Kaupunkikehityslautakunta, kokous 27.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Varajäsenen valitseminen lupajaostoon / Jämsä Liina-Lyydia

JARDno-2019-3461

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Hippi, kaupunginsihteeri, pekka.hippi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu, kaupunkikehityslautakunnan jäsen Liina-Lyydia Jämsä on 15.11.2019 päivätyllä kirjeellään pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa Järvenpään kaupunginvaltuuston ja kaupunkikehityslautakunnan jäsenyydestä. Liina-Lyydia Jämsä on myös ilmoittanut menettävänsä vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupunginvaltuustoon 1.1.2020.   

Kuntalain 71 §:n 1- kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

Kuntalain 78 §:n 1 mom:n mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi.

Liina-Lyydia Jämsä on siis kaupunginvaltuutettu sekä kaupunkikehityslautakunnan varsinainen jäsen. Hänen henkilökohtainen varajäsen on Tuula Siltasari-Peltonen.

Henkilövalintoja tehtäessä, mikäli varajäsen valitaan varsinaiseksi jäseneksi, on tarkoituksenmukaista samassa yhteydessä valita myös varajäsen.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää

  1. todeta Liina-Lyydia Jämsän menettävän kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa 1.1.2020 lukien Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia.
  2. todeta Liina-Lyydia Jämsän luottamustehtävän Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaisena jäsenenä päättyvän 1.1.2020 lukien.
  3. todeta Liina-Lyydia Jämsän luottamustehtävän kaupunkikehityslautakunnan varsinaisena jäsenenä päättyvän 1.1.2020 lukien.
  4. kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Willem van Schevikhovenin Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Marko Koskela 1.1.2020 lukien.
  5. valita Liina-Lyydia Jämsän sijaan varsinaisen jäsenen kaupunkikehityslautakuntaan 1.1.2020 lukien.

 

 

 

 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 25.11.2019 § 305

Kaupunginvaltuutettu, kaupunkikehityslautakunnan jäsen Liina-Lyydia Jämsä on 15.11.2019 päivätyllä kirjeellään pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa Järvenpään kaupunginvaltuuston ja kaupunkikehityslautakunnan jäsenyydestä. Liina-Lyydia Jämsä on myös ilmoittanut menettävänsä vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupunginvaltuustoon 1.1.2020.   

Kuntalain 71 §:n 1- kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

Kuntalain 78 §:n 1 mom:n mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi.

Liina-Lyydia Jämsä on siis kaupunginvaltuutettu sekä kaupunkikehityslautakunnan varsinainen jäsen. Hänen henkilökohtainen varajäsen on Tuula Siltasari-Peltonen.

Henkilövalintoja tehtäessä, mikäli varajäsen valitaan varsinaiseksi jäseneksi, on tarkoituksenmukaista samassa yhteydessä valita myös varajäsen.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. todeta Liina-Lyydia Jämsän menettävän kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa 1.1.2020 lukien Järvenpään kaupungin luottamustoimiin kotipaikan muuttumisen takia.
  2. todeta Liina-Lyydia Jämsän luottamustehtävän Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaisena jäsenenä päättyvän 1.1.2020 lukien.
  3. todeta Liina-Lyydia Jämsän luottamustehtävän kaupunkikehityslautakunnan varsinaisena jäsenenä päättyvän 1.1.2020 lukien.
  4. kutsua viimeksi järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen perusteella kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Willem van Schevikhovenin Järvenpään kaupunginvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Marko Koskela 1.1.2020 lukien.
  5. valita Liina-Lyydia Jämsän sijaan varsinaisen jäsenen kaupunkikehityslautakuntaan 1.1.2020 lukien.

 

Käsittely

EhdotettiinTuija Kuusisto kaupunkikehityslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimintakaudeksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti ja valittiin Tuija Kuusisto kaupunkikehityslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 

Valmistelija

  • Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 9.12.2019 § 90 todennut Liina-Lyydia Jämsän menettäneen kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa Järvenpään kaupungin luottamustoimiin 1.1.2020 lukien paikkakunnalta muuton vuoksi.

Kaupunkikehityslautakunta on päätöksellään 21.9.2017 § 14 valinnut Liina-Lyydia Jämsän lupajaostoon Tuomas Raejärven henkilökohtaiseksi varajäseneksi.

Hallintosäännön (valtuusto hyväksynyt 25.3.2019 § 11) 10.4 §:n mukaan lautakunnat valitsevat jäsenet alaisiinsa jaostoihin. Lupajaosto on kaupunkehityslautakunnan alaisena toimiva jaosto, jonka kokoonpanosta päättää edellä mainitun hallintosäännön kohdan perusteella kaupunkikehityslautakunta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää valita lupajaostoon Tuomas Raejärvelle henkilökohtaisen varajäsenen lupajaoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti valita lupajaostoon Tuomas Raejärven henkilökohtaiseksi varajäseneksi jaoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi Tuija Kuusisto.

Kokouskäsittely

Tuomas Raejärvi ehdotti, että lupajaostoon Raejärven henkilökohtaiseksi varajäseneksi jaoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi valitaan Tuija Kuusisto.

Tiedoksi

Kirjaamopalvelut, lupajaosto, valittu, hallinnon erityisasiantuntija