Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 6.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Peruskoulun 9. luokkalaisten kevään 2020 yhteishaku

JARDno-2017-1600

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2017 yhteishaun aikana Järvenpään peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 404 oppilasta, joista 399 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2017 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 12 oppilasta. Yläkoulujen opinto- ohjaajien elokuussa 2017 antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille on löydetty opiskelupaikka syksyllä 2017 alkaneisiin opintoihin. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 7 jatkaa perusopetuksessa
  • 4 ammatillisiin opintoihin
  • 1 lukio-opintoihin

Viisi (5) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaikki jatkaa opintojaan perusopetuksessa.  

Juholan erityiskoulun 9.- luokan 22 oppilaasta 11 sai opiskelupaikan Validiasta, neljä (4) ammatillisista oppilaitoksista ja kolme (3) 10 -luokalta tai VALMA:lta. Neljä (4) oppilasta jäivät ilman koulutuspaikkaa. He ovat päässeet vammaispalvelujen kautta päivätoimintaan.

Taulukko: Yhteishaku 2017, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

228 (56,4 %) / 223 (55,9 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

165 (40,8 %) / 156 (39,1 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

6 (1,5 %) / 8 (2,0 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

5 (1,2 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

12 (3,0 %)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2017 ensisijaisesti lukioon pyrki 228 oppilasta eli 56,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 223 opiskelijaa eli 55,9 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,4 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki  järvenpääläisistä yläkouluista yhteensä 193 oppilasta (n. 84 % lukioon hakeneista);  heistä 145 oppilasta haki lukion yleislinjalle, 35 oppilasta liikuntalinjalle, 9 oppilasta kuvataidelinjalle ja 4 oppilasta musiikkilinjalle. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 166 oppilasta (n. 74 % lukiopaikan saaneista). Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä kasvoi 1 prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä kasvua oli 7,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki järvenpääläisistä yläkoululaisista ensisijaisesti yhteensä 35 oppilasta (n. 15 % lukioon hakeneista). Opiskelupaikan muista lukioista sai yhteensä 57 oppilasta (n. 26 % lukiopaikan saaneista); Keravan lukioon 11 oppilasta, Tuusulan lukioihin yhteensä 19 oppilasta, Helsingin eri lukioihin yhteensä 16 oppilasta. Muista kuin edellä mainituista lukioista lukio-opiskelupaikan sai 11 oppilasta.  

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

310

282

263

243

270

222

236

236

244

228

% hakijoista

54,6

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki järvenpääläisistä ensisijaisesti yhteensä 165 oppilasta (noin 41 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 156 opiskelijaa (noin 39 % opiskelupaikan saaneista oppilaista). Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön. Keudaan hakeneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna noin 8 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä nousi melkein 9 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 82 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

 

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

254

257

299

260

182

228

175

201

182

165

% hakijoista

44,7

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

 

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2017 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun vertailutiedot vuosilta 2010 – 2017 on lautakuntien extranetissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Lasten ja nuorten lautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen Järvenpään peruskouluissa  keväällä 2017 opintonsa päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko- opintoihin.

Päätös

 

Hyväksyttiin

Valmistelija

Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2017 yhteishaun aikana Järvenpään peruskoulujen 9. luokalla oli yhteensä 404 oppilasta, joista 399 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2017 yhteishakuun Järvenpäässä  osallistuneista  oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 12 oppilasta. Yläkoulujen opinto- ohjaajien elokuussa 2017 antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille on löydetty opiskelupaikka syksyllä 2017 alkaneisiin opintoihin. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 7 jatkaa perusopetuksessa
  • 4 ammatillisiin opintoihin
  • 1 lukio-opintoihin

Viisi (5) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaikki jatkaa opintojaan perusopetuksessa.  

Juholan erityiskoulun 9.- luokan 22 oppilaasta 11 sai opiskelupaikan Validiasta, neljä (4) ammatillisista oppilaitoksista ja kolme (3) 10 -luokalta tai VALMA:lta. Neljä (4) oppilasta jäivät ilman koulutuspaikkaa. He ovat päässeet vammaispalvelujen kautta päivätoimintaan.

Taulukko: Yhteishaku 2017, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

228 (56,4 %) / 223 (55,9 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

165 (40,8 %) / 156 (39,1 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

6 (1,5 %) / 8 (2,0 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

5 (1,2 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

12 (3,0 %)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2017 ensisijaisesti   lukioon pyrki 228 oppilasta eli 56,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 223 opiskelijaa eli 55,9 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,4 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 193 oppilasta (n. 84 % lukioon hakeneista); 145 oppilasta haki lukion yleislinjalle, 35 oppilasta liikuntalinjalle, 9 oppilasta kuvataidelinjalle ja 4 oppilasta musiikkilinjalle. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 166 oppilasta (n. 74 % lukiopaikan saaneista). Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä kasvoi 1 prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä kasvua oli 7,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 35 oppilasta (n. 15 % lukioon hakeneista). Opiskelupaikan muista lukioista sai yhteensä 57 oppilasta (n. 26 % lukiopaikan saaneista); Keravan lukioon 11 oppilasta, Tuusulan lukioihin yhteensä 19 oppilasta, Helsingin eri lukioihin yhteensä 16 oppilasta. Muista kuin edellä mainituista lukioista lukio-opiskelupaikan sai 11 oppilasta.  

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

310

282

263

243

270

222

236

236

244

228

% hakijoista

54,6

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki järvenpääläisistä peruskouluista ensisijaisesti yhteensä 165 oppilasta (noin 41 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 156 opiskelijaa (noin 39 % opiskelupaikan saaneista oppilaista). Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön. Keudaan hakeneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna noin 8 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä nousi melkein 9 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 82 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

 

vuosi:

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

oppilaita

254

257

299

260

182

228

175

201

182

165

% hakijoista

44,7

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

 

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 % peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2017 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun vertailutiedot vuosilta 2010 – 2017 on lautakuntien extranetissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Sivistys ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen Järvenpään peruskouluissa keväällä 2017 opintonsa päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko- opintoihin.

Päätös

 

Hyväksyttiin

Valmistelija

Tero Seitsonen, erikoissuunnittelija, tero.seitsonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2018 yhteishaun aikana peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 421 oppilasta, joista 418 (99 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2018 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 14 oppilasta. Yläkoulujen opinto-ohjaajien antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille löydettiin opiskelupaikka. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • 11 ammatillisiin opintoihin
  • 2 jatkaa perusopetuksessa
  • 1 lukio-opintoihin

Kolme (3) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Heistä kaksi (2) jatkaa opintojaan perusopetuksessa ja yksi (1) on etsivän nuorisotyön palvelujen piirissä. Juholan erityiskoulun 9.- luokan 9 oppilaasta ammatillisessa koulutuksessa jatkaa kolme (3) opiskelijaa ja kuusi (6) jatkaa opiskeluja valmentavassa koulutuksessa.
 

Taulukko: Yhteishaku 2018, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)
 

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

240 (57 %) / 219 (52,4 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

175 (41,6 %) / 182 (43,5 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

3 (0,7 %) / 3 (0,7 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

3 (0,7 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

14 (3,3 %)

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2018 ensisijaisesti lukioon pyrki 240 oppilasta eli 57 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 219 opiskelijaa eli 52,4 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,6 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 201 oppilasta, 83,8 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 153 oppilasta, 69,9 % lukiopaikan saaneista. Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä laski noin prosenttiyksikön verran ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli 4,5 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 39 oppilasta, 16,2 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan muista kuin Järvenpään lukiosta sai yhteensä 66 oppilasta, 30,1 % lukiopaikan saaneista.

 

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

oppilaita

282

263

243

270

222

236

236

244

228

240

% hakijoista

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

57

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki ensisijaisesti yhteensä 175 oppilasta (41,6 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 182 opiskelijaa eli 43,5 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus nousi noin prosenttiyksikön verran. Keudaan hakeneiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna noin 11 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli melkein 15 prosenttiyksikköä. Vastaavasti muista ammatillisista oppilaitoksista opiskelupaikan saaneiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 15 prosenttiyksiköllä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 70 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

oppilaita

257

299

260

182

228

175

201

182

165

175

% hakijoista

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

41,6

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2018 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun 2018 yhteenveto ja vuosien 2011-2018 vertailutiedot löytyvät liitteinä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen peruskoulunsa keväällä 2018 päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin.

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen (perustutkinnot). Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2019 yhteishaun aikana peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 455 oppilasta, joista 449 (98,2 %) osallistui yhteishakuun.

Vuoden 2019 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä 20 oppilasta. Yläkoulujen opinto-ohjaajien antaman selvityksen mukaan kaikille ilman opiskelupaikkaa jääneille oppilaille löydettiin opiskelupaikka. Jälkiohjauksen kautta oppilaat sijoittuivat opintoihin seuraavasti:

  • kymmenen (10) ammatillisiin opintoihin (sisältää 10.lk ja Valma)
  • seitsemän (7) ei saanut päättötodistusta: heistä kuusi (6) jatkaa omassa koulussaan ja yksi (1) aloitti ammattiopinnot ja suorittaa ohessa peruskoulun loppuun omassa koulussaan.
  • kolme (3) lukio-opintoihin

Kaksi (2) oppilasta ei ottanut saamaansa paikkaa vastaan. Toinen heistä jatkaa opintojaan Espanjassa ja toinen sai oppisopimuspaikan.

Kuusi (6) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Yksi (1) heistä on hakenut paikkaa aikuisten perusopetuksesta ja loput viisi (5) jatkavat opintojaan perusopetuksessa.

Juholan erityiskoulun 9.- luokan 9 oppilaasta ammatillisessa koulutuksessa jatkaa kaksi (2) opiskelijaa ja viisi (5) jatkaa opiskeluja valmentavassa koulutuksessa.
 

Taulukko: Yhteishaku 2018, hakeutuminen koulutukseen (ilman Juholan oppilaita)

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

261 (57,4 %) / 228 (51,0%)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

(luku sisältää 10.lk ja Valma-koulutukseen hakeutuneet)

186 (40,9 %) / 201 (%)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

6 (1,3 %) / 7 (1,5 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

6 (1,3 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

20 (4,5 %)

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2019 ensisijaisesti lukioon pyrki 261 oppilasta eli 57,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 228 opiskelijaa eli 51,0 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 0,36 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 207 oppilasta, 79,3% lukioon hakeneista. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 139 oppilasta, 61% lukiopaikan saaneista. Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä laski 3,9% ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli 8,9 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 52 oppilasta, 20,1 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan muista kuin Järvenpään lukiosta sai yhteensä 89 oppilasta, 39 % lukiopaikan saaneista.

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

oppilaita

282

263

243

270

222

236

236

244

228

240

261

% hakijoista

51,1

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

57

57,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki ensisijaisesti yhteensä 186 oppilasta (40,9 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 201 opiskelijaa eli 45,0 % opiskelupaikan saaneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus nousi 1,5 prosenttiyksikön verran. Keudaan hakeneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna 1,6 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä nousi 6,5 prosenttiyksikköä. Vastaavasti muista ammatillisista oppilaitoksista opiskelupaikan saaneiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna noin 6,9 prosenttiyksiköllä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 72 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

oppilaita

257

299

260

182

228

175

201

182

165

175

186

% hakijoista

46,6

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

41,6

41,8

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2019 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti.

Yhteishaun 2019 yhteenveto ja vuosien 2012-2019 vertailutiedot löytyvät liitteinä.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen peruskoulunsa keväällä 2019 päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko- opintoihin.

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

  • Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Peruskoulun päättöluokkalaiset voivat yhteishaussa hakea lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen. Perusopetuspohjaiseen koulutukseen haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Yhteishaussa voi hakea enintään viiteen koulutukseen. Jos oppilas ei tule valituksi koulutukseen, hän saa jälkiohjauskirjeen opetushallitukselta.

Kevään 2020 yhteishaun aikana peruskoulun 9. luokalla oli yhteensä 524 oppilasta, joista 515 (98,3%) osallistui yhteishakuun. Yhdeksän (9) oppilasta ei osallistunut yhteishakuun. Näistä kahdeksan (8) jatkaa edelleen perusopetuksessa ja yksi (1) nuori asuu ulkomailla.

Vuoden 2020 yhteishakuun osallistuneista oppilaista ilman opiskelupaikkaa kevään yhteishaussa jäi yhteensä kymmenen (10) oppilasta. Yläkoulujen opinto-ohjaajien antaman selvityksen mukaan kaikki ilman opiskelupaikkaa jääneet ovat saaneet jälkiohjausta. Jälkiohjauksen kautta oppilaat ovat sijoittuneet opintoihin seuraavasti:

  • Neljä (4) ammatillisiin opintoihin
  • Yksi (1) oppilas ei saanut toivomaansa lukiopaikkaa, mutta hän sai jälkiohjauksen kautta jatkuvassa haussa opiskelupaikan ammatillisesta koulutuksesta, suunnitelmissa suorittaa kaksoistutkinto.
  • Viisi (5) oppilasta ei saanut päättötodistusta. He jatkavat perusopetuksessa.

Tämän lisäksi yksi (1) oppilas ei saanut päättötodistusta, mutta haki kuitenkin yhteishaussa ja erityishaussa. Hän sai opiskelupaikan erityisoppilaitoksesta puuttuvasta päättötodistuksesta huolimatta. Tämän oppilaan tarkoitus on suorittaa rinnakkain syksyllä peruskoulun päättötodistus loppuun ja opiskella samalla ammattiin.

Kuusi (6) oppilasta ei ottanut opiskelupaikkaa vastaan VALMA -koulutuksesta. Heistä viisi (5) oppilasta sai opiskelupaikan ammatillisesta koulutuksesta ja yksi (1) oppilas on parhaillaan hakemassa opiskelemaan ammatilliseen koulutukseen jatkuvan haun kautta.

Taulukko: Yhteishaku 2020, hakeutuminen koulutukseen.

Lukiokoulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

332 (63,4 %) / 300 (58,3 %)

Ammatilliseen koulutukseen hakeneet / opiskelupaikan saaneet

(luku sisältää 10.lk ja Valma-koulutukseen hakeutuneet)

182 (34,7 %) / 205 (39,8 %)

10. – luokalle, VALMA – koulutukseen, Validiaan hakeneet / opiskelupaikan saaneet

25 (4,8 %) / 19 (3,7 %)

Ei hakenut yhteishaussa mihinkään

9 (1,7 %)

Jälki-ohjauksen kautta opiskelupaikan saaneet

10 (1,9 %)

 

Lukiokoulutus

Yhteishaussa 2020 ensisijaisesti lukioon pyrki 332 oppilasta eli 63,4 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta ja lukiopaikan sai 300 opiskelijaa eli 58,3 % opiskelupaikkaa hakeneista opiskelijoista. Edellisvuoteen verrattuna lukioon hakeneiden osuus nousi 5,6 prosenttiyksikköä.

Järvenpään lukioon haki Järvenpään yläkouluista yhteensä 268 oppilasta, 80,7 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan Järvenpään lukiosta sai yhteensä 170 oppilasta, 56,7 % lukiopaikan saaneista. Edellisvuoteen verrattuna Järvenpään lukioon hakeneiden määrä nousi 1,2 prosenttiyksikköä ja Järvenpään lukiosta opiskelupaikan saaneiden määrässä laskua oli 4,6 prosenttiyksikköä.

Muihin kuin Järvenpään lukioon haki ensisijaisesti yhteensä 64 oppilasta, 19,3 % lukioon hakeneista. Opiskelupaikan muista kuin Järvenpään lukiosta sai yhteensä 130 oppilasta, 43,3 % lukiopaikan saaneista.

Taulukko. Lukiokoulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

oppilaita

263

243

270

222

236

236

244

228

240

263

332

% hakijoista

44,1

47,4

57,7

48,9

56,7

53,5

56

56,4

57

57,8

63,4

 

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen pyrki ensisijaisesti yhteensä 182 oppilasta (34,7 % peruskoulun päättävästä ikäluokasta) ja koulutuspaikan yhteishaun kautta ammatillisista oppilaitoksista sai yhteensä 205 opiskelijaa eli 39,8 % opiskelupaikkaa hakeneista oppilaista. Edellisvuoteen verrattuna ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus laski 6,2 prosenttiyksikön verran. Keudaan hakeneiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna 3,4 prosenttiyksikköä ja Keudasta opiskelupaikan saaneiden määrä laski 4,8 prosenttiyksikköä. Vastaavasti muista ammatillisista oppilaitoksista opiskelupaikan saaneiden määrä nousi edellisvuoteen verrattuna 1,4 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen koulutuksen paikkoja haettiin eniten Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän Keudan oppilaitoksista, noin 68,7 % hakijoista.

Taulukko. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden osuus peruskoulun päättävästä ikäluokasta

vuosi:

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

oppilaita

299

260

182

228

175

201

182

165

175

186

182

% hakijoista

52,0

50,7

38,9

50,2

42,1

45,6

41,7

40,8

41,6

40,9

34,7

Yhteenveto

Järvenpään kaupungin perusopetuspalvelujen tavoitteena on, että 100 %:a peruskoulun päättävistä oppilaista saa jatko-opinto- tai muun koulutuspaikan. Vuoden 2020 yhteishaun osalta tavoitteessa onnistuttiin 100 prosenttisesti. Yhteishaun 2020 yhteenveto ja vuosien 2013-2020 vertailutiedot löytyvät liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Mäkelä, vt palvelualuejohtaja / varhaiskasvatusjohtaja, mikko.makela@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen peruskoulunsa keväällä 2020 päättäneiden oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin.

Käsittely

Ville Mustonen saapui 18.46.

Opetusjohtaja Arja Korhonen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Opetusjohtaja, yhtenäiskoulujen/yläkoulun rehtorit