Kaupunginhallitus, kokous 4.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 100 Edustajien nimeäminen perustettavaan Ainolan pysäköintiyhtiöön

JARDno-2022-324

Valmistelija

  • Juhana Hiironen, Maankäyttöjohtaja, juhana.hiironen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 21.3.2022 § 21 Kiinteistö Oy Ainolan Pysäköinti -nimisen yhtiön perustamisen. Jotta yhtiö voi aloittaa operatiivisen toimintansa, on yhtiöön sen perustamissopimuksen mukaisesti nimettävä hallitus ja toimitusjohtaja.

Yhtiöön esitetään sen rakentamisajaksi hallitusta, jossa on Järvenpään kaupunkiin/tytäryhtiöön kuuluvia työ-/virkasuhteessa olevia henkilöitä. Näin on toimittu sen vuoksi, että paikoitustalon rakentamisaikaisten hallitustehtävien laatu ja laajuus sekä ajankäyttötarve edellyttää lähes jatkuvaa hankkeessa mukana oloa. 

Kaupunginjohtaja antaa ennakkosuostumuksen yhtiölle toimitusjohtajan palkkausehtoja koskevassa asiassa.

IL

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää 

  1. antaa yhtiökokousedustajalle yhtiön hallituksen jäseniä koskevan toimiohjeen
  2. antaa yhtiökokousedustajalle toimiohjeen nimetä yhtiön toimitusjohtajaksi Jani Kervisen
  3. päättää nimetä yhtiökokousedustajaksi ja yhteisön vastuuhenkilöksi palvelualuejohtaja Harri Palviaisen.

Käsittely

Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan kohdan 1 osalta siten, että hallituksen jäseniksi nimetään maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen, johtaja Olli Keto-Tokoi ja Mestariasunnot Oy:n toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Maankäyttöjohtaja, Hankekehityspäällikkö, Mestaritoiminta