Perustelut
Taustaa
Kuntalain 66 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, niin ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Näin ollen vuoden 2022 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään tiistaina marraskuun 17. päivänä 2021. Tuloveroprosentti ilmoitetaan ja vahvistetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella ja kiinteistöveroprosentit sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuuston on määrättävä kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruus vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.
On syytä huomioida, että vuodelle 2022 määrätty tuloveroprosentti määrittää myös vuoden 2023 tuloveroprosentin, koska Manner-Suomen kunnat eivät voi korottaa tuloveroprosenttejaan syksyllä 2022. Sote-uudistuksen yhteydessä vuodelle 2023 tehtävä veroprosenttileikkaus tehdään vuoden 2022 tuloveroprosenteista. Viimeisimmän laskelman mukaan tuloveroprosentteja leikattaisiin 12,39 % -yksiköllä. Lopullinen leikattava prosenttiosuus selviää keväällä 2022.
Verolainsäädäntö vuodelle 2022
Voimassa olevan lain mukaan kiinteistöveroprosentit määrätään seuraavissa rajoissa:
- Yleinen kiinteistövero 0,93 - 2,00
- Vakituinen asuinrakennus 0,41 - 1,00
- Muu asuinrakennus 0,93 - 2,00
- Rakentamaton rakennuspaikka 2,00 - 6,00
- Yleishyödyllinen yhteisö 0,00 - 2,00
Yleistä kiinteistöveroprosenttia sovelletaan kaikkeen maapohjaan ja vesialueisiin sekä sellaiseen rakennukseen ja rakennelmaan, joita varten ei ole määrätty erikseen muuta veroprosenttia. Vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia sovelletaan silloin, kun rakennusta katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen eli jos sen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään tähän tarkoitukseen. Muiden asuinrakennusten veroprosenttia sovelletaan rakennuksiin, joiden huoneistojen pinta-alasta yli puolta käytetään pääasiassa muuhun kuin vakituiseen asumiseen.
Tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti voidaan kiinteistöverolain 13 a §:n mukaan määrätä yleisen veroprosentin alarajaa alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiassa yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tällöin veroprosentiksi voidaan määrätä myös 0,00 %.
Kiinteistöverolain 12 a §:n mukaan valtuusto voi määrätä erikseen koko kunnan aluetta koskevan rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin, joka on vähintään 2,00 % ja enintään 6,00 %. Valtuusto on voinut määrätä rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin ensimmäisen kerran vuodelle 2001. Korotettu kiinteistövero rakentamatta oleville rakennuskelpoisille tonteille on ollut voimassa vuodesta 2006 alkaen Helsingin seudulla. Korotettu kiinteistövero koskee Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Kauniaista, Kirkkonummea, Nurmijärveä, Vihtiä, Mäntsälää, Pornaista, Tuusulaa, Järvenpäätä, Keravaa, Hyvinkäätä ja Sipoota. Korotetulla kiinteistöverolla tarkoitetaan vähintään yleistä kiinteistöveroa lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Vero voi kuitenkin olla enintään 6,00 %.
Kiinteistövero suoritetaan kiinteistöveroprosentin mukaisena osuutena kiinteistön arvosta. Vuoden 2022 kiinteistövero pannaan maksuun kyseisen vuoden loppuun mennessä. Kunnille tilitetään kiinteistöveron maksuunpanosuhteiden mukainen osuus koko maassa kertyneestä kiinteistöverosta.
Verotulojen kehitys Järvenpään kaupungissa
Vuonna 2019 verotuloja kertyi 193,8 Me (+3,2 %) ja vuonna 2020 201,5 Me (+3,9 %). Vuonna 2021 verotuloja arvioidaan kertyvän 214,3 Me, jolloin verotulot kasvavat 6,4% vuodesta 2020.
Talousarvion 2022 ja suunnitelmakauden verotuloarviot eivät sisällä veroprosenttien korotuksia.
Taloussuunnitelmassa verotulojen on arvioitu kasvavan 4,5 % vuonna 2022. Vuonna 2023 maakuntauudistus leikkaa kunnallisveroprosenttia nykyisten siirtolaskelmien mukaan 12,39 %-yks ja yhteisöverotuloja 1/3, jolloin verotulojen arvioidaan laskevan -49,4% vuonna 2023 ja -5,6 % vuonna 2024 ja -1,6% vuonna 2025. Verotulojen lasku jatkuu koko suunnitelmakauden johtuen maakuntauudistusta edeltävän ajan verotilityksistä, jotka nostavat erityisesti vuoden 2023, mutta myös 2024 kunnallisverotilityksiä. Verotuloarvio on laadittu Kuntaliiton 9/2021 ennustekehikkoa hyödyntäen. Verotulokehitykseen suunnitelmakaudella vaikuttaa maakuntauudistuksen lisäksi yleinen talouden kehitys, veroperusteiden muutokset, kuten hyväksyttävät verovähennykset, koko maan yritysten tuloskehitys, kaupungin väestönkasvu, järvenpääläisten palkkakehitys ja rakentaminen kaupungissa.
Taloussuunnitelmassa kaupungin tulos jää alijäämäiseksi vuonna 2022. Loppuvuosien ylijäämä perustuu kunnallisveron tilityksiin ja rakenteellisten toimenpiteiden toteuttamiseen, joilla menopohja saadaan sopeutettua tulotasoon ja menojen kasvu pidettyä verotulojen kasvua matalammalla tasolla. Mikäli toimenpiteitä ei toteuteta esitetyssä laajuudessa, talouden tasapaino tulee varmistaa korottamalla veroja lisää, koska kaupungin tuloksen pitää pysyä ylijäämäisenä.
Kunnallisveron veroperusteet vuodelle 2022
- Kunnallisveroprosentiksi vuodelle 2022 esitetään 20,25 % (20,25 % vuonna 2021).
Kiinteistöveron veroperusteet vuodelle 2022
- Yleiseksi kiinteistöveroksi vuodelle 2022 esitetään 1,45 % (1,45 % vuonna 2021)
- Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroksi vuodelle 2022 esitetään 0,65 % (0,65 % vuonna 2021)
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroksi vuodelle 2022 esitetään 1,15 % (1,15 % vuonna 2021)
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroksi vuodelle 2022 esitetään 6,00 % (6,00 % vuonna 2021)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroksi vuodelle 2022 esitetään 0,50 % (0,50 % vuonna 2021)
KR
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää määrätä veroperusteet vuodelle 2022 seuraavasti
- kunnallisveroprosentti 20,25 %
- kiinteistöveroprosentit
- yleinen kiinteistövero 1,45 %
- vakituinen asuinrakennus 0,65 %
- muu asuinrakennus 1,15 %
- rakentamaton rakennuspaikka 6,00 %
- yleishyödyllinen yhteisö 0,50 %
Käsittely
Kokoustauko 16.55 - 17.09.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.