Kaupunginhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Eduskuntavaalit 2023, vaalilautakuntien ja -toimikunnan nimeäminen

JARDno-2022-1602

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Kneckt, lakimies, katja.kneckt@jarvenpaa.fi

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 22.-28.3.2023.

Vaalilain (714/1998) 15 §:n mukaan: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Yleistä

Järvenpäässä äänestysalueita on yhteensä 9. Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta asetetaan erikseen jokaisia vaaleja varten. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Jäsenen ja varajäsenen mahdollisuus osallistua toimielimen työhön on syytä varmistaa etukäteen ennen nimeämispäätöksen tekemistä.

Kelpoisuus

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan on tasa-arvolain mukaan valittava jäseniksi sekä miehiä että naisia. Sama koskee varajäseniä. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Jäsenistä ja varajäsenistä annettavat tiedot

Vaalilain 15§:n mukaan vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä tulee ilmoittaa nimen lisäksi arvoa tai ammattia koskevat tiedot sekä ehdottomasti ajan tasalla oleva osoitetieto ja puhelinnumero. Vaalien osalta on ehdottoman tärkeää, että luottamushenkilöihin saa tarvittaessa yhteyden myös puhelimitse. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan (1. varajäsen, 2. varajäsen, 3. varajäsen).

Ennakkoäänestyspaikkoina olevat laitokset

Vaalitoimikunta työskentelee ennakkoäänestysajanjaksoon sijoittuvana yhtenä tai enintään kahtena päivänä seuraavissa kaupunginhallituksen päättämissä laitoksissa:

  1. Järvenpään päihdesairaala
  2. Kivipuiston Monipalvelukeskus
  3. Palvelutalo Kirkkopiha
  4. Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskussairaala JUST
  5. Pihlavistokoti
  6. Lehmustokoti
  7. Vaahterakoti
  8. Hoivakoti Milja
  9. Hoivakoti Elna-Maria
  10. Hoivakoti Villa Kivi
  11. Esperi Oy, Narikan hoitokotiyksikkö
  12. Esperi Oy, Hoitokoti Pähkinä
  13. Hoivakoti Mylly

Kotiäänestys

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestysajanjakson alkua ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.

Ehdotus vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoiksi

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kaupungille toimittama ehdotus vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoiksi on liitteenä.

 

IL

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa vuonna 2023 toimitettavia eduskuntavaaleja varten 

  1. yhdeksän (9) äänestysalueen vaalilautakuntaa, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä sekä viisi varajäsentä sekä
  2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen sekä viisi varajäsentä.

Käsittely

Puheenjohtaja tiedusteli kaupunginhallitukselta, voidaanko asia jättää pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Valmistelija

Laura Rainetoja, kaupunginlakimies, laura.rainetoja@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 325

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa vuonna 2023 toimitettavia eduskuntavaaleja varten 

  1. yhdeksän (9) äänestysalueen vaalilautakuntaa, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä sekä viisi varajäsentä sekä
  2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen sekä viisi varajäsentä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Aino-Kaisa Ahponen, hallintosihteeri, aino-kaisa.ahponen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.1.2023 § 14 nimennyt vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan. On noussut esille 002 Keskusta, 004 Sorto-Pajala ja 009 Haarajoki-Pietilä-Mylly alueiden vaalilautakuntien kokoonpanoa koskevat muutostarpeet. 002 Keskusta alueen vaalilautakunnasta on yksi tehtävään valittu jäsen 20.1.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävästä, 004 Sorto-Pajala alueen vaalilautakunnasta on yksi tehtävään valittu jäsen 20.2.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävästä ja 009 Haarajoki-Pietilä-Mylly alueen vaalilautakunnasta on yksi tehtävään valittu varajäsen 19.1.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävästä. Eroilmoitukset ovat oheismateriaalina. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää:

1. myöntää 002 Keskusta alueen vaalilautakunnan jäsen Petri Karjalaiselle eron jäsenen tehtävästä ja nimeää hänen tilalleen henkilön

2. myöntää 004 Sorto-Pajala alueen vaalilautakunnan jäsen Tiia Östbergille eron jäsenen tehtävästä ja nimeää hänen tilalleen henkilön

3. myöntää 009 Haarajoki-Pietilä-Mylly alueen vaalilautakunnan varajäsen Mintti Lumenheimolle eron varajäsenen tehtävästä ja nimeää hänen tilalleen henkilön

 

Käsittely

Puheenjohtaja totesi, että Petri Karjalaisen tilalle nimetään Aarne Myllynen, Tiia Östbergin tilalle Elsa Mikkola ja Mintti Lumenheimon tilalle Jari Aholan. Muutokset hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti: 

1. myöntää 002 Keskusta alueen vaalilautakunnan jäsen Petri Karjalaiselle eron jäsenen tehtävästä ja nimetä hänen tilalleen Aarne Myllysen 

2. myöntää 004 Sorto-Pajala alueen vaalilautakunnan jäsen Tiia Östbergille eron jäsenen tehtävästä ja nimetä hänen tilalleen Elsa Mikkolan 

3. myöntää 009 Haarajoki-Pietilä-Mylly alueen vaalilautakunnan varajäsen Mintti Lumenheimolle eron varajäsenen tehtävästä ja nimetä hänen tilalleen Jari Aholan 

Valmistelija

  • Aino-Kaisa Ahponen, hallintosihteeri, aino-kaisa.ahponen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.1.2023 § 14 nimennyt vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan. On noussut esille 007 Terhola-Satumetsä-Mikonkorpi-Kyrölä-Ristinummi alueen vaalilautakunnan kokoonpanoa koskeva muutostarve. Alueen vaalilautakunnasta on yksi tehtävään valittu varajäsen 21.3.2023 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävästä. Eroilmoitus on oheismateriaalina. 

IL

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää 007 Terhola-Satumetsä-Mikonkorpi-Kyrölä-Ristinummi alueen vaalilautakunnan varajäsen Mauri Laarille eron varajäsenen tehtävästä ja nimeää hänen tilalleen henkilön. 

 

Käsittely

Tomi Passi ehdotti, että Mauri Laarin tilalle nimetään Antti Hakala. 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää 007 Terhola-Satumetsä-Mikonkorpi-Kyrölä-Ristinummi alueen vaalilautakunnan varajäsen Mauri Laarille eron varajäsenen tehtävästä ja nimetä hänen tilalleen Antti Hakalan. 

Tiedoksi

Eronnut, valittu, listatiimi, keskusvaalilautakunnan sihteeri, ao alueen puheenjohtaja