Kaupunginhallitus, kokous 27.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2019

JARDno-2019-3426

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö on 11.11.2019 tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2019, sisältäen kohdat 1-2. Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2019:

1. Perusopetuksen toiminnan aloittamisen rahoittamista koskevan vähennyksen tarkistaminen

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 32 §:n mukaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 11 §:n 2 momentin perusteella yksityisen perusopetuksen järjestäjälle toiminnan aloittamiseen myönnettävä rahoitus vähentää kaikille kunnille maksettavaa valtionosuutta rahoituksen yhteismäärää vastaavalla euromäärällä. Valtionosuuden vähennys on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri.

Vuotta 2019 koskevan alkuperäisen, 31.12.2018 päivätyn, valtionosuuspäätöksen mukaan valtionosuuden vähennys on -0,03 euroa asukasta kohden eli yhteensä koko maassa -164 509 euroa. Vuoden 2019 tarkistettu vähennys on -0,05 euroa asukasta kohden eli yhteensä koko maassa -274 182 euroa. Tarkistuksen vaikutus valtionosuuksiin on kaikkien kuntien osalta asukasta kohden yhtä suuri eli -0,02 euroa/asukas eli Järvenpään osalta -851 euroa.

2. Kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien lisäys liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien lisäys liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen valtion vuoden 2019 kolmannen lisätalousarvion sekä kuntien valtionosuudesta annetun lain 36 §:n 8 momentin mukaan vuonna 2019 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen lisätään 43,22 euroa asukasta kohden liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen. Valtionosuuden lisäys on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri ja alun perin lisäys oli suunniteltu vuodelle 2020. Järvenpäässä vuoden 2019 valtionosuuksiin vaikutus on 1 839 962 euroa.

Järvenpäällä ei ole huomautettavaa päätökseen. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2019 

  1. perusopetuksen toiminnan aloittamisen rahoittamista koskevan vähennyksen tarkistamisen ja
  2. kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien lisäyksen liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talousjohtaja, Opka/Hyvo Talouspäällikkö