Perustelut
Olli Järvenkylä on 11.12.2023 päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa Järvenpään kaupungin luottamustehtävistä, sillä hän on muuttanut paikkakunnalta pois.
Olli Järvenkylä on toiminut Järvenpään kaupunginvaltuuston SDP:n varavaltuutettuna.
Kuntalain 71 §:n 1-kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n 1 mom:n mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
LR
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää
- todeta Olli Järvenkylän luottamustoimen Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.