Kaupunkikehityslautakunta, kokous 18.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintakertomus 2020

JARDno-2021-130

Valmistelija

  • Timo Väisänen, talouspäällikkö, timo.vaisanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Palvelualueet raportoivat palvelualueen kokonaisuuden talousarvion toiminnallisten tavoitteiden ja niiden mittareiden toteutumisesta hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Toiminnasta ja tavoitteiden sekä määrärahojen käytöstä annetaan toimintakertomus, joka liitetään osaksi kaupungin vuoden 2020 toimintakertomusta, jonka kaupunginvaltuusto lopullisesti hyväksyy.

Toimintakertomus koostuu kahdesta osasta, olennaisista tapahtumista ja kokonaistalouden kehityksestä sekä talousarvion toteutumisvertailusta. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää, kuinka valtuuston asettamat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet. Toimintakertomuksessa esitetään tiedot myös olennaisista toimintaan vaikuttavista muutoksista ja tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen sekä arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä erityisesti talouden näkökulmasta. Arvioiden tulee tuoda esiin sellaiset seikat, jotka poikkeavat aikaisemmasta kehityssuunnasta ja ovat tulevaisuuden toiminnan suunnittelun kannalta merkittäviä. 

Tilinpäätös vuodelta 2020 ei ole vielä valmistunut, joten toimintakertomuksen määräraha euroihin saattaa tulla lautakuntakäsittelyn jälkeen muutoksia. Muutokset eivät kuitenkaan olennaisesti muuta Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintakatetta.Kaupunkikehityksen palvelualueen vuoden 2020 talousarviota muutettiin vuoden aikana yhden kerran KV 7.9. 2020 § 52, muutoksen koskivat lisäsopeutustarvetta, sekä määräraha muutos toripalveluiden järjestämiseen. Muutosten jälkeen Kaupunkikehityksen palvelualueen vuoden 2020 talousarvion alkuperäinen toimintakate oli  -10 719 949 euroa. Talousarvion muutoksen jälkeen muutettu toimintakate oli -10 492 931 euroa.

Alustavan tilinpäätöksen mukaan Kaupunkikehityksen toimintakate oli -9 815 869 euroa, joka oli muutettua toimintakatetta -10 492 931 euroa 677 000 euroa parempi.

Toimintakertomukseen liittyvä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arvioinnista on esitetty selonteko. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kaupunginhallitus. Liikkumavaratoimenpiteet on esitetty liitteenä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginvaltuusto päättää:

  1. hyväksyä Kaupunkikehityksen palvelualueen vuoden 2020 toimintakertomuksen liitteiden mukaisena.
  2. valtuuttaa vastuuhenkilöt tekemään tarvittavat tekniset korjaukset ja päivitykset toimintakertomukseen.

Lisäksi kaupunkikehityslautakunta antaa kaupungin talouspalveluille oheismateriaalin mukaisen arviointinsa palvelualueen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteutumisesta sekä alueiden keskeisempien riskien dokumentointien, toimenpiteiden vaikutuksesta riskin todennäköisyyteen tai merkitykseen vuoden 2020 lopun mukaisesti.

Käsittely

Vt. kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi, avainaluejohtajat ja talouspäällikkö Timo Väisänen esittelivät asiaa.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talouspalvelut