§ 21 Katualueen haltuunotto Perttiläntie, kiinteistö 186-402-4-69

Lataa 

JARDno-2026-1249

Päätöspäivämäärä

13.10.2026

Päätöksen tekijä

Maanmittausinsinööri

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntö (Kaupunkikehityslautakunta 16.12.2025, § 104)

Kuvaus

Järvenpään kaupunki tarvitsee asemakaavan mukaisen katualueen käyttöönsä. Kaupunki tarvitsee asemakaavan mukaiseen Perttiläntie nimiseen katualueeseen kuuluvan noin 125 m² osan kiinteistöstä 186-402-4-69

Alueesta on vireillä yleisen alueen lohkomistoimitus, jossa omistusoikeus siirretään Järvenpään kaupungille.

Kaupunki on käynyt haltuun otettavalla alueella suorittamassa tarkastuksen ja todennut, että haltuunotettavalla katualueella ei ole tarvetta pitää tässä vaiheessa erillistä katselmusta, koska alueella ei ole vähäistä arvokkaampaa rakennusta, arvokasta rakennelmaa tai laitetta, eikä korvattavaa kasvillisuutta.

Aluidenkäyttölain 94 §:n mukaan kunta saa omistukseensa katualueen, joka sille ei ennestään kuulu, kiinteistönmuodostuslain mukaisella kiinteistötoimituksella, yleisen alueen lohkomisella.

Aluidenkäyttölain 95 §:n mukaan kunta saa katualueen haltuunsa, kun sitä ryhdytään rakentamaan tai muutoin tarvitaan käytettäväksi ja alueen erottamista koskeva yleisen alueen lohkominen on pantu vireille.

Aluidenkäyttölain 104 §:n mukaan kunnan omistukseen siirtyvästä katualueesta kunta on velvollinen suorittamaan maanomistajalle korvausta siltä osin kuin luovutettavan alueen pinta-ala ylittää 20 prosenttia hänen kysymyksessä olevalla asemakaava-alueella omistamastaan maasta tai on suurempi sitä rakennusoikeuden määrää, jonka saa rakentaa hänelle jäävälle maalle tällä asemakaava-alueella. Maanomistajalla ei ole oikeutta saada korvausta yksityistielain 3 §:ssä tarkoitetusta yksityistiestä, kun tie on asemakaavassa osoitettu katualueeksi. Kunnalle siirtyvällä alueella olevat rakennukset, puut, istutukset ja laitteet on kunnan korvattava maanomistajalle.

Päätös

Päätän Aluidenkäyttölain 95 §:n nojalla ottaa Järvenpään kaupungin haltuun 13.11.2026 alkaen Perttiläntie-nimiseen katualueeseen kuuluvan osan kiinteistöstä 186-402-4-69.

Allekirjoitus

Maanmittausinsinööri Ville Vistbacka

Organisaatiotieto

Kaupunkikehitys