteista aiheutuva melutaso ylittää asumiseen varatun korttelialueen rajalla muu melu huomioon ottaen A-painotetun ekvivalenttitason (Aeq) päiväohjearvon (klo 7-22) 55 dB(A) tai yöohjearvon (klo 22-7) 45 dB(A). Liikenteen melusta aiheutuva melutaso rakennusten sisällä työ- ja toimistotiloissa ei saa ylittää A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa 45 dB(A). Ilmastointi- ja jäähdytyskonehuoneistojen ilmanotto- ja poistolaitteet tulee suunnata poispäin läheisistä asuinrakennuksista. Autopaikkoja on varattava tontille 1 ap / 50 k-m².
Kiinteistöllä 186-004-0454-0004 on liikerakennus, jossa tarjotaan autokorjaamo- ja muita erikoiskaupan palveluja. Kiinteistö rajoittuu pohjoisessa Valmukatuun, jonka vastakkaisella puolella on asuinpientaloja. Valmukadun puoleiseen tontinosaan on rakennettu meluesteeksi maavalli. Kiinteistö rajoittuu lännessä Puistokatuun ja etelässä Ainolanväylään. Ajoneuvoliittymä on Puistokadulta.
Poikkeamisen erityisen syyn olemassaolo harkitaan tapauskohtaisesti. Erityinen syy varmistaa myös sen, ettei poikkeuksen myöntämisestä tule pääsääntöistä toimintatapaa. Tässä tapauksessa erityisenä syynä on, että suunnitellun hankkeen voidaan katsoa edistävän MRL:n tavoitteita, koska se edistää liiketontin tarkoituksenmukaista käyttöä, ja koska jakeluasema täydentää pääväylän varren yritysalueen palveluja. Lisäksi alueelta laadittujen liikennelaskenta- ja meluselvitysten mukaan jakeluasema ei tuo merkittävää muutosta alueen tämänhetkisiin melutasoihin eikä liikennemääriin.
Yhteenvetona edelläolevasta voidaan todeta, että poikkeamisen edellytykset täyttyvät polttonesteiden jakeluaseman rakentamisen osalta ja poikkeamiseen on erityiset syyt kiinteistöllä 186-004-0454-0004, jolloin poikkeaminen asemakaavasta voidaan myöntää. Poikkeamisratkaisussa on kyse oikeudellisesta harkinnasta, joten oikaisuvaatimuksessa esitetyt muut näkökohdat jätetään käsittelemättä. Oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esiin mitään sellaista uutta seikkaa, joka antaisi aihetta poikkeamisasian uuteen käsittelyyn.
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää, koska jälkeenpäin ei ole tullut esille sellaista seikkaa tai asiantilaa, joka vaikuttaisi asian ja päätöksen uudelleen harkintaan,
- hylätä oikaisuvaatimuksen kiinteistöön 186-004-0454-0004 kohdistuvasta päätöksestä (12.3.2021 § 2, 21-0003-POI) poiketa asemakaavasta.
Käsittely
Maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen esitteli asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.