Perustelut
Valtion tukemassa asuntotuotannossa sovellettavat enimmäistonttihinnat Hyvinkään, Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Lohjan ja Porvoon kaupungeissa sekä Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Sipoon, Siuntion, Tuusulan ja Vihdin kunnissa vuonna 2021
Uudenmaanliitossa toimii kehyskuntien muodostama maapolitiikkaryhmä, joka valmistelee vuosittain ehdotuksen valtion tukemaan asuntotuotantoon luovutettavien tonttien hinnoista. Esitys tehdään kehyskuntien yhteisenä esityksenä, mutta jokaisella kunnalla on omat kauppahintatutkimukseen perustuvat rakentamattomien tonttien kauppahinnat ja kartalle osoitettu hintavyöhykekäyrästö. Vastaavanlainen käytäntö on myös YTV:n alueella.
Uudenmaanliitto on tehnyt esityksen vuoden 2021 hinnoista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA), joka on päättänyt 18.3.2021 kehyskunnissa vuonna 2021 valtion tukemassa asuntotuotannossa sovellettavista enimmäistonttihinnoista seuraavasti:
Hinnoiteltaessa muuhun kuin omatoimiseen valtion tukemaan asuntotuotantoon luovutettavia tontteja noudatetaan oheisia asuntokerrosalan enimmäishintoja, jotka ovat ilmoitettu euroina kerrosneliömetriä kohti:
Vyöhyke I Vyöhyke II Vyöhyke III
Järvenpää pientalot 250 €/k-m2 210 €/k-m2 160 €/k-m2
kerrostalot 190 €/k-m2 165 €/k-m2 120 €/k-m2
ARA:n vahvistamia hintoja on noudatettava kaupungin luovuttaessa tontteja valtion tukemaan asuntotuotantoon.
Järvenpää esitti ARA:lle kaikille vyöhykkeille sekä kerros- että pientalotonteille 7-8 % korotusta. ARAn hintataso on tällä hetkellä jopa noin 50% kohteiden markkinahinnasta. ARA päätti nostaa I vyöhykkeen kerrostalotonttien hintaa 5 €/k-m2, II ja III vyöhykkeillä sekä kerros- että pientalotonttien hintoja 5 €/k-m2.
ARA korotti enimmäismyyntihintoja Järvenpään lisäksi Nurmijärven Klaukkalassa. Porvoo esityksen mukainen I hintavyöhykkeen laajennus hyväksyttiin myös.
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kiinteän omaisuuden myymisestä kaupunginvaltuuston määrittelemien periaatteiden mukaisesti tai talousarviossa päätetyn mukaisesti.
OKT
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
- päättää kiinteän omaisuuden luovuttamisen periaatteeksi, että kaupungin luovuttaessa tontteja valtion tukemaan asuntotuotantoon noudatetaan tonttien hinnoittelussa kulloinkin voimassa olevaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tai vastaavan viranomaisen päätöstä sovellettavista enimmäishinnoista.
- valtuuttaa kaupunginhallituksen myymään tai vuokraamaan kaupungin omistamia tontteja ja korttelialueita valtion tukemaan asuntotuotantoon edellä todetuilla hinnoilla ja muutoin parhaaksi katsomillaan ehdoilla.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.