Perustelut
Perustelut
Kaupunginvaltuusto päätti taloussuunnitelmasta vuosille 2023-2026 12.12.2022 § 100.
Talousarvion sitovuusmääräykset
Sitovuustasojen taloussuunnitelma laaditaan nettositovana vuosille 2023-2026. Määrärahojen sitovuus koskee koko nelivuotiskautta. Mikäli lautakunnat alittavat budjettinsa yksittäisenä vuonna, saavat ne määrärahan käyttöönsä seuraavana vuonna. Toisaalta lautakunnille ei myönnetä lisämäärärahaa, elleivät ne ota rahaa tulevien vuosien kehyksistään. Lautakunnat päättävät, millä toimenpiteillä ne tasapainottavat taloutensa.
Lautakunta tekee esityksensä vuosille 2023-2026 siirrettävistä euroista ja rahankäyttökohteista tilinpäätöksen valmistuttua viimeistään vuoden 2023 huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunginhallitus käsitteli esitykset 15.5.2023 § 125 ja valtuusto päätti talousarviomuutoksesta 29.5.2023. § 26 käsittäen käyttötalousosan, investointiosan sekä rahoitusosan.
Siirtomäärärahaa ei voi käyttää pysyvien menolisäyksien kattamiseen.
- raha ei siis jää pysyvästi palvelualueen toimintakuluihin, vaan vain valituiksi vuosiksi
- soveltuvia kohteita esimerkiksi kehittämishankkeet (konsultointi, määräaikaiset projektihlöiden rekryt), laitehankinnat, tyhy.
- Mikäli määräraha on ylittynyt, tulee tehdä esitys, miten ylitys katetaan tulevina talousarviovuosina.
Kaupunkikehityslautakunta käsitteli siirtomäärärahaesityksensä kokouksessaan 27.4.2023 § 28.
Käyttötalouden määrärahojen siirtoesitys
Siirrettävien määrärahojen osalta esitetään siirrettäväksi vuosille 2023-2024 menojen kattamisiin:
Lisämäärärahat toimintamenoihin
Koulureitin turvallisuuteen panostaminen
Metsolantien ja Sipoontien risteyksen jalankulkijaturvallisuuden parantamiseksi esitetään siirrettäväksi vuoden 2022 säästyneistä käyttötalouden määrärahoista kunnallistekniikan investointeihin 10 000 euroa jalankulkijasta aktivoituviin välkkyvaloihin, sekä uuteen liikennenopeusnäyttöön.
Uuden elinkeino-ohjelman toteutus
Määriteltäessä uuden elinkeino-ohjelman toimenpiteitä on tarve käyttää konsultti/ostopalveluita. Vuoden 2023 budjetissa ei oltu varattu rahaa ohjelman päivittämiseen tarvittaviin ostopalveluihin. Säästyneistä vuoden 2022 määrärahoista esitetään siirrettävän vuodelle 2023 elinkeino-ohjelman uudistukseen ja toteutukseen 25 000 euroa Yritys- ja elinkeinopalveluiden avainalueelle.
Kaupungin omasta käytöstä poistettavien kiinteistöjen myynti
Yhdyskuntasuunnittelun-, ympäristön ja asumisen kehittämisen avainalueelle maankäyttö- ja karttapalveluihin ei oltu varattu rahaa niiden kiinteistöjen myyntiin, joista on päätetty luopua. Kiinteistöihin tulee ennen myyntiä laatia arviokirjat ja tehdä kuntokartoitukset, mitkä ovat asiantuntijapalveluiden ostoja ja päätöksen valmisteluun liittyviä kuluja. Myytäväksi tulee 9 kiinteistöä, jotka oletetaan saatavan myytyä kahdessa vuodessa. Yhden kiinteistön arviokirjan ja kuntokartoituksen voi olettaa maksavan yhteensä noin 3500 euroa. Säästyneistä vuoden 2022 määrärahoista esitetään siirrettävän vuodelle 2023 maankäyttö- ja karttapalveluihin 14 750 euroa, sekä 9 750 euroa vuodelle 2024 yhteensä 24 500 euroa.
Kävelykatu Jannen korjaus
Kävelykatu Jannen korjaukseen ei oltu osattu varata määrärahaa vuodelle 2023. Vuoden 2022 määrärahoista esitetään siirrettäväksi 9 000 euroa vuodelle 2023 kaupunkitekniikan avainalueelle infran ylläpidon ja huoltopalveluiden kokonaisuuteen.
Puistometsien hoitosuunnitelman toteuttaminen
Puistometsien hoitosuunnitelman toteuttamiseen ei oltu varattu määrärahaa vuodelle 2023. Vuoden 2022 määrärahoista esitetään siirrettäväksi 28 500 euroa vuodelle 2023 kaupunkitekniikan infran ylläpidon ja huoltopalveluiden kokonaisuuteen.
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Käyttöomaisuuden ja maankäyttökorvausten sitovuustason vuoden 2022 ylitys 1,7 Me siirretään vuodelle 2023 vähentämään vuoden 2023 maanmyyntien tuottotavoitetta.
Tekniset korjaukset talousarvioon
Käyttötalous: Talousarviokirjassa ja vuoden 2023 Kaupunkikehityksen käyttösuunnitelmassa on Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset sitovuustason taulukossa numerovirhe. Suunnitelmavuosien toimintakatteen summa on korjattu, vastaamaan tuotot ja kulut rivien mukaista summaa, jonka tuloksena toimintakate on taulukossa 2 t€ pienempi vuosina 2024-2026, ja taulukon sitova toimintakate vuosina 23-26 on 28 937t€. Talousarvion alkuperäisissä kokonaisluvuissa toimintakate on huomioitu oikein ja korjaus kohdistuu ainoastaan käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset taloustavoitteiden taulukkoon.
Investoinnit
Irtaimistoinvestointien (kalusto) osalta Kaupunkikehityksen palvelualue ei esittänyt siirtoja vuodelta 2022 säästyneistä määrärahoista.
Kunnallistekniikan investoinnit
Kunnallistekniikan vuoden 2022 investointimäärärahasta jäi vuonna 2022 kokonaisuudessaan käyttämättä 8 M€. Käyttämättömästä määrärahasta esitettiin siirrettäväksi peruskorjaushankkeista 1,329 M€ ja uusien alueiden hankkeista 2,947 M€ eli yhteensä 4,276 M€ vuodelle 2023 jatkuviin ja toteutuviin hankkeisiin. Pitemmälle siirtyneiden hankkeiden määrärahasiirrot huomioidaan osana investointiohjelman ja taloussuunnitelman laadintaa vuosilla 2024 ja 2025. Vuonna 2022 käynnistyväksi suunnitelluista hankkeista mm. Jampan keskus, Sävelpuiston sekä Väylän rakentamishankkeet siirtyivät vasta suunnittelukaudella toteutuviksi.
Uudet alueet:
- Alhotien alue (10t€)
- Haarajoen pato, kalaportaat (20t€)
- Hulevesirakenteet (356t€)
- Kunnallistekniikan jakamaton (215t€)
- Kunnallistekniikan suunnittelu (604t€)
- Lehmustien pientalotontit (680t€)
- Lepola IV (285t€)
- Pietilän yritysalue (200t€)
- Poikkitien yritysalue ja Ainola (400t€)
- Yleisten alueiden viimeistely (177t€)
Infran peruskorjaus:
- Katujen peruskorjaus (839t€)
- Puistot (183t€)
- Katuvalaistus (210t€)
- Keskusta-alueen viheralueiden ja kaupunkiympäristön parantaminen (29t€)
- Wärtsilän teollisuusalue (68t€)
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä talousarviomuutokset tiedoksi, ja valtuuttaa vastuuhenkilöt tekemään päivitykset käyttösuunnitelmaan.
Käsittely
Kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen ja kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere esittelivät asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.