Perustelut
Tausta
Järvenpään kaupunki myöntää vuosittain talousarvion puitteissa hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan avustuksia. Toiminta- avustukset myöntää toimialueesta vastaava palvelualuelautakunta.
Hyvinvointilautakunnan hyväksymien toiminta-avustuksia koskevien ohjeiden mukaan toiminta-avustusta myönnetään kokonaisharkinnan perusteella kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Päätös tehdään yhdistysten määräaikaan mennessä jättämien avustushakemusten, vuoden / vuosien toimintasuunnitelman, talousarvioiden sekä edellisen vuoden toteutuneiden suoritteiden ja toiminnan perusteella.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toiminta-avustuksiin 2025–2026 on suunniteltu varattavan yhteensä 60 000 euroa (30 000 euroa / vuosi) ja työllisyysperusteiseen avustamiseen 40 000 euroa (20 000 euroa / vuosi) toiminta-avustuksina, mikäli hyvinvointilautakunta päättää vahvistaa vuoden 2025 käyttösuunnitelman esityksen mukaisesti. Vuoden 2026 toiminta-avustukset ovat ehdollisia valtuuston hyväksymälle talousarviolle.
Hyte-toimina-avustusta voi hakea järvenpääläiset tai järvenpääläisille suunnattua toimintaa toteuttavat toimijat, kuten kansanterveys- ja vammaisjärjestöt, eläkeläisjärjestöt ja asukasyhdistykset. Suunnitellun toiminnan on tuettava valtuustokausittain hyväksytyn hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman painopisteitä. Lisäksi avustusten valmistelussa arvioidaan avustusten yhteensopivuutta kaupunkistrategian tavoitteiden kanssa.
Työllisyysperusteista toiminta-avustusta voidaan myöntää kolmannen sektorin toimijalle toimintaan, joka tukee järvenpääläisten työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille esim. tarjoamalla tukea henkilön työelämätaitojen, kyseisen ammattialan osaamisen tai suomen kielen taidon kehittymiseen, opintoihin/avoimille työmarkkinoille hakeutumiseen, työelämään kuntoutumisessa, ammatinvalinnassa tai työelämään paluussa pitkän työmarkkinoilta poissaolon jälkeen.
Myönnettävään toiminta-avustukseen vaikuttavat työsuhteeseen työllistettyjen ja ei-työsuhteiseen toimintaan sijoitettujen työttömien henkilöiden määrät ja sopimusten pituudet.
Saapuneet hakemukset
Hyte-toiminta-avustusta haki määräaikaan 8.11.2024 mennessä 33 tahoa, joista kaikki täyttivät avustuksille määritellyt kriteerit.
Työllisyysperusteista toiminta-avustusta haki määräaikaan mennessä kaksi (2) tahoa, jotka täyttivät avustuksille määritellyt kriteerit.
Hyte -toiminta-avustushakemusten yhteenlaskettu summa oli vuoden 2025 osalta 67 650 € ja vuoden 2026 osalta 67 650 €.
Työllisyysperusteisten toiminta-avustushakemusten yhteenlaskettu summa oli vuoden 2025 osalta 31 900 € ja vuoden 2026 osalta 31 900 €. Hakijat on lueteltu liitteessä.
Avustukset valmistelun pohjalta
Hakemusten sekä hakijoiden toimintoja arvioiden suhteessa hakukriteereihin, on valmistelussa päädytty kokonaisharkinnan perusteella esittämään toiminta-avustusta jaettavaksi liitteen mukaisesti.
Työllisyysperusteisessa avustushakemuksessa on tehty hakemusten perusteella pisteytys, joka on esitelty oheismateriaalissa. Pisteytyksen mukaan toiminta-avustusta esitetään jaettavaksi liitteen mukaisesti.
Avustus on käytettävä myönnettyyn tarkoitukseen. Mikäli avustuksen käyttötarkoitus olennaisesti muuttuu, siitä on tehtävä ilmoitus avustuksen myöntäjälle hyväksyttäväksi.
Päätöksen peruste
Toimivalta, mihin päätös perustuu: Hallintosääntö § 21 ja § 18 Taloudellinen toimivalta (KV 27.5.2024 § 34).
KS
Ehdotus
Esittelijä
-
Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi
Hyvinvointilautakunta päättää, että
1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ( hyte)toiminta- avustusta jaetaan 2025–2026 vuosina 30 000 € / vuosi liitteen mukaisesti.
2. Työllisyysperusteista toiminta-avustusta jaetaan 2025–2026 vuosina 20 000 € / vuosi liitteen mukaisesti.
3. Vuoden 2025 toiminta-avustukset ovat ehdollinen lautakunnan hyväksymälle käyttösuunnitelmalle ja se maksetaan, jos hakuehdoissa ja kriteereissä mainitut ehdot mm. toiminnan raportoinnista täyttyvät. Vuoden 2026 toiminta-avustukset ovat ehdollisia valtuuston hyväksymälle talousarviolle.
4. Mikäli toimija on saanut toiminta-avustusta vuosille 2023–2024 on avustusta saavan tahon raportoitava toiminnastaan vuoden 2024 avustuksien osalta 31.12.2024 mennessä sähköisellä lomakkeella Oma Järvenpää -palvelussa.
5. Avustusta saavan tahon on raportoitava toiminnastaan vuosittain 31.12.mennessä sähköisellä lomakkeella Oma Järvenpää -palvelussa Avustukset osioissa. Raportointi on edellytys seuraavan vuoden avustuksen maksamiselle.
6. Raportin toimittamatta jättäminen voi aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.