Valmistelija
Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi
Perustelut
Aiempi käsitettely kaupunginvaltuusto 2.9.2019 § 63
Valtuustoaloite
Puurakentamisen lisääminen
Usein julkisissa rakennushankkeissa puurakentaminen hylätään hyvinkin aikaisessa vaiheessa puutteelisen tiedon ja ennakkoasenteiden vuoksi.
Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman (2016-2021) tavoitteena on lisätä puun käyttöä julksessa rakentamisessa. kunnat voivat hakea ohjelmasta valtionavustusta purakentamiseen.
Puurakenteilla on mahdollista edistää täydennysrakentamista, kuten kevyempiä ja nopeammin rakennattavia lisäkerroksia olemassa oleviin kerrostaloihin. Puutalot tarjoavat hyvää lämmöneristystä. puumateriaaleilla voidaan monipuolistaa arkkitehtuuria ja kaupunkikuvaa. Puurakentailla on myös todettu olevan positiivinen vaikutus ihmisen terveyteen. Sisätiloissa puupinnat pitävät sisäilman kosteuden terveyden kannalta optimaallisella alueella.
Puun käytön lisääminen on tehokas keino saavuttaa asetetut ilmastotavoitteet. Puurakentamisen lisääminen pienentää rakennusmateriaalien valmistuksen kasvihuonekaasupäästöjä. Puu materiaalina varastoi tehokkaasti hiiltä. Elinkaaren lopussa puutuotteen voi muuttaa bioenergiaksi.
VTT:N tutkimuksen mukaan betonikerrostalojen hiilijalanjälki on noin +75% isompi kuin vastaavanlaiseen puukerrostaloon nähden.
Puurakentaminen lisää kaupungin imogoa vastuullisena ja innovatiivisena toimijana. Puurakennushankkeet ssekä asuinpuukerrostalojen osalla että päiväkoti- ja koulurakentamisessa ovat saaneet laajaa näkyvyyttä mm Tampereen Vuoreksessa, Pirkkalassa ja Vantaalla Puu-Kivistössä.
Me allekirjoittaneen, yhdessä vihreän valtuustoryhmän kanssa, esitämme, että Järvenpään kaupunki tutkisi puurakenkautamisen vaihtoehdon jokaisen julkisen rakentamishankkeen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheessa ja selvittäisi mahdollisuuden valtion tukeen ja lisäisi puurakentamista.
Ehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
IL
Ehdotus
Esittelijä
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehityksen palvelualueelle valmisteltavaksi.
Käsittely
Kaupunginjohtaja muutti ehdotustaan siten, että teknisenä korjauksena lisätään valtuustoaloite liitteeksi.