Perustelut
Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2020 talousarvion kokouksessaan 11.11.2019 § 81.
Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle kolmannesvuosittain, minkä lisäksi taloudesta raportoidaan kuukausittain talousjaostolle. Koronan aiheuttamasta poikkeustilanteesta johtuen myös kuukausiraportointi tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Kuukausiraporttiin on lisätty HR-osio, johon on koottu olennaisia tietoja kaupungin henkilöstöstä.
Poikkeusoloista johtuen vuoden 2020 talousarvioon ja vuosien 2021-2023 suunnitelmavuosiin kohdistuu merkittäviä muutostarpeita, jotka tuodaan hallituksen ja valtuuston käsittelyyn myöhemmin.
Käyttötalous
Toimintakatteen alijäämän arvioidaan ylittävän talousarvion noin 13,6 Me.
Konsernipalvelujen ja tilaomistuksen toimintakatteiden arvoidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Sotepalvelujen toimintakatteen arvioidaan ylittyvän 11,4 Me. Ennusteen lähtökohtana on vuoden 2019 toteutunut Keusote-laskutus, jonka lisäksi on huomioitu Keusoten ja HUSin alustavien laskelmien mukaiset lisäkustannukset koronasta. Keusoten oma kuukausiraportti ei vielä ole valmistunut ja HUSista saadaan ensimmäiset ennusteet 15.5., minkä jälkeen ennustetta voidaan tarkentaa.
Kaupunkikehityksen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan lähes 0,14 Me budjetoitua heikompana. Toimintatuotot alittuvat 0,3 Me johtuen pääosin rakennusvalvonnan lupien, pysäköintivirhemaksujen ja yhdyskuntasuunnittelun tuottojen menetyksien takia. Toimintakulujen arvioidaan alittuvan n. 0,16 Me johtuen pääosin henkilöstösäästöistä.
Opetus ja kasvatuksen palvelualueen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan n. 1,2 Me talousarviota heikompana, kun Korona-tilanteen vuoksi päivähoitomaksu- ja muita maksutuottoja kertyy vähemmän ja yksityisen hoidon palvelusetelit lisäävät avustusmenoja.
Hyvinvoinnin palvelualueen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan n. 0,89 Me talousarviota heikompana johtuen toimintojen sulun aiheuttamasta tuottojen menetyksistä.
Veden toimintakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Käyttöomaisuuden nettomyyntivoittojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Verorahoitus
Verotuloennuste on heikentynyt oleellisesti alkuperäisen talousarvion laadinta-ajankohdasta. Koronan vaikutukset Suomen talouteen ovat merkittävät. Kuntaliitto on valmistellut ensimmäisen lyhyeen talouden sakkaamiseen perustuvan kuntakohtaisen veroennusteensa, jotka tarkentuvat kevään aikana. Kaupungin omissa laskelmissa Koronan vaikutuksen verotuloihin arvioidaan olevan pitempiaikainen ja johtavan 15,4 Me pudotukseen kunnallisveroissa, 1,5 Me pudotukseen yhteisöverotuloissa ja 0,65 Me pudotukseen kiinteistöverotuloissa. Yhteensä verotuloennuste on 17,6 Me talousarviota heikompi.
Valtionosuuksien arvioidaan toteutuvan 11 Me talousarviota suurempina valtion veromenetysten kompensaatioiden ansiosta. Kompensaation jakoperusteista ei toistaiseksi ole olemassa päätöksiä, kuten ei myöskään summan lopullisesta suuruudesta. Väestö- ja verotulojen maksuosuuksien mukaisesti laskettuna Järvenpää saisi tämänhetkisestä kompensaatiosummasta noin 6,6 Me veromenetysten kompensaatioina ja 4,4 Me verojen tilitysrytmin kompensaationa. Tilitysrytmin kompensaatio vähennetään vuoden 2021 valtionosuuksia.
Rahoitusmenot ja-tulot
Ennusteessa rahoitusmenojen ja tulojen on oletettu toteutuvan talousarvion mukaisesti. Lainarahoituksen hinta on Koronan vaikutuksesta kuitenkin noussut, mistä johtuen erään sisältyy ylitysriski.
Vuosikate
Vuosikatteen arvioidaan toteutuvan edellä mainituista johtuen noin 20,2 Me talousarviota huonompana, jolloin vuosikate jäisi 6,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi vuonna 2020.
Poistot ja arvonalentumiset
Poistojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Tilikauden yli/alijäämä
Edellä mainituista seikoista johtuen tilikauden yli/alijäämä toteutunee noin 20,2 Me talousarviota heikompana ollen 27,1 Me alijäämäinen.
Investoinnit
Investointien ennustetaan toteutuvan kokonaisuudessaan talousarvion mukaisesti. Osakkeisiin merkityt Perhelän kaupat siirtynevät vuosille 2021-2022, mutta muutosta ei ole vielä huomioitu laskelmissa.
Lainamäärä
Tilinpäätösennusteen mukaan lainamäärä vuoden lopussa on noin 262,2 Me, mikä tarkoittaa 5 939 euroa/asukas. Uutta lainaa otetaan vuoden aikana 70,3 Me.
KR
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen talouden toteumaraportin maaliskuulta 2020.
Käsittely
Tauko 17.21 - 17.28.
Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.
Päätös
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.