Hyvinvointilautakunta, kokous 11.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Viranhaltijapäätösten otto-oikeus, hyvo

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.  Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. 

Hallintosäännön 30 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

  1.  lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat viranhaltijapäätökset ajanjaksolta 5.11.2024-3.12.2024

Kirjastopalveluiden päällikkö
08.11.2024 § 3 Järvenpään kirjaston itsenäisyyspäivän, joulun ja uudenvuoden seudun 2024 sekä loppiaisen 2025 poikkeukselliset aukioloajat
12.11.2024 § 4 Kirjaston Ellibs Oy e-​kirjojen ja e-​äänikirjojen sekä palvelualustan toimitussopimuksen irtisanominen

Palvelualuejohtaja hyvo
08.11.2024 § 17 Rakentavien alojen LIITO-​pajan tarvikehankinnat
18.11.2024 § 18 Hankeyhteistyösopimus Järvenpään kaupunki -​Startup Refugees

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaja
02.12.2024 § 2 Järvenpään kaupungin ja Step-​koulutuksen kumppanuussopimus/nuorten työpajatoiminta
29.11.2024 § 3 Järvenpään kaupungin ja Keudan kumppanuussopimus nuorten työpajatoiminnan yhteistyöstä

 

KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.