Perustelut
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta.
Hallintosäännön 30 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
- kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat viranhaltijapäätökset ajanjaksolta 20.10. - 10.11.2025
Kaupunkitekniikan johtaja
21.10.2025 § 18 Kadunpitopäätös, Valtterinkuja
21.10.2025 § 19 Kadunpitopäätös, Matinkuja
24.10.2025 § 20 Anni-tädin alueen kunnallistekniikan rakentaminen, lisä- ja muutostyöt 2, 4 A, 7, 10, 11, 14 ja 15, hankinta
24.10.2025 § 21 Kadunpitopäätös, Väärävarsi
24.10.2025 § 22 Kadunpitopäätös, Sahankaari
Maanmittausinsinööri
22.10.2025 § 20 Tonttijaon muutos (147/39-48)
Liikenneinsinööri
29.10.2025 § 12 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltoalueen asettaminen Nummikadulle ja Ruukkupolulle
29.10.2025 § 13 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltoalueen ja pysäköintipaikkojen merkitseminen Invantielle
Ylläpidon rakennuttajapäällikkö
30.10.2025 § 12 Vahingonkorvausvaatimus / Liukastuminen Haarajoen asema
Suunnittelupäällikkö
31.10.2025 § 12 Horsmakatu, katusuunnitelman hyväksyminen
03.11.2025 § 13 Uudenmaantie-Pernajankuja-Kytöpolku, katusuunnitelman hyväksyminen
03.11.2025 § 14 Seutulantie-Arolantie risteys, katusuunnitelman hyväksyminen
Tonttipäällikkö
05.11.2025 § 5 Rakentamisvelvoiteajan jatkaminen kiinteistöllä 186-10-1001-15
06.11.2025 § 6 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöstä 186-401-45-0 Vanhankyläntie 32
06.11.2025 § 7 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöistä 186-11-9903-3 ja 186-401-10-131 Vanha Valtatie
Tekninen johtaja
10.11.2025 § 1 Kadunpitopäätös, Lallankatu Terholanpuistosta pohjoiseen
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mikko Autere, kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.