Hyvinvointilautakunta, kokous 10.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Kotouttamisohjelman 2018-2021 toimeenpanosuunnitelma vuodelle 2020

JARDno-2019-1016

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Lausvaara, vt palvelualuejohtaja / vapaa-aika- ja osaamispalvelujen johtaja, jari.lausvaara@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Kotouttamisohjelma perustuu lakiin kotoutumisen edistämisestä (1386/2010). Kotouttamisohjelma hyväksytään kaupunginvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Järvenpään kotouttamisohjelma 2018 - 2021 on hyväksytty Järvenpään kaupunginvaltuustossa 11.12.2017. Kotoutumispalvelujen käyttösuunnitelmatavoitteena 2019 on laatia Kotouttamisohjelman toimeenpanosta tarkennettu suunnitelma vuodelle 2019.  Liitteenä olevassa esityksessä kuvataan kotouttamisohjelman vuoden 2018 tilannetta ja siitä   johdettuja  tavoitteita ja toimenpiteitä  palveluittain vuodelle 2019.

Järvenpään kotouttamisohjelman vuoden 2019 tarkennetut tavoitteet kohdistuvat ensisijaisesti kunnan ja KEUSOTE:n rajapintatyöskentelyyn. Molemmissa tehdään kotouttamistyötä ja palvelut tulee sovittaa yhteen asiakaan edun mukaisesti. ELY:n ja kunnan väliset sopimukset päivitetään siten, että sopimuksiin kirjataan korvausten hakemiseen ja maksatukseen liittyvät käytänteet johtuen palvelujen siirtämisestä kuntayhtymän sote-palveluihin. 

Valmistelussa on kiinnitetty huomiota myös eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintöön vuoden 2018 lopulta, jossa esitettiin lukuisia uudistuksia kotouttamisen tehostamiseen: kotoutumisjakson tiivistäminen, kielikoulutuksen uudelleen järjestäminen sekä järjestöjen ja vapaan sivistystyön osuuden kasvattaminen kotouttamisessa. Merkittävin uudistus olisi kotouttamispalveluiden kokonaisvastuun siirtäminen kunnille. 

Järvenpään kotouttamisohjelman tarkennetuilla tavoitteilla pyritään edistämään maahanmuuttajien paikallista kotoutumista, hyvinvointia ja opiskelupolkujen jatkumoa kohti työllistymistä. Vuoden 2019 aikana kotoutumisaika päättyy 67 henkilöltä. Heistä useimmat ovat vielä ammatillisessa koulutuksessa. Tehostettua ohjaustyötä jatketaan vielä työmarkkinoille etenemisen tukemiseksi.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä "Kotouttamisohjelman 2018 - 2021" tarkennetun toimeenpanosuunnitelman kotoutumista edistävistä toimista vuodelle 2019 liitteen mukaisesti.

 

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

  • Jari Lausvaara, vt palvelualuejohtaja / vapaa-aika- ja osaamispalvelujen johtaja, jari.lausvaara@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat Arja Loima ja Jari Lausvaara

Kotouttamisohjelma perustuu lakiin kotoutumisen edistämisestä (1386/2010). Kotouttamisohjelma hyväksytään kaupunginvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Järvenpään kotouttamisohjelma 2018 - 2021 on hyväksytty Järvenpään kaupunginvaltuustossa 11.12.2017. Kotoutumispalvelujen käyttösuunnitelmatavoitteena vuosina 2020 - 2021 on, että maahanmuuttajat voivat elää ja osallistua kantaväestön kanssa yhdenvertaisina kuntalaisina Järvenpäässä. Kotouttamisohjelman pohjalta laadittu tarkennettu toimeenpanosuunnitelma esitetään lautakunnalle vuosittain. Samalla annetaan selvitys edellisen vuoden vuositavoitteiden toteumasta. Tarkennettu toimeenpanosuunnitelma vuodelle 2020 ja vuoden 2019 toteuma ovat liitteinä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jari Lausvaara, vt palvelualuejohtaja / vapaa-aika- ja osaamispalvelujen johtaja, jari.lausvaara@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä "Kotouttamisohjelman 2018 - 2021" tarkennetut tavoitteet kotoutumista edistävistä toimista vuodelle 2020 liitteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

maahanmuuttotyön erityisasiantuntija