Kaupunginhallitus, kokous 1.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 293 Investointiohjelma 2022-31

JARDno-2021-1719

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lauri Kivinen, talous- ja rahoituspäällikkö, lauri.kivinen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Vuosien 2022-31 investointiohjelman virkamiesvalmistelussa on noudatettu kaupunginvaltuuston aiempien investointiohjelmien käsittelyn yhteydessä 11.11.2019 § 80 hyväksymää toimenpidealoitetta, jonka mukaisesti investointitaso on erityisesti 2020-luvun puolivälin jälkeen pyritty mitoittamaan kaupungin oletetun kantokyvyn mukaiseksi ja siten mahdollistettu Järvenpään kaupungin pitkään jatkuneen velkaantumisen kasvun pysäyttäminen 2020-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 

Maakuntauudistuksen toteutuminen vuoden 2023 alusta alkaen leikkaa merkittävän osan kaupungin tulopohjasta ja käyttömenoista, mutta muutos ei vähennä kaupungin investointitarvetta. Kertyneet ja uudet lainat rahoitetaan jatkossa pienemmistä tulovirroista, joten investointien merkitys kaupungin taloudenpidossa kasvaa entisestään. Erityisen haasteen maakuntauudistus tuo alustavien vaikutuslaskelmien perusteella kaupungin tuloskehitykselle, kun pienemmällä tulorahoituksella pitää kattaa toiminnan aiheuttamien kulujen lisäksi ja investointien aiheuttamien poistojen lisäys ja lainanhoitokustannukset. Tämänhetkisillä tiedoilla näyttää siltä, että kaupungin tulos painuu negatiiviseksi myös talousohjelmakaudella, ja kaupungin taseeseen kertynyt ylijäämä on hyvin lähellä ajautua alijäämäiseksi, jolloin yksi arviointimenettelyn käynnistävistä kriisikuntakriteereistä täyttyy.    

Investointien valmisteluryhmä on kevään ja kesän aikana laatinut ehdotuksen vuosien 2022-31 investointiohjelmaksi. Investointiohjelman päivitys käynnistyi maalis-huhtikuussa taloustilanteen, toimintaympäristötietojen, maankäyttösuunnitelmien ja kaavoitusohjelman tarkastelulla ja edelleen asuntotuotanto- ja väestösuunnitteiden päivittämisellä. Investointiohjelman päivityksen rinnalla on valmisteltu opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin palveluverkkosuunnitelmia, johon on sisältynyt varhaiskasvatuksen ja opetuksen pitemmän aikavälin palvelutarvearvioiden teko väestösuunnitteiden pohjalta. Lisäksi on tarkennettu vuosi sitten tehtyä selvitystä olevien rakennusten ja tilojen nykyisestä palvelukapasiteetista ja tiedossa olevista muutoksista.

Alueiden kehittämissuunnitelmien ja olevan infran kunnon pohjalta on laadittu kunnallistekniikan, Järvenpään veden ja liikuntapaikkarakentamisen investointiohjelmat sekä maanosto- ja myyntiohjelma. Edellä mainittujen kanssa yhteensovittaen, rakennuskannan kuntoon sekä Opkan ja Hyvon tämänhetkisisiin palveluverkkosuunnitelmaluonnoksiin perustuen on laadittu ehdotus talonrakennuksen alustavaksi investointiohjelmaksi. Eri investointiohjelmat on sovitettu aikataulullisesti toisiinsa. 

Opkan palveluverkko tuodaan käsittelyyn investointiohjelman kanssa samassa aikataulussa syksyllä. Muutokset palveluverkkosuunnitelmissa heijastuvat välittömästi myös talonrakennuksen rakentamisohjelmaan ts. investointiohjelmaa päivitetään palveluverkkopäätösten mukaisesti. Alustavan talonrakennusohjelman taustalla käytetty palveluverkkoskenaario poikkeaa edellisvuotisesta ehdotuksesta. Vaihtoehtoisia palveluverkkoskenaarioita käsitellään syksyn aikana ja investointiohjelma päivitetään päätösten mukaisesti.   

Investointiohjelmaa on valmisteltu palvelualueiden yhteistyönä erittäin tiukassa aikataulussa. Työn tuloksena on syntynyt alustavat investointiohjelmat, joiden loppusumma on vuosien 2022-30 osalta 12,3 Me edellisvuotista ohjelmaa matalampi, mutta vuosien 2021-25 osalta 15,4 miljoonaa korkeampi. Karsinta on näin ollen kohdistunut ohjelman loppuvuosille, mikä ei tue lähivuosiin kohdentuvaa merkittävää käyttötalouden sopeutustarvetta. Kokonaisuutena alustavan investointiohjelman loppusumma vuosille 2022-31 on 405,2 Me. Alustavat investointiohjelmat ja kooste ohjelmiin tehdyistä muutoksista on esitetty pykälän liitteinä. Oheismateriaaliksi on liitetty valtuuston marraskuussa 2020 hyväksymä investointiohjelma 2021-2030 ja ohjelman laadintaprosessin kuvaus.

Investointiohjelman laadintaperiaatteen mukaisesti vuosittain tehtävä talonrakennuksen, kunnallistekniikan, veden ja liikuntapaikkarakentamisohjelman päivitys ei kohdistu ohjelmakauden kolmeen ensimmäiseen vuoteen. Vuoden aikana on tehty merkittävät ratkaisut koskien JYKin ja Oinaskadun hankkeita, joten tällä kierroksella lähivuosille esitetyt muutokset koskevat lähes poikkeuksetta hankkeiden tarkentuneita aikatauluarvioita.  

Investointiohjelma muodostaa pohjan syksyllä hyväksyttävälle vuosien 2022-25 talousohjelmalle ja se tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi marraskuun kokouksessa ennen talousohjelman ja veroprosentin vahvistamista. Ennen lopullisen investointiohjelman laadintaa, lautakunnilta pyydetään lausuntoa alustavaan investointiohjelmaesitykseen omaa palvelualuettaan koskevalta osin syyskuun aikana. Kommentit pyydetään erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti koskien ohjelmavuosien 2025-2031 hankkeita.

Lausuntoa antaessaan lautakuntia pyydetään huomioimaan investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin. Lähtökohtaisesti kaupungin taloustilanne ja talousohjausmalli ei mahdollista lisämäärärahojen myöntämistä laajentuvien tilojen suoraan tai välillisesti aiheuttamiin mahdollisiin lisäkuluihin. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskevilta osin syyskuun aikana
  2. valtuuttaa talousjohtajan antamaan tarkemmat ohjeet asiaan liittyen.

 

Käsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti investointiohjelmaa.

Tomi Passi teki seuraavan muutosehdotuksen: "Palvelualueiden investointiohjelmissa, ne jotka ovat kaupungin päätösvallassa olevia toimia sekä aiheuttamatta lisämenoja jo tehtyihin sopimuksiin esitetään lisätoimia, joilla kaupungin tasolla vähennetään investointimenoja noin 3 % suhteessa investointiohjelmaan vuosille 2025-2030."

Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Kokoustauko pidettiin tämän asian jälkeen kello 17.30 - 17.39.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Timo Väisänen, talouspäällikkö, timo.vaisanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.8.2021 § 228 pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskevilta osin syyskuun aikana.

Kommentit pyydetään erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti koskien ohjelmavuosien 2025-2031 hankkeita.

Lausuntoa antaessaan lautakuntia pyydetään huomioimaan investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin. Lähtökohtaisesti kaupungin taloustilanne ja talousohjausmalli ei mahdollista lisämäärärahojen myöntämistä laajentuvien tilojen suoraan tai välillisesti aiheuttamiin mahdollisiin lisäkuluihin. 

SP

Ehdotus

Esittelijä

Sampo Perttula, kaavoitusjohtaja, sampo.perttula@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Mirja-Liisa Autere, Controller, mirja-liisa.autere@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.8.2021 § 228 pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskevilta osin syyskuun aikana.

Kommentit pyydetään erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti koskien ohjelmavuosien 2025-2031 hankkeita.

Lausuntoa antaessaan lautakuntia pyydetään huomioimaan investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin. Lähtökohtaisesti kaupungin taloustilanne ja talousohjausmalli ei mahdollista lisämäärärahojen myöntämistä laajentuvien tilojen suoraan tai välillisesti aiheuttamiin mahdollisiin lisäkuluihin. 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista.

Käsittely

Palvelualuejohtaja Merja Narvo-Akkola esitteli asiaa.

Esittelijä teki teknisen korjauksen lausunnon toiseksi viimeisen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen lisäämällä lauseen loppuun "2021".

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan poistamalla lausunnosta lausunnon viimeisen kappaleen: ”Palveluverkkoskenaarioiden merkittävin ero kouluverkossa on Mankalan koulun ja Anttilan koulun lisäsiiven ratkaisut ja varhaiskasvatusverkossa Vihtakadun koulun ja Satusaunan päiväkodin ratkaisut. Investointiohjelmaehdotus on tehty vaihtoehdolle, että Mankalan koulu peruskorjataan tarkastelujakson aikana ja Anttilan lisäsiipi puretaan. Vihtakadun koulun käyttö ratkaistaan palveluverkkoratkaisun yhteydessä. Mikäli Vihtakatu säilyy palveluverkossa, sen kohdalla tulee kuitenkin varautua kohteen peruskorjaukseen vuonna 2026-2027.”

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Lauri Kivinen, talous- ja rahoituspäällikkö, lauri.kivinen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.8.2021 § 228 pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskevilta osin syyskuun aikana.

Lausunnoissa pyydetään arvioimaan investointiohjelman vaikutuksia palveluihin, henkilöstöön, kuntalaisiin, lapsiin, maankäyttöön, kaupungin elinvoimaisuuteen tms. oman palvelualueen toiminnan ja tavoitteiden näkökulmasta merkittäviin tekijöihin.

Investointiohjelma 2022-2031 ja lausunto ovat liitteinä. Kaupunkikehityksen lausunto on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Johtokunta päättää antaa lausunnon Järvenpään Veden investointiohjelmasta 2022-2031 liitteiden ja kaupunkitekniikan lausunto huomioiden.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto esitteli asiaa. 

Kokoustauko klo 10.12 - 10.16

Perustelut

Lauta- ja johtokunnat ovat antaneet lausuntonsa alustavaan investointiohjelmaan kaupunginhallituksen 23.8.2021 § 228 pyynnön mukaisesti syyskuun aikana. 

Kommentit pyydettiin omaa palvelualuetta koskien erityisesti hankkeista,​ joista ei vielä ole päätöksiä ja joihin näin ollen voidaan vielä vaikuttaa, mikä talonrakennuksen, kaupunkitekniikan, Järvenpään Veden ja liikuntapaikkarakentamisen ohjelmien osalta tarkoittaa ensisijaisesti ohjelmavuosien 2025-​31 hankkeita.

Talousjohtajan antaman lisäohjeistuksen mukaisesti lautakuntia pyydettiin arvioimaan hankkeiden tarpeenmukaisuutta ja aikataulutusta sekä ottamaan lausunnossaan kantaa siihen, riittääkö palvelualueen kehysvaraus investointien aiheuttamien mahdollisten käyttömenolisäysten kattamiseen ja pystyykö palvelualue osoittamaan hankkeiden toteuttamiseen riittävät resurssit.

Kommenteissa ei noussut merkittäviä investointiohjelmien muutostarpeita tai -esityksiä. Hyvinvointilautakunnan lausunnossa todettiin, ettei talonrakennuksen ohjelma sisällä Suvirannan ja Villa Kokkosen mahdollisia PTS-korjauksia. Opetus- ja kasvatuslautakunta nosti esiin tarpeen Vihtakadun korjausinvestoinnille, mikäli kohde säilyy osana palveluverkkoa. Järvenpään Veden johtokunnan lausunnossa korostettiin riittävän määrärahan varaamista Veden omien investointien toteuttamiseen. Kytkös kaupunkitekniikan uudisrakentamishankkeisiin heijastuu saneerauksiin käytettävissä oleviin investointimäärärahoihin ja hankkeiden aikataulumuutoksista johtuen investointeja ei saada toteutettua suunnittellusti. Kaupunkikehityslautakunnan lausunnossa vuosien 2028-31 investointien nähtiin olevan liian alhaiset kasvustrategian ja infran kunnossapidon näkökulmasta ja niihin kohdistuu lisäysodotuksia seuraavilla ohjelman päivityskierroksilla.

Investointiohjelman valmistelua jatketaan lautakuntien lausunnot ja palveluverkkosuunnittelun eteneminen huomioiden. Ohjelman viimeistelyssä huomioidaan myös muut mahdolliset tarkentuneet hanketiedot. Investointiohjelma viedään kaupunginvaltuuston päätettäväksi 15.11. opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkosuunnitelmapäätöksen jälkeen. Samassa kokouksessa päätetään myös vuosien 2022-25 talousohjelmasta ja veroprosenteista. 

Ehdotus

Talousjaosto päättää merkitä lautakuntien lausunnot tiedoksi. 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne esitteli asiaa. 

Valmistelija

  • Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Investointiohjelma 2022-31

Vuosien 2022-31 investointiohjelma on laadittu tilanteessa, jossa kaupungin talouden kantokyky on rajallinen ja näkymät tulevaisuuteen ovat yhä haastavat. Investointiohjelman laadinnassa onkin tavoiteltu valtuuston 11.11.2019 § 80 hyväksymää toimenpidealoitteen henkeä, jonka mukaisesti investointitaso mitoitetaan kaupungin oletetun kantokyvyn mukaisesti ja tähdätään kaupungin pitkään jatkuneen velkaantumisen kasvun pysäyttämiseen 2020-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 

Vuosittaiset nettoinvestoinnit vaihtelevat 25-66 miljoonan euron välillä ja 10-vuotiskauden nettoinvestoinnit ovat yhteensä 407 miljoonaa euroa, mikä on 28 miljoonaa vähemmän kuin edeltävässä 10‑vuotisohjelmassa. Tästä huolimatta investointiohjelma on mittava. Taloussuunnitelmakaudelle 2022-25 investoinneista ajoittuu 198 miljoonaa eli 49%.

Ohjelmaa päivitettäessä on pyritty siihen, että

  • ei rakenta ylikapasiteettia, mikä tarkoittaa investointien ajoittamista palvelutarpeen kasvun mukaisesti 
  • olemassa oleva kapasiteetti hyödynnettään tehokkaasti, mikä vähentää investointitarvetta 
  • talonrakennuksen investoinnit suunnataan kaupungin oman palvelutoiminnan käytössä oleviin tiloihin
  • kaupungin toimintaedellytykset säilyvät hyvinä
  • investoimatta jättäminen tai investointien siirtäminen ei aiheuta lisäkustannuksia tai tulomenetyksiä tulevina vuosina
  • korjausvelka pidetään kurissa
  • ohjelmat synkronoidaan keskenään, jolloin menot toteutuvat mahdollisimman vähän ennen kertyviä tulovirtoja   
  • mahdollistetaan investoinnit, joilla parannetaan kaupungin palvelujen tuottavuutta tai tehostetaan tilankäyttöä, mikä pienentää toiminnasta aiheutuvia käyttökuluja jatkossa.

Talonrakennus
Talonrakennuksen investointiohjelma on linjassa opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkosuunnitelman kanssa. Mikäli palveluverkkopäätökset poikkeavat esityksestä, tulee investointiohjelmaa tarkentaa päätöstä vastaavasti. Vastaavasti keväällä 2022 valmistuvan hyvinvoinnin palveluverkkosuunnitelman päätöksillä on suora vaikutus investointiohjelmaan.

Talonrakennuksen investointiohjelmaan käytetään ohjelmakaudella 7-38 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 177 miljoonaa euroa. Investointitarpeet ovat erityisen suuret alkuvuosina. Suurimmat hankkeet kaudella ovat JYK-Juhola kokonaisuus, Mankalan peruskorjaus ja Kartanon koulun hanke sekä loppuvuosille ajoittuvat hyvinvoinnin palvelualueen investoinnit.

Talonrakennuksen investointiohjelmasta osa hoidetaan kiinteistöallianssin kautta ns. allianssi-investointeina. Allianssi-investoinnit kohdistuvat kaupungin omistaman rakennuskannan korjausvelan hallintaan ja tilamuutoksiin. Peruskorjaus-, sisäilmaparannus ja muutosinvestointien lähtökohtana on palveluverkon kunnossapito nykyisten ja muuttuvien palvelutarpeiden mukaisena. Rakennuskannan uudistuessa ja kohteiden määrän vähentyessä peruskorjausmäärärahatarve vähenee ja se on pudotettu vaiheittain nykyisestä 8,4 miljoonasta eurosta 5 miljoonaan euroon vuodesta 2028 alkaen.

Kunnallistekniikan investoinnit
Kunnallistekniikan rakentamisohjelma on jaettu infran ylläpitoinvestointeihin ja uusiin alueisiin. Infran ylläpitoinvestointeihin sisältyy olevien rakenteiden ylläpito ja perusparannukset ja uusiin alueisiin kaupungin vetovoiman lisäämiseen kohdistuvien uusien alueiden ja muiden hankkeiden kunnallistekniikan rakentaminen. Uusien alueiden rakentamisella mahdollistetaan kaupungin kasvu ja elinvoiman lisääminen ja kohteet linkittyvät maan myyntiin. 

Kunnallistekniikan rakentamiseen käytetään investointiohjelmakaudella 5-14 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 102 miljoonaa euroa. Summa jakautuu noin puoliksi uusien alueiden ja infran ylläpidon välillä. 

Liikuntapaikkainvestoinnit

Liikuntapaikkarakentaminen sisältää kaikki liikuntapaikkoihin, -kenttiin ja -alueisiin sisältyvät kustannukset ml. rakennelmat ja liikuntahalleja ja -laitoksia kevyemmät rakennukset. Kokonaisuuteen kohdistuvat investointivaraukset ovat ennen vuotta 2020 sisältyneet osin kunnallistekniikan ja osin talonrakennuksen hankkeisiin. 

Liikuntapaikkarakentamisen merkittävimmät hankkeet ovat Keskuskentän perusparannus ja Juholanmäen alueen liikuntaolosuhteiden rakentaminen vuosina 2023- 26. Paikallisen jalkapalloseuran sarjanousu, voi vaikuttaa vielä hankkeen katsomo- ja sosiaalitilojen laajuuteen. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelma täsmentyy, kun hyvinvoinnin palveluverkkoselvitys valmistuvat keväällä 2022. 

Liikuntapaikkarakentamiseen käytetään investointiohjelmakaudella 0,7 - 2,4 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 13,6 miljoonaa euroa.

Järvenpään veden investoinnit

Järvenpään Veden hankkeet kytkeytyvät tiivisti kunnallistekniikan investointeihin. Ohjelmakauden merkittävimmät investointihankkeet ovat Poikkitien yritysalue ja Ainolan aluekeskus, St1 ja Sävelpuiston alue, Yhteiskoulun alue (JYK) ja Lehmustien pientalotonttien alue. Järvenpään Veden omana hankkeena Kaakkolan alueella tapahtuva vesihuollon uusiminen.

Järvenpään veden investoinnit kasvavat kaudella 5,5 miljoonasta eurosta 6 miljoonaan euron vuositasoon johtuen mm. Haarajoen asemanseudun kunnallistekniikan rakentamisesta. Tähän liittyy siirtopaineviemärin rakentaminen Pellonkulmasta Ristinummelle. Veden investoinnit rahoitetaan veden asiakasmaksuilla. 

Irtaimisto ja kehitysinvestoinnit

Irtaimistoinvestointeihin kuuluu investoinnit koneisiin, kalustoon ja laitteisiin sekä aineettomiin hyödykkeisiin kuten tietojärjestelmiin. Irtaimistoinvestointien painopiste on ICT-sidonnaisissa kehitystehtävissä, jotka lähitulevaisuudessa kohdentuu vahvasti toimivan ja tietoturvallisen ICT-ympäristön, alustojen ja peruspalveluiden kehittämiseen. Edellä mainitut mahdollistavat tulevaisuudessa panostamisen tuottavuutta parantaviin hankkeisiin. Irtaimistomääräraha vaihtelee lähivuosien 3,2 miljoonan euron ja loppuvuosien arvioidun 700 tuhannen euron välillä vuosittain.

Kehitysinvestointeihin on varattuna vuosittain 2 miljoonan euron määräraha tuottavuus- ja vetovoimainvestointeihin. Kehitysinvestointien toteuttamisen edellytyksenä on kannattavuuslaskelma, jolla osoitetaan selkeästi, että investointi maksaa itsensä takaisin menosäästöinä tai tulolisäyksinä. Kaupunginjohtaja päättää yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon ja sen ylittävistä hankkeista päättää kaupunginhallitus.  

Osakkeet

Osakkeiden osalta investointiohjelma sisältää vain Perhelän yhtiöiden osakkeiden myynnit vuosina 2021-2023, Asemanmäen pysäköintiyhtiön myynnin ja Ainolan pysäköintiyhtiön perustamisen, Terveystalon vuosittain perittävät rahoitusvastikkeet ja HSL-kuntayhtymän osakkeiden merkinnän vuonna 2024.

Maanostot ja myynnit

Maanostoihin on varattu vuosittain 0,7-1,3 miljoonaa euroa. Määrärahaan sisällytyy myös rakennusten purkukustannuksia. Maanmyyntien arvio perustuu kaupunkikehityksen selvityksen maanmyyntipotentiaalista, josta vuosittain on huomioitu 80 % toteutuvina myynteinä. Tontin myyntihinnasta keskimäärin 15% on kirjattu investointiosaan maa-alueiden tasearvoa vastaavasti. Loppuosa maanmyyntituloista kirjautuu maanmyyntivoitoksi kaupungin tulokseen. 

Maan myynnit ovat kytköksissä kunnallistekniikan uusien alueiden investointien kanssa. Alueiden myyntitulot ylittävät pääsääntöisesti kohteiden investointikustannukset.

Investointiohjelma ja kaupungin talous

Kaupungin tulorahoitus ei riitä rahoittamaan investointeja, mistä johtuen kaupunki velkaantuu vuoteen 2026 asti nopeasti. Velkamäärä on vuonna 2026 noin 340 miljoonaan euroa ja pysyy sillä tasolla koko ohjelmakauden. Lainamäärän kasvaessa ja kaupungin rahoituspohjan kaventuessa maakuntauudistuksen seurauksena lainanhoitokulujen merkitys kaupungin talouden tasapainolle kasvaa oleellisesti erityisesti, jos korkotasot lähtevät nousuun.

Investointiohjelman päivittäminen ja seuranta

Investointiohjelma päivitetään vuosittain kaupungin kaikkien palvelualueiden ja Mestaritoiminta Oy:n yhteistyönä. Päivitys on tarpeen, jotta voidaan varmistaa ennakoitujen ja toteutuneiden toimintaympäristömuutosten ja suunnitelmien yhdenmukaisuus.

Investointien ohjelmointi ja kustannusten arviointi on sitä tarkempaa, mitä lähempänä investointivuosi on nykyhetkeä. Ohjelman päivitystä silmällä pitäen ohjelma on jaettu ajallisesti kolmeen jaksoon: toteutus-/rakentamisvaiheeseen (vuodet 2022-24), kehitys-/yleissuunnitteluvaiheeseen (vuodet 2025-27) ja palveluverkko/-hankesuunnitteluvaiheeseen (vuodet 2028-31). Investointiohjelmaan tehtävät muutokset keskittyvät vuosittaisissa päivityksissä toteutusvaiheen jälkeisiin vuosiin ts. hankkeisiin, joista ei vielä ole päätöstä. Palvelualueet voivat tehdä esityksiä uusista kehitys- ja palveluverkkovaiheen investoinneista investointiohjelmaa päivitettäessä.

Alustava investointiohjelma laaditaan muuttuneiden tietojen ja tarpeiden mukaisesti ja lähetetään lautakunnille kommentoitavaksi.

Alustava investointiohjelmaluonnos oli lautakunnissa lausuntokierroksella syyskuussa. Lausunnot eivät sisältäneet merkittäviä muutosesityksiä ohjelmaan. 

Investointiohjelman toteutumista seurataan osana talouden kuukausiseurantaa ja osavuosiraportointia meneillään olevien ja talousarviovuodelle ajoittuvien toteutusvaiheen hankkeiden osalta. Kehitys- ja palveluverkkovaiheen investointeja tarkastellaan vain investointiohjelmaa päivitettäessä tarkentuneiden korjaus- ja palvelutarvearvioiden ja palveluverkkoselvitysten pohjalta.

Nyt hyväksyttävä investointiohjelma luo puitteet tulevien vuosien investointiohjelmille. Seuraavan päivityksen lähtökohtana on nyt hyväksyttävä ohjelma, jota täsmennetään edellä mainituin perustein vuoden kuluttua. Päivityksen painopiste on aina neljän-kymmenen vuoden päässä ohjelman hyväksymisajankohdasta. Hankkeiden keskeytyessä tai toimintakentän muuttuessa radikaalisti voi hanke poikkeuksellisesti palata toteutusvaiheesta kehitysvaiheeseen tai nousta toteutettavaksi normaalia päätösaikataulua nopeammin.   

Kooste voimassa olevaan investointiohjelmaan tehdyistä muutoksista on pykälän oheismateriaalina.  

KR

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan vuosien 2022-31 investointiohjelman.

 

Käsittely

Kokoustauko 16.00 - 16.08.

Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

Talonrakennuksen ohjelmaselostuksen kohtaan kirjataan merkintä "Kaupunginhallitus päättää Anttilan koulun koulurakennuksen lisäsiiven ratkaisuista erillisen tarkastelun jälkeen."

Päätös

Hyväksyttiin täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

KV