Kaupunginvaltuusto, kokous 15.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Asemakaava ja asemakaavan muutos, Lepola IV

JARDno-2018-974

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tiivistelmä

Lepolan asuinkortteleita ja lähivirkistysalueita täydennetään uusilla alueilla Ainolanväylän ja rautatien luoteiskulmassa. Kerrostalo- ja asuinpientalokorttelit ryhmittyvät uuden pihakadun ja uuden tonttikadun varsille. Nykyisen pysäköintialueen aluevarausta Ainolanväylän eteläpuolella tarkistetaan. Lepolanväylää jatketaan etelään Ainolanväylän yli ja Ainolanväylältä muodostetaan uusi katuyhteys Lepolanväylälle. Suunnittelualue liittyy lännessä laajempiin lähivirkistysalueisiin, jotka säilytetään avoimina ja osin viljelykäytössä. Suunnittelualueen keskellä oleva metsikkö säilytetään puustoisena virkistysalueena.

Suurin osa asuntorakentamisesta on kerrostaloja, mutta alueelle suunnitellaan myös rivitaloja ja omakotitaloja. Alueelle tulee noin 600 asuntoa ja 1500 asukasta. Alueelle suunnitellaan 18 uutta omakotitonttia.

Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus

Järvenpään kaupunki on järjestänyt vuonna 2018 Lepola IV alueelle suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, jossa osallistujien tuli laatia maankäytön suunnitelma valitsemalleen alueelle ja tehdä tarjous suunnitelman mukaisista kortteleista. Suunnittelun tavoitteena oli rakentaa alueesta erityisesti pääkaupunkiseudulla työssäkäyvien lapsiperheiden keidas, jossa arki on sujuvaa ja turvallista. Alueen rakentamisen tuli olla tehokasta ja julkisten ulkotilojen laadukkaita. Kaupunginhallitus on päättänyt kilpailun voittajista 11.2.2019 § 30. Arviointipöytäkirja on oheismateriaalina. Asemakaava ja rakentamistapaohjeet on laadittu yhteissuunnitteluna kilpailun voittajien kanssa, joille on annettu suunnitteluvaraus tuleville tonteille.

Asemakaavatyö on kuulutettu vireille 21.3.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on saatu yksi lausunto ja kaksi mielipidettä. Asemakaavan luonnosaineisto on ollut nähtävillä 28.5. - 28.6.2019. Asemakaavaluonnoksesta on saatu kahdeksan lausuntoa ja yksi mielipide. Lausunnot ja mielipiteet ovat lyhentämättöminä tausta-aineistossa. Yhteenveto palautteesta ja kaavoituksen vastineet on asemakaavaselostuksen liitteenä.

Asemakaavan kuvaus

Suunnittelualue käsittää Lepola I alueeseen liittyvät peltoalueet Ainolanväylän pohjoispuolella sekä pysäköintialueen ja rautatien viereisiä alueita Ainolanväylän eteläpuolella. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 12,2 ha, josta on asuinkortteleita 4,5 ha, virkistysalueita 1,2 ha ja liikennealueita 5,5 ha. Alueelle tulee asuinrakentamista 37.180 k-m2.

Kerrostalotontit muodostavat yhtenäisen katujulkisivun Lepolanväylän ja Ainolanväylän varteen. Omakotitontit sijoittuvat pihakadun varteen, jonne on osoitettu niiden yhteinen jätteenkeräyspiste. Myös alueen eteläosan kerrostalo- ja asuinpientalotonttien pysäköintiä ja oleskelupihoja varten on osoitettu asumista palvelevaa yhteistä korttelialuetta. Pysäköintialueille on mahdollista rakentaa autokatoksia.

Asemakaavatyön rinnalla on laadittu kunnallistekniikan yleissuunnitelmat katu- ja lähivirkistysalueille suunnittelualueen eteläosan metsikköpuistoa lukuunottamatta. Hulevesiä tulee viivyttää kaikilla tonteilla, ja alueen keskiosaan puistoalueelle rakennetaan hulevesiallas.

Suunnittelualueelta on tehty liikenteen melu- ja tärinäselvitykset, jotka ovat asemakaavaselostuksen liitteenä. Rautatieliikenteen meluhaittoja vähennetään rakentamalla korkeammat kerrostalot piha-alueiden suojaksi. Asuntojen ei tule suuntautua pelkästään melualueelle, ja asuinhuoneistojen parvekkeet on lasitettava. Rakennusten rakenteiden suunnittelussa on otettava huomioon rautatieliikenteen tärinä. Asemakaavassa on osoitettu melu- ja tärinähaittojen lieventämistä koskevat merkinnät ja määräykset. Asemakaavan tueksi on laadittu erillinen rakentamistapaohje.

Kaavaselostuksessa on esitetty asemakaavan tarkempi kuvaus ja asemakaavan toteuttamisen vaikutukset. Alueelle laaditaan erillinen tonttijako asemakaavan hyväksymisen jälkeen, ja rakentajien kanssa laaditaan tontinluovutussopimukset. Kaupunki luovuttaa tontit rakentajakumppaneille, kun asemakaava on saanut lainvoiman ja kunnallistekniikka on rakennettu riittävään valmiuteen. Omakotitonttien hakumenettelystä ja luovutuksesta päätetään erikseen.

Toimivalta

Hallintosääntö (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) § 133: "- - kaupunginhallitus käyttää palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) tämän pykälän mukaisissa poikkeusoloissa."

OKT

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä 22. eli Lepolan kaupunginosan kiinteistöä 186-401-1-2773 sekä osia kiinteistöistä 186-871-1-4, 186-871-1-5, 186-895-2-13 ja 186-401-1-441 koskevan asemakaavaehdotuksen ja 22. eli Lepolan kaupunginosan yleistä pysäköintialuetta ja suojaviheraluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020) ja asemakaavan selostus, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020) sekä rakentamistapaohjeet (päivätty 16.3.2020) ja asettaa asemakaavaehdotuksen ja rakentamistapaohjeen juikisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti ja
  2. pyytää asemakaavaehdotuksesta ja rakentamistapaohjeesta lausunnot Uudenmaan ELY-keskukselta, Keski-Uudenmaan alueelliselta vastuumuseolta, Väylävirastolta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta ja Carunalta.

 

Käsittely 

Mikko Vesterinen poistui ilmoittaen esteellisyydestä. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 §1 momentin kohta 7.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

Asemakaavan muutosehdotus ja rakentamistapaohje on ollut julkisesti nähtävänä MRL 65§ ja MRA 27§ mukaisesti 15.4. - 14.5.2020 Seutulantalon palvelupisteessä ja Järvenpään kaupungin internet-sivuilla. Asiasta on pyydetty lausunnot Uudenmaan ELY-keskukselta, Keski-Uudenmaan alueelliselta vastuumuseolta, Väylävirastolta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta ja Carunalta. Nähtävilläolosta on tiedotettu kirjeellä naapurikiinteistöjen omistajille. Asiasta on saatu neljä lausuntoa ja kaksi muistutusta, jotka ovat lyhentämättöminä oheisaineistossa. Lyhennelmät palautteesta ja kaavoituksen vastineet ovat asemakaavaselostuksen liitteenä.

Nähtävilläolon jälkeen melusuojausta koskeviin kaavamerkintöihin ja -määräyksiin on tehty tarkistuksia ja täsmennyksiä lausuntojen ja meluselvityksen pohjalta, sekä joitakin teknisiä tarkistuksia. Asemakaavaan on lisätty liiketilan toteutusmahdollisuus kerrostalokortteliin 2240. Tarkistukset eivät edellytä asemakaavaehdotuksen uutta nähtävillepanoa. Vastaavat täydennykset on tehty asemakaavaselostukseen ja rakentamistapaohjeeseen.

Toimivalta

Hallintosääntö (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) § 133: "- - kaupunginhallitus käyttää palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) tämän pykälän mukaisissa poikkeusoloissa."

Päätös on syytä tuoda poikkeusmenettelyin suoraan kaupunginhallituksen käsittelyyn, sillä poikkeusolot ovat vaikuttaneet siihen, ettei tapausta ole voitu tuoda aikasemmin kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn. Asemakaavan aikataulutavoite, ja edelleen se, että asemakaava saadaan lainvoimaiseksi ennen syksylle ajoitettuja maanmyyntejä, edellyttävät kiireellistä käsittelyä. Maanmyyntien toteutuminen syksyllä on ensisijaisen tärkeää valtuuston asettamien maanmyyntitavoitteiden saavuttamiseksi.

OKT

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä kaavoituksen vastineet asemakaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin (asemakaavaselostus, liite 4)
  2. hyväksyä 22. eli Lepolan kaupunginosan kiinteistöä 186-401-1-2773 sekä osia kiinteistöistä 186-871-1-4, 186-871-1-5, 186-895-2-13 ja 186-401-1-441 koskevan asemakaavaehdotuksen ja 22. eli Lepolan kaupunginosan yleistä pysäköintialuetta ja suojaviheraluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) ja asemakaavan selostus, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) sekä rakentamistapaohjeet (päivätty 16.3.2020, tarkistettu 25.5.2020)
  3. esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 22. eli Lepolan kaupunginosan kiinteistöä 186-401-1-2773 sekä osia kiinteistöistä 186-871-1-4, 186-871-1-5, 186-895-2-13 ja 186-401-1-441 koskevan asemakaavaehdotuksen ja 22. eli Lepolan kaupunginosan yleistä pysäköintialuetta ja suojaviheraluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) ja asemakaavan selostus, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) sekä rakentamistapaohjeet (päivätty 16.3.2020, tarkistettu 25.5.2020)

Käsittely

Mikko Vesterinen ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa (hallintolain 28 §:n 1 momentin 7-kohdan mukainen yleislausekejäävi, jos luottamus henkilön puolueettomuuteen muusta erityisestä syystä vaarantuu).

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

Mikko Vesterinen

Valmistelija

  • Terttu-Elina Wainio, asemakaava-arkkitehti, terttu-elina.wainio@jarvenpaa.fi

Perustelut

    

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 22. eli Lepolan kaupunginosan kiinteistöä 186-401-1-2773 sekä osia kiinteistöistä 186-871-1-4, 186-871-1-5, 186-895-2-13 ja 186-401-1-441 koskevan asemakaavaehdotuksen ja 22. eli Lepolan kaupunginosan yleistä pysäköintialuetta ja suojaviheraluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) ja asemakaavan selostus, päivätty 28.5.2019, tarkistettu 16.3.2020 ja 25.5.2020) sekä rakentamistapaohjeet (päivätty 16.3.2020, tarkistettu 25.5.2020)

 

Käsittely

Valtuutetut Heikkilä ja Vesterinen poistuivat ilmoittaen esteellisyydestä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

Esteellisyys

  • Antti Heikkilä, Mikko Vesterinen