Kaupunginhallitus, kokous 20.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 150 Tuen myöntäminen yksinyrittäjille, päätösvallan siirtäminen määräaikaisesti

JARDno-2020-870

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Poikkeustilanteeseen valmisteltu rahoitusmalli

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat valmistelleet rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa. Mallin mukaan yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksesta aiheutuneisiin vaikeuksiin.

Tuen kriteerit ovat kaikilla kunnilla samat. Tuen edellytyksenä on kannattava yritystoiminta ennen koronan aiheuttamaa katkoa toiminnalle. Tuen määrä on vakio ja se on käytettävissä kaikkiin yritystoiminnasta aiheutuviin kuluihin. Tukiohjelma on määräaikainen ja voimassa 6 kuukautta.

Tukea voidaan myöntää rinnakkain yrittäjille laajennetun työttömyysturvan kanssa. Tukea myöntävän kunnan velvollisuus on varmistaa, ettei tuesta tule ylikompensoivaa yritystoiminnan laajuuteen nähden.

Kunnat pystyvät toteuttamaan rahoituksen kuntien yleisen toimialaan nojaten, eikä malli vaadi uutta lainsäädäntöä. Kunnan tulee sopia tämän toimeksiantotehtävän hoitamisesta työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Kunnat voivat hoitaa tehtävää myös yhteistoiminnassa.

Haku on tarkoitus avata sen jälkeen, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on saatu ratkaistua.

Toimivalta

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 18 §:n mukaan palvelualuelautakuntien tehtävänä on päättää avustusmäärärahojen jakamisesta.

Hallintosäännön liitteen 1 mukaiset avustuksia koskevat euromääräiset toimivaltarajat ovat tällä hetkellä seuraavat:

  • lautakunta/liikelaitoksen johtokunta yli 5 000,00
  • konsernipalveluiden osalta kaupunginhallitus yli 5 000,00
  • konsernipalveluiden osalta kaupunginjohtaja ≤ 5 000,00

Hallintosäännön (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) 133 §:n mukaan kaupunginhallitus käyttää kuitenkin palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) poikkeusoloissa. Edellä mainitusta johtuen tämän delegointipäätöksen tässä kyseisessä, kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaan normaalioloissa kuluvassa, tapauksessa tekee kaupunginhallitus.

OKT

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. delegoida elinvoimajohtajalle oikeuden myöntää rahoitusmallin mukaista yritystukea mallin mukaisille yksinyrittäjille, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on ratkaistu.
  2. että tukea myönnetään mallissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti.
  3. että myönnettävän tuen määrä voi olla enintään 15 000,00 euroa / yritys.
  4. että jokaiselle yksinyrittäjälle myönnettävästä tuesta laaditaan erillinen viranhaltijapäätös.
  5. että delegointipäätös on voimassa määräajan, 20.4.2020 saakka.
  6. että päätös tulee voimaan välittömästi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies ja Pekka Kääriäinen, lakimies

Hallitus on kehysriihessään 8.4.2020 linjannut, että yksinyrittäjien tukemiseen myönnettäväksi kuntien kautta kohdennetaan 250 milj. euroa. Yksinyrittäjäavustuksen myöntäminen perustuu valtioneuvoston asetukseen yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille (voimaan 9.4.2020). Asetuksen voimassaoloaika on 9.4.-15.10.2020. Asetusta sovelletaan valtion talousarvion mukaisen valtionavustuksen myöntämiseen yksinyrittäjille koronaepidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen 
vakauttamiseksi. 

Kaupunginhallitus on 31.3.2020 103 § päättänyt delegoida tuen myöntämiseen liittyvää päätösvaltaa einvoimajohtajalle 20.4.2020 saakka. Kyseisen päätöksen voimassaoloaikaa on syytä jatkaa.

Toimivalta

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 18 §:n mukaan palvelualuelautakuntien tehtävänä on päättää avustusmäärärahojen jakamisesta.

Hallintosäännön liitteen 1 mukaiset avustuksia koskevat euromääräiset toimivaltarajat ovat tällä hetkellä seuraavat:

  • lautakunta/liikelaitoksen johtokunta yli 5 000,00
  • konsernipalveluiden osalta kaupunginhallitus yli 5 000,00
  • konsernipalveluiden osalta kaupunginjohtaja ≤ 5 000,00

Hallintosäännön (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) 133 §:n mukaan kaupunginhallitus käyttää kuitenkin palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) poikkeusoloissa. Edellä mainitusta johtuen tämän delegointipäätöksen tässä kyseisessä, kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaan normaalioloissa kuluvassa, tapauksessa tekee kaupunginhallitus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää delegoida tuen myöntämiseen liittyvää päätösvaltaa elinvoimajohtajalle 15.10.2020 saakka aiemman kaupunginhallituksen päätöksen 31.3.2020 § 103 mukaisin ehdoin. 

Käsittely:

Asia käsiteltiin § 155 jälkeen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Elinvoimajohtaja, kaupungin johtoryhmä, talouspalvelut, kauken talouspäällikkö