Kaupunkikehityslautakunta, kokous 11.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Oikaisuvaatimus/vahingonkorvaus autovahinko Loutinkatu 18, Järvenpää

JARDno-2023-174

Valmistelija

  • Kauko Kallio, tiemestari, kauko.kallio@jarvenpaa.fi
  • Aija Schukov, ylläpidon rakennuttajapäällikkö, aija.schukov@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut

Ylläpidon rakennuttajapäällikön päätöksestä 16.2.2023 § 5 / autovahinko Loutinkadulla 9.1.2023 on esitetty oikaisuvaatimus 24.2.2023. Oikaisuvaatimus on toimitettu määräajassa muutoksenhakuohjeiden mukaisesti 18.2.2023- 3.3.2023 välisenä aikana.

Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, että levikkeet on rakennettu niin leveiksi, ettei autoilija voi niitä haastavissa olosuhteissa havaita. Oikaisuvaatimun tekijän mukaan levikkeet ovat merkittävän leveitä suhteessa ajotien jyrkkyyteen (tie kaartaa vasemmalle) ja ajolinjoihin. Tällaisessa tapauksessa hänen mukaan ne pitäisi merkitä talviolosuhteissa niin, että ne voi erilaisissa talviolosuhteissa havaita. Ajonopeus ja huolellisuus eivät olisi voineet estäneet tapahtunutta.

Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että kadunpitäjä on ollut huolimaton sekä tehtäviä on jätetty kokonaan tekemättä siltä osin, ettei  levikkeitä / niiden reunoja ole putsattu lumesta niin, että ne olisi voinut havaita.  

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1§:n mukaan vahingonkorvausvelvollisuus syntyy sille, joka aiheuttaa tahallaan tai tuottamuksellaan toiselle vahingon. Tuottamuksella tarkoitetaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Vahingonkorvauslain tuottamusperiaatteesta johtuen kadun pelkkä huono kunto ei aikaansaa vastuuta kadunpitäjälle, vaan lisäedellytyksenä on, että kadunhoito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti sekä tehtäviä on jätetty kokonaan tekemättä. 

Tieliikennelain 3§:n mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Loutinkadun kunnossapitovastuu on Järvenpään kaupungilla. Kadun kunnossapitoa hoitaa alueurakkana Alltime Infrapalvelut Oy. Katujen kunnossapitotyöt hoidetaan urakkasopimukseen sisältyvien työkohtaisten tehtäväkorttien mukaisesti. Alueurakoitsijan lausunnon mukaan Loutinkatu on aurattu vahinkopäivänä 9.1.2023 aamupäivän aikana. Tiestötarkastus on tehty samana päivänä noin klo 13, jolloin kadun on todettu olleen liikennöitävässä kunnossa. Vahinkopäivän aikana oli satanut lunta noin 2,6 cm ja tuulen voimasta lumi kinostui paikoitellen.

Aurauskepit asennetaan helpottamaan auraustyötä, sekä osoittamaan lumiauran kuljettajalle turvallinen aurattava leveys. Niiden avulla vältytään teiden yliauraamiselta ja niillä merkitään auraamista haittaavat esteet, jolloin vältytään työn  aiheuttamilta mahdollisilta vahingoilta esim. nurmikkoalueet ja liikenteenjakajat. Lakisääteistä velvoitetta aurausviittojen asentamiselle ei ole olemassa, eivätkä ne ole tieliikennelain määräysten mukaisia liikenteenohjauslaitteita (Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä 20.5.2020/379).

Saadun selvityksen perusteella ei voida katsoa, että kaupunki kadunpitäjänä olisi syyllistynyt huolimattomuuteen tai laiminlyöntiin kadun kunnossapidossa ennen vahinkoa. Kunnossapitotyöt ovat olleet käynnissä ennen vahinkoa sekä vahingon aikana ja tiestötarkastuksessa on todettu kadun olleen liikennöitävässä kunnossa. 

Edellä mainitun perusteella kaupunki ei ole korvausvelvollinen tässä vahinkoasiassa. Oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille mitään sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella tehtyä päätöstä olisi syytä muuttaa.

HP

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää edellä kuvaustekstissä mainituin perustein hylätä ylläpidon rakennuttajapäällikön 16.2.2023 § 5 päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

 

Käsittely

Kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere selosti asiaa. 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

oikaisuvaatimuksen tekijä