Perustelut
Tausta
Kulttuurin toiminta-avustusten ja kohdeavustusten varojen kohdentamisesta normaalioloissa päättää Hyvinvointilautakunta. Kulttuurin toiminta-avustuksia myönnetään Järvenpäässä kulttuuritoimintaa harjoittavien, laajaa vaikuttavuutta toteuttavien toimijoiden sekä ammattimaisten kulttuuritapahtumien toteuttamiseen jo pitkään osallistuneiden rekisteröityjen yhdistysten toiminnan tukemiseen. Kohdeavustuksia myönnetään yhdistyksille, yhteisöille ja yksittäisille toimijoille tietyyn tuotantoon, tapahtumaan tai kohteeseen liittyviin kuluihin.
Saapuneet hakemukset
Kohdeavustuksia haettiin määräaikaan mennessä 57 683,60 € ja yhteensä 17 hakijaa 20 eri hakemuksella. Kohdeavustuksista päättää kuluttuurijohtaja (Hyvo toimivallan siirtäminen, Hyvo 27.2.2020 § 11). Toiminta-avustuksia haki määräaikaan 10.4.2020 mennessä seitsemän hakijaa yhteensä 99 500 euroa (100 000/2019, 135 000/2018, 130 000/2017). Kolmen hakijan toiminta ei vastaa toiminta-avustusten piirissä olevan ammattimaisen toiminnan periaatteita ja heidän hakemuksensa on otettu huomioon sellaisenaan kohdeavustusten puolella.
Varatut määrärahat
Kulttuuriavustuksiin on 2020 talousarviossa varattu 193 500 euroa. Avustuskokonaisuudesta on 85 500 euroa varattu sopimuspohjaiseen Taideyliopiston ja Paloheimo säätiö kanssa toteuttavaan Kolmisointuyhteistyöhön. Nykyinen Kolmisointusopimus jatkuu vuoden 2022 loppuun. Vuoden 2019 osalta osallistuva budjetointi oli osana avustuskokonaisuutta, mutta vuoden 2020 osalta se on poistunut avustusten yhteydestä ja tästä syystä vuoden 2020 avustusten kokonaisuus on 20 000 euroa vuotta 2019 pienempi. Uutena avustuskohteena 2020 on Järvenpää-talon Sibelius- ja Juhani Aho-salit, joita sekä toiminta- että kohdeavustusta saavat tahot saivat hakea osana avustusta. Kulttuuripalveluissa oli varauduttu maksimissaan 5 Sibelius -salin ja 10 Juhani Aho -salin myöntöön avustusten yhteydessä.
Toiminta-avustuksiin ja kohdeavustuksiin on talousarviossa käytössä 118 000 €. Alustavasti toiminta-avustuksiin oli suunniteltu 94 400 euroa ja kohdeavustuksiin 13 600. Korona-tilanne on kuitenkin muuttanut tilannetta toiminta-avustusten suhteen. Koronasta johtuen Järvenpään Blues ja Jazz Diggarit ovat joutuneet perumaan PuistoBlues-festivaalin ja Blueskadun ja sunnittelevat toteuttavansa marraskuussa 2020 pienimuotoisemman, mutta kuitenkin festivaalin luonteenomaisen tapahtuman. Tästä syystä heidän hakemuksensa kokonaissumma on aiempia vuosia huomattavasti pienempi. Myös Järvenpään teatteri, Värinää-festivaali ja mahdollisesti myös Meidän -festivaali joutuvat muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmiaan Korona-tilanteesta johtuen. Kaikilla toimijoilla on hyvät suunitelmat toteuttaa perustoimintaansa muuttuneissa olosuhteissa.
Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 7.4.2020 § 109 joustosta avustusten käytössä Korona-tilanteesta johtuen. Tästä syystä esityksen mukainen toiminta-avustusten ja kohdeavustuen välinen jako on alla olevan esityksen mukainen. Esityksessä toiminta-avustusten summaa on pienennetty edellä mainituista syistä ja vastaavasti kohdeavustusten summaa on nostettu vastaava määrä. Kohdeavustuksia on haettu huomattavasti enemmän kuin mitä avustuksia voidaan myöntää. Uutena elementtinä kohdeavustuksissa oli Järvenpää-talon Sibelius-salin ja Juhani Aho salin käyttö kustannuksitta joko ainoana avustuksen muotona tai samassa yhteydessä rahallisen avustuksen kanssa. Tilojen osalta vuodelle 2020 kumpaakin salia haettiin kahteen eri tapahtumaan. Näiden laskennallinen arvo kaupallisen ulosmyyntihinnan perusteella on 4 160 €.
Toimivalta
Hallintosääntö (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) § 133: "- - kaupunginhallitus käyttää palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) tämän pykälän mukaisissa poikkeusoloissa."
Asian käsittely ei siedä viivästyksiä sillä maksatus avustusta saaville tahoille voidaan suorittaa vasta kun jakoperusteiden, toiminta-avustusten ja viranhaltija päätöksellä tehtyjen kohdeavustusten päätökset ovat saaneet lainvoiman. Viivästyminen voi aiheuttaa avustusta saaville tahoille tarpeetonta haittaa toiminnan ja tuotantojen suhteen.
TL
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää vuoden 2020 kulttuuriavustusten määrärahavarausten kohdentamisesta seuraavasti:
|
varattu 2019
|
haettu 2020
|
esitys 2020
|
Taideyliopisto/Kolmisointusopimus
|
85 500
|
85 500
|
85 500
|
Toiminta-avustus
|
94 400
|
99 500
|
90 000
|
Kohdeavustus
|
13 600
|
57 683
|
18 000
|
Osallistuva budjetointi |
20 000 |
- |
- |
YHTEENSÄ
|
213 500
|
245 683
|
193 500
|
Käsittely
Kaupunginjohtaja poistui esteellisenä. Esittelijänä toimi tämän asian ajan hallintojohtaja.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.