Valmistelija
Jaana Immonen, hallinnon erityisasiantuntija, jaana.immonen@jarvenpaa.fi
Perustelut
Vammaisneuvostolta on tullut 7.9.2021 pyyntö nimetä edustajat ja heille varajäsenet jokaisesta lautakunnasta. Vammaisneuvosto on perustellut pyyntöä kuntalain § 28, jossa säädetään, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemansa palvelujen kannalta.
Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä.
Kaupunginhallitus on päätöksellään 21.9.2021 § 254 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.
Ehdotus
Esittelijä
Olli Keto-Tokoi, Johtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää nimetä keskuudestaan jäsenen ja hänelle varajäsenen Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.
Käsittely
Tämä asia käsiteltiin § 97 jälkeen.
Puheenjohtaja ehdotti lautakunnalle, että lautakunta nimeäisi varsinaiseksi jäseneksi Marko Ekrothin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Henri Kontkinin. Puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, että voidaanko puheenjohtajan ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Lautakunta totesi, että ehdotus voidaan hyväksyä yksimielisesti.
Päätös
Kaupunkikehityslautakunta nimesi Marko Ekrothin varsinaiseksi jäseneksi ja Henri Kontkinin hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Järvenpään vammaisneuvostoon vuosiksi 2021-2023.