Perustelut
Järvenpään kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 25.4.2016 § 29 päättänyt myöntää omavelkaisen takauksen erikseen perustettavalle yhtiölle / Järvenpään Monitoimihalli Oy:lle enintään 1,6 Me lainaan ylipainehallin rakentamista varten. Omavelkaisen takauksen suuruuden on todettu päätöksessä olevan enintään 80% lainan vuotuisesta jäännöspääomasta. Talous- ja hallintojohtaja on päätöksellään 7.8.2018 § 12 hyväksynyt maksueriä koskevan muutoksen lainaohjelmaan.
Monitoimihalli Oy on ottanut 2.4.2020 yhteyttä Järvenpään kaupunkiin koskien lainan lyhennysohjelman pidentämistä. Koronaviruspandemian aiheuttamasta tulovirtojen ehtymisestä ja akuutista kassavajeesta johtuen yhtiö on hakenut pankilta lyhennysvapaata vuodelle 2020 ja vastaavien lyhennyserien siirtämistä lainaohjelman loppuun. Muutos pidentää lainan takaisinmaksuaikaa lyhennysvapaan keston mukaisesti eli vuodella kaupungin aiempaan takauspäätökseen nähden.
Pankki on osaltaan hyväksynyt lyhennysvapaan ja toimittanut kaupungille velkakirjan muutetun maksuohjelmaliitteen.
Maksuaikataulun muutos edellyttää takaajan eli Järvenpään kaupungin suostumusta.
KR
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Järvenpään Monitoimihalli Oy:n esityksen Nordean lainan 179420 - 20242 lyhennyssuunnitelman muutoksesta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.