Perustelut
Valmistelutoimikunnan asettaminen
Kuntalain 30 §:n 3 momentin ja Järvenpään kaupungin hallintosäännön 11 §:n 5 momentin mukaan kaupunginhallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikunnan toimikausi voi olla enintään toimikunnan asettaneen toimielimen toimikauden pituinen.
Toimikunnan jäsenet valitsee se toimielin, joka toimikunnan asettaa. Jäseniä eivät koske erityiset vaalikelpoisuuden rajoitukset (KL 74 § 3 mom). Toimielimen jäseniä valittaessa tasa-arvolain vaatimuksista voidaan kuitenkin poiketa vain perustellusta syystä. Kun kysymys on pääasiassa luottamushenkilöistä koostuvasta toimikunnasta, erityiseksi syyksi kiintiöstä poikkeamiseen ei ole hyväksytty poliittisten ryhmien edustavuutta, henkilöiden aiempaa kokemusta eikä toimielimen arvovaltaa. Erityinen syy on sen sijaan voinut olla valtuustoryhmien puheenjohtajien valinta asemansa perusteella kaupungin strategioita valmistelevaan kehittämistoimikuntaan. Erityisenä syynä kiintiöstä poikkeamiseen on pidetty myös asiantuntija-viranhaltijan valitsemista yleiskaavatoimikuntaan.
USO-projekti
USO-verkostoprojekti on kuntien ja Kuntaliitto-konsernin vertaisoppimis- ja tukiverkosto, kokemus- ja tutkimustiedon kokoaja sekä paikallisen kehittämistyön konsultoija. Järvenpään kaupungin luottamushenkilöorganisaation kehittämistä sekä poliittisen johtamisen ja organisoitumisen vaihtoehtoja on käsitelty muun muassa Järvenpään kuntakohtaisissa USO-seminaareissa, jotka järjestettiin 29.1. ja 24.2.2020. Kyseisten seminaarien perusteella on ehdotettu, että hallitus asettaa pienemmän valmisteluryhmän valmistelemaan luottamushenkilöorganisaation kehittämistä.
IL
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- asettaa kuntalain 30 §:n 3 momentin ja hallintosäännön 11 §:n 5 momentin mukaisen valmistelutoimikunnan Järvenpään kaupungin luottamushenkilöorganisaation kehittämisen jatkovalmistelua varten.
- että valmistelutoimikunnan toimikausi on enintään kaupunginhallituksen jäljellä olevan toimikauden pituinen.
- että valmistelutoimikunta koostuu valtuustoryhmien puheenjohtajista, kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistoista sekä valtuuston neuvottelukunnan jäsenistä.
Käsittely
Käsittelyn aikana puheenjohtaja teki lisäesityksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäesitys kuuluu:
"Valmistelutoimikunta voi tarvitessaan perustaa työryhmiä valmistelemaan asiaa valmistelutoimikunnan käsiteltäväksi."
Päätös
Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaisesti.