Valmistelija
Paula Sidoroff-Eskelinen, kaavasuunnittelija, paula.sidoroff-eskelinen@jarvenpaa.fi
Perustelut
Tiivistelmä
Asemakaavan muutos laaditaan yksityisestä aloitteesta ja vaikutuksiltaan vähäisenä.
Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa tontille 15.2.2018 myönnetyllä rakennusluvalla toteutunut asuinrakentaminen. Samalla parannetaan kaavallisesti liityntäpysäköinnin kulkuyhteyttä ja tehdään teknisluonteisia muutoksia. Kaavan vaikutukset rakennettuun ympäristöön, maisemaan tai tekniseen huoltoon eivät ole merkittäviä, sillä muutoksella todetaan nykytilanne. Kaava-alueen pinta-ala on noin 5 320 m2.
Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus
Kaavamuutosta koskeva puitesopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 21.12.2017 § 183. Tontin mahdollisesta arvonnousun korvaamisesta laaditaan maankäyttösopimus asemakaavan muutoksen hyväksymiskäsittelyn yhteydessä.
Kaavoituksen vireilletulosta sekä luonnoksen nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 9.10.2019, sekä kirjeellä maanomistajille ja naapurikiinteistöjen omistajille. Asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävänä 9. - 25.10.2019 Seutulantalon palvelupisteessä sekä kaupungin internet- sivuilla.
Luonnosvaiheessa lähetettiin ennakkolausuntopyyntö seuraaville tahoille: Väylävirasto, Uudenmaan ELY-keskus, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Järvenpään Vesi, Caruna Oy, Fortum Power & Heat, Elisa Oyj ja Telia Finland Oyj. Luonnoksesta saatiin neljä ennakkolausuntoa. Mielipiteitä ei esitetty. Lyhennelmät luonnosvaiheen lausunnoista sekä kaavoituksen laatimat vastineet ovat kaavaselostuksen liitteessä 2. Alkuperäiset lausunnot ovat oheismateriaalina.
Asemaakaavan kuvaus
Asemakaavan muutoksella muutetaan liikerakennusten korttelialue (AL-21) asuinrakentamiseen (ARK-15). Tontin rakennusoikeutta korotetaan vähäisesti 17 k-m2 ja kerrosluvuksi osoitetaan II lähiympäristöä vastaavasti. Tontilla tarkistetaan kaavamerkintöjä toteutuneen tilanteen mukaisiksi, osoitetaan pihajärjestelyihin liittyvät kaavamerkinnät, sekä lisätään kaavaan hulevesien käsittelyä ja meluntorjuntaa koskevat määräykset. Pysäköintialuetta sekä jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katualuetta muutetaan kaduksi, osoitetaan Ristipolku- kulkuyhteys ohjeellisella merkinnällä, sekä poistetaan istutettava puurivi- merkinnät. LP- kaavamääräys päivitetään.
Asemakaavan tarkempi kuvaus on esitetty kaavaselostuksessa.
Ehdotus
Esittelijä
Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää
- asettaa 3. kaupunginosan eli Saunakallion korttelin 329 liikerakennusten korttelialuetta, pysäköintialuetta sekä katualuetta koskevan Loutinkatu 59 asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 8.11.2019 ja selostus päivätty 9.10.2019, täydennetty 8.11.2019) julkisesti nähtäväksi (MRL 65 § ja MRA 27 §) ja
- pyytää lausunnot Väylävirastolta, Uudenmaan ELY-keskukselta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta ja Caruna Oy:ltä
Käsittely:
Asia käsiteltiin pykälän 77 jälkeen.