Perustelut
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen henkilöstöä koskeva yhteistoimintamenettely päätettiin 30.9.2025. Neuvottelujen kohteena olivat mm. toimintojen organisoituminen ja muutokset henkilöstön tehtävissä, virkanimikkeissä ja siirtymisissä työsopimussuhteeseen. Neuvottelujen tavoitteena ei ollut henkilöstömäärän vähentäminen. Neuvotteluissa työnantaja ilmoitti, että kuusi erityisasiantuntijan virkaa lakkautetaan ja että työllisuusalueelle perustetaan kuusi uutta erityisasiantuntijan työsuhteista tehtävää, joiden tehtävänkuva on erilainen kuin lakkautettavissa viroissa.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 37 §:n mukaan virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin (KvhL 37 §).
Viranhaltijoita, joiden virat lakkaavat, oli yhteistoimintamenettelyn kuluessa kuultu suunnitellusta järjestelystä ja heille on tarjottu heidän osaamistaan ja kokemustaan vastaavaa työtehtävää KvhL 37 §:n edellyttämällä tavalla. Viranhaltijoiden virkasuhteet on irtisanottu päättymään virkojen lakkauttamispäivään mennessä.
Esitys koskee seuraavia vakanssinumeroita:
600019
600033
600084
600103
600123
600134
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunta valmistelee ja Järvenpään kaupunginhallitus päättää työllisyysalueen virkojen lakkauttamisesta (Hallintosääntö 39, 41 ja 59 §).
Ehdotus
Esittelijä
-
Annukka Jamisto, työllisyysaluejohtaja, annukka.jamisto@jarvenpaa.fi
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunta päättää puoltaa kuvaustekstissä mainittujen virkojen lakkauttamista 2.4.2026 lukien.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.