Perustelut
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2021 TILINPÄÄTÖS
Kuntalain 113 § 1 mom. mukaan kunnan tilinpäätös on kuitenkin laadittava 3 kuukauden kuluessa tilivuoden päättymisestä eli maaliskuun loppuun mennessä.
Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2021 on valmis luovutettavaksi tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi. Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöksen kesäkuun loppuun mennessä.
Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja.
TOIMINTAKERTOMUS
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelmien riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
TULOSLASKELMA
Käyttötalous
Toimintakatteen alijäämä oli vuonna 2021 noin 233,1 miljoonaa euroa, mikä on 5,7 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi ja 3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2020.
- Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuivat noin 650 te talousarviota ja 6,2 Me edellistä tilinpäätöstä heikompina. Toimintakatteen alijäämä kasvoi 6,5 %. Konsernipalvelut ja Kaupunkikehitys alittivat talousarvionsa. Ylitystä tuli erityisesti Opetuksen ja kasvatuksen palvelulalueella, arviolta 1,9 Me muutettuun talousarvioon nähden, mutta myös Hyvinvoinnin palvelualueella ja Tilaomistuksessa muutettu talousarvio ylittyi.
- Järvenpään Vesi -liikelaitoksen talousarvio toteutui 200 te muutettua talousarviota parempana.
- Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset ylittivät muutetun talousarvion noin 2,4 Me. Maanmyyntivoittoja kertyi vuoden aikana yhteensä 4,7 Me. Maan lisäksi vuoden aikana myytiin Jatsi Oy:n ja Kuuma-ICTn osakkeet ja viimeinen kaupungin omistama erillisosake, joista kertyi myyntivoittoa yhteensä noin 6,1 miljoonalla euroa. Lisäksi maankäyttökorvauksia saatiin 1,2 Me.
- Keusote sitovuustason kulut alittivat muutetun talousarvion 3,7 Me. Alitusta syntyi koronakompensaatioista johtuen Keusoten omassa toiminnassa 2,8 Me ja erikoissairaanhoidossa 0,9 Me muutettuun talousarvioon nähden. Sotemenot laskivat edellisvuotiseen verrattuna 2,4 miljoonaa euroa eli -1,6 %.
- Pelastustoimen muutettu talousarvio ylittyi 65 te.
Vuosikate vuodelta 2021 oli noin 25,6 Me, kun se edellisenä vuonna oli 22,4 Me. Vuosikate parani ennen kaikkea verotulojen ja myyntivoittojen kasvun ja mallillisen toimintakatteen kasvun vuoksi. Valtionosuuksien väheneminen koronatukien poistuttua sen sijaan heikensi tilannetta. Vuosikate vuonna 2021 oli 564 euroa/asukas ja 504 euroa/asukas vuonna 2020.
Verotuloja kertyi vuoden aikana 218,4 Me ja ne kasvoivat 8,4 % edellisvuotisesta. Koko vuoden toteuma ylitti muutetun talousarvion 4,1 miljoonalla eurolla. Kunnallisverotulot ylittivät talousarvion suotuisan palkkakehityksen ansiosta ja koronan vaikutusten jäädessä pelättyä pienemmiksi. Verotulot ylittivät koronan varjostaman alkuperäisen talousarvion 8,9 Me ja muutetun talousarvion 2,6 Me. Verotuloja kasvatti tuloveroprosentin korotus 0,5-% yksiköllä. Tuloveroprosentti oli vuonna 2021 20,15%.
Yhteisöverotulot kasvoivat viime vuodesta, johtuen yhteisöveron kuntaosuuden korotuksesta vuosille 2020 ja 2021 ja hyvästä tuloskehityksestä. Yhteisöverot toteutuivat 1,9 Me alkuperäistä talousarviota ja 1,1 Me muutettua talousarviota parempana. Kiinteistöverotuksen joustavan valmistumisen myötä vuoden lopussa valmistuvat erät siirtyivät pysyvästi seuravan vuoden puolella maksettaviksi, mistä johtuen vuoden 2021 kiinteistöverotulot jäivät 1,5 Me alkuperäistä talousarviota pienemmiksi, mutta ylittivät muutetun talousarvion 0,4 Me.
Valtionosuuksia saatiin vuoden aikana 39,8 Me ja ne laskivat yli 10 miljoonaa eli 21,4 % edellisvuotisesta, koska koronakompensaatioita maksettiin oleellisesti vuotta 2020 vähemmän. Valtionosuudet toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina.
Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat noin 1 Me muutettua talousarviota parempina saatujen osinkotuottojen vuoksi ja korkokulujen jäädessä maltillisiksi. Rahoitustuottoja ja kuluja kertyi 0,5 Me.
Poistoja ja arvonalennuksia kirjattiin vuoden aikana 22,2 Me, mikä on 0,2 Me talousarviota vähemmän. Alaskirjauksia vuodelle kirjattiin yhteensä 1,2 miljoonaa euroa, joista suurimpana Oinaskadun alaskirjaus.
Tilikauden ylijäämä oli 3,5 miljoonaa euroa eli se toteutui 11,0 Me muutettua talousarviota parempana ja 2,4 miljoonaa euroa parempana kuin vuonna 2020. Alkuperäinen talousarvio tehtiin 8,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Kuntalain 115 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Toimintakertomukseen on kirjattu, että kaupunginhallitus esittää tilikauden ylijäämän 3 482 975,21 euroa lisäämistä edellisten tilikausien ylijäämään.
RAHOITUSLASKELMA
Investoinnit
Kaupungin investointimenot olivat 41 Me vuonna 2021. Nettoinvestoinnit toteutuivat noin 21 Me muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 32 Me, mikä on 4,1 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden olivat kunnallistekniikassa (6,4 Me) ja talonrakennuksessa (10 Me) johtuen hankkeiden siirtymisestä ja venymisestä vuodelle 2022. Kaikki sitovat investointimäärärahat alittivat muutetun talousarvion.
Rahoitus
Kaupungin lainamäärä vuoden lopussa oli noin 216,8 Me, kun se vuotta aikaisemmin oli 229,6 Me. Asukasta kohden lainaa oli 4793 euroa. Investointien rahoitustarve pystyttiin kattamaan kassavaroilla ja vuosikatteella. Lainaa lyhennettiin vuoden aikana 12,7 Me. Tulorahoituksella katettiin 68,0 % investoinneista.
TASE
Kaupungin taseen loppusumma 31.12.2021 oli 384,7 Me. Taseen loppusumma on laski -6,6 Me edellisen vuoden taseeseen (391,3 Me) verrattuna.
Taseen kertynyt ylijäämä oli tilikauden ylijäämäkirjauksen jälkeen 14,2 Me eli 315 euroa/asukas. Vuonna 2020 ylijäämää oli 10,7 miljoonaa ja 242 euroa asukasta kohden. Kriisikuntakriteerien mukaan arviointimenettely voidaan käynnistää, jos kunnan taseeseen kertyy alijäämää.
KONSERNI
Konsernilaskelmissa on otettu huomioon tytäryhtiöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhtiöt. Kaupungin toiminnan näkökulmasta olennaisimmat tytäryhtiöt ovat Järvenpään Mestariasunnot Oy, Mestaritoiminta Oy sekä Koy Järvenpään Terveystalo.
Koko kaupunkikonsernin tilikauden ylijäämä oli yhtiöiden omistusjärjestelystä johtuen 4,9 Me, kun se vuotta aiemmin oli 0,6 Me.
Koko konsernin tasearvo 31.12.2021 oli 636,0 Me. Tasearvo kasvoi edellisvuotisesta 11,0 Me.
Konsernin lainakanta oli yhteensä 434,4 Me ja asukasta kohden 9 603 euroa. Konsernin lainakanta laski -1,1 miljoonalla eurolla vuodesta 2020. Asukaskohtainen lainamäärä vuotta aiemmin oli 9 797 euroa.
Konsernitaseen kertynyt ylijäämä painui alijäämäiseksi vuonna 2019. Tilinpäätösvuonna tase palasi ylijäämäiseksi ollen 4,4 Me. Asukaskohtaisesti konsernitaseen kertynyttä ylijäämää oli vuoden lopussa 97 euroa/asukas, kun se vuoden 2020 lopussa oli -12 euroa/asukas. Kriisikuntakriteerien mukaan arviointimenettely voidaan käynnistää, jos asukasta kohden laskettu kertynyt alijäämä on kunnan viimeisessä konsernitilinpäätöksessä vähintään 1 000 euroa ja sitä edeltäneenä vuonna vähintään 500 euroa.
Kaupungin asukasluku kasvoi ennakkotietojen mukaan 782 asukkaalla eli 1,8%. Järvenpääläisiä oli väestön ennakkotietojen mukaan vuoden vaihteessa 45 237.
Riskienhallintatoimenpiteiden toteutuminen 2021
Talousarvion 2021 valmistelun yhteydessä analysoitiin toimintaympäristön muutoksia ja tunnistettiin tavoitteita uhkaavat riskit, arvioitiin niiden vaikutukset ja laadittiin toimenpidesuunnitelmat riskien hallitsemiseksi. Palvelualueet raportoivat riskienhallintatoimenpiteiden toteutumisesta kaupungin johtoryhmälle ja omalle poliittiselle päätöksentekoelimelle osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä. Kooste palvelualueiden vuoden 2021 talousarviovaiheessa tunnistamien riskienhallintatoimenpiteiden tilanteesta ja arvio toimenpiteiden tuloksellisuudesta on esitetty tilinpäätöksen liitteissä.
Konserniyhteistöjen tilanne 2021
Olennaisimpien tytäryhtiöiden talousarviotavoitteiden toteumista ja yhtiöiden tilaa seurataan osavuosiraportissa ja toimintakertomuksessa. Tytäryhtiöiden toimittamat selvitykset kuluvan vuoden toiminnasta on esitetty tilinpäätöksen liitteenä ja yhteenveto tärkeimmistä tapahtumista on koostettu toimintakertomukseen. Kuntayhtymien ja muiden kaupungin osin omistamien yhteisöjen toiminnassa tapahtuvista poikkeamista ja muista yhteisöihin liittyvistä, oleellisista kaupungin toimintaan vaikuttavista tekijöistä on raportoitu yhteisön seurannasta ja ohjauksesta vastaavan sitovuustason toimintakertomusosiossa.
Liikkumavaratoimenpiteiden toteutuminen vuonna 2021
Tilinpäätöksen yhteydessä on erikseen arvioitu vuosien 2020-2023 talousohjelmaan sisällytettyjen, valtuuston hyväksymien liikkumavaratoimenpiteiden toteutumista ja etenemistä suunnitelman mukaisesti. Palvelualueiden arviot on esitetty pykälän liitteenä.
KR