Kaupunginhallitus, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 147 Henkilöstökertomus / Henkilöstökertomus 2021

JARDno-2022-773

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Lindgren, vt. henkilöstöjohtaja, mika.lindgren@jarvenpaa.fi

Perustelut

Henkilöstökertomus on tarkoitettu työyhteisöjen, henkilöstön edustajien, johdon ja poliittisten päättäjien käyttöön. Henkilöstökertomus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Sen kautta Järvenpään kaupunkia voidaan myös esitellä työpaikkana potentiaalisille tuleville työntekijöille. Henkilöstökertomuksessa havainnoidaan ja arvioidaan niitä muutos- ja kehityssuuntia, joiden arvioidaan vaikuttavan henkilöstövoimavaroihin. Tieto henkilöstövoimavaroista on oleellinen osa toiminnan johtamista. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan tiedon hyödyntämiseen ja analysoidun tiedon käyttämiseen osana päätöksentekoprosesseja. Henkilöstökertomuksen tulee olla Järvenpään organisaation strategian näköinen. Keskeistä on, että henkilöstötunnusluvut ja niistä raportointi liittyisivät kiinteästi organisaation tavoitteisiin ja niiden seurantaan.

Henkilöstökertomuksessa on kuvattu vuoden 2021 henkilöstöresurssia ja työhyvinvoinnin tilaa tunnuslukujen avulla; henkilöstömäärää, henkilöstörakennetta, henkilöstön vaihtuvuutta sekä sairauspoissaolojen ja tapaturmien määrää ja pituutta. Näiden tunnuslukujen lisäksi henkilöstökertomuksessa kuvataan esihenkilötyön ja johtamisen kehittämistä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuden toteutumista, rekrytointia, viestintää, tuloksellisesta työnteosta palkitsemista, työhyvinvoinnin toimenpiteitä, strategista henkilöstösuunnittelua sekä kaupunkistrategian toteuttamiseen vaadittavaa osaamista.

Henkilöstökertomus 2021 on käsitelty kaupungin yhteistyötoimikunnassa 11.5.2022 § 13.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Lindgren, vt. henkilöstöjohtaja, mika.lindgren@jarvenpaa.fi

Henkilöstöasiainjaosto päättää

  1. merkitä Henkilöstökertomuksen 2021 tiedoksi. 
  2. esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen 2021 tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Vt. henkilöstöjohtaja Mika Lindgren esitteli asiaa.

Liitteeseen tehdään tekniset päivitykset ja päivitetty versio liitetään kaupunginhallituksen/kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Valmistelija

  • Mika Lindgren, vt. henkilöstöjohtaja, mika.lindgren@jarvenpaa.fi

Perustelut

Henkilöstöasiainjaosto 20.5.2022 § 13

Henkilöstöasianjaoston käsittelyn jälkeen liitteeseen on tehty tekniset päivitykset ja päivitetty versio on liitteenä.

ML

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen 2021 tiedoksi.

 

Käsittely

Vt henkilöstöjohtaja Mika Lindgren selosti henkilöstökertomusta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

KV