Nuorisovaltuusto, kokous 27.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Nuorisovaltuuston toiminnan vaikutusten arviointi

JARDno-2023-1258

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Nuorisopalvelut ovat toteuttaneet vuoden 2023 aikana omassa toiminnassaan vaikutusten arviointia. Arviointia toteutetaan toiminnan eri osa-alueilla, kuten K16-toiminta ja varhaisnuorten (5.-6.-luokkalaisten) toiminta. 

Arvioinnin toteuttaminen perustuu lapsivaikutusten arviointiin, josta THL toteaa seuraavaa:

" Lapsivaikutusten arviointi perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen,  erityisesti lapsen edun ensisijaisuuteen sekä lapsen oikeuteen osallistua ja vaikuttaa. Lapsivaikutusten arvioinnissa on kyse erilaisten päätösten ja toimenpiteiden yhteydessä tehtävää lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia ja seurantaa: miten lapsen oikeudet toteutuvat ja millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä ja toiminnalla aiheutetaan? [...] Lapset ja nuoret on otettava mukaan vaikutusten arviointiin. Tämä edellyttää lapsilähtöisten menetelmien käyttämistä ja kehittämistä. Lapsilla ja nuorilla pitää olla joka päivä mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kasvuympäristöissään itseensä kohdistuvaan päätöksentekoon ja toimintaan. Tarvitaan myös edustuksellisen osallistumisen muotoja kuten asiakasraateja, lapsiparlamentti-, nuorisovaltuusto- ja oppilaskuntatoimintaa. Lapsen osallisuutta voidaan edistää luomalla rakenteita, joiden kautta lasten ja nuorten ääni tulee esille. "

Nuorisovaltuusto on edustuksellisen osallistumisen muoto, jonka toiminnan vaikutuksia on niin ikään tarpeen arvioida säännöllisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Ville Sikström, ville.sikstrom@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto käy keskustelua vaikutusten arvioinnin näkökulmista sekä toteutustavasta ja päättää toteuttaa toiminnastaan vaikutusten arviointia syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana.

Päätös

Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 16.8.2023 päättänyt toteuttaa toiminnastaan vaikutusten arviointia syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Vaikutusten arviointi toteutetaan työpajoina, ensimmäinen työpaja järjestetään 2.10.2023 klo 17.00 Nuorisotilalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Ville Sikström, ville.sikstrom@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä työpajan ajankohdan tiedokseen. Sihteeri toimittaa erikseen kutsut kaikille nuorisovaltuutetuille.

Päätös

Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.