§ 11 Mittausasemien automaatio ja valvomototeutus

Lataa 

JARDno-2026-1650

Päätöspäivämäärä

12.10.2026

Päätöksen tekijä

Toimitusjohtaja

Päätöksen peruste

Toimivalta perustuu hankinnassa päättämisessä Järvenpään kaupungin hallintosäännön 56 §:n ja ”OSA IV Taloudenhoito,​ valvonta ja riskienhallinta” ja sen ” Luku 18 Taloudellinen toimivalta”. Liikelaitoksen johtaja päätösvaltaan ja taloudelliseen toimivaltaan kuuluu ostopalveluiden hankinnat,​ ​joiden kokonaisarvo on alle 500.000 €.

Kuvaus

Talousveden aluemittausjärjestelmän perustaminen ja valvomoautomaatioratkaisu

Hankinta perustuu erityisalojen hankintalakiin,​ jossa lakia sovelletaan vesihuoltolaissa (119/2001) tarkoitettuun veden johtamiseen,​ käsittelyyn ja toimittamiseen talousvetenä käytettäväksi. Hankinta alittaa lain määrittämän kynnysarvon. Järvenpään Vesi on käynnistänyt talousveden aluemittausjärjestelmän toteutuksen viiden ensimmäisen aluemittauskaivon rakentamisella. Seuraavana vaiheena on niiden liittäminen valvomoon tarvittavine laitteineen ja ohjelmineen. Perusteellisella markkinakartoituksella selvitettiin tarjolla olevat vaihtoehdot siten, että valittu järjestelmä on myöhemmin laajennettavissa noin 20 aluemittauskaivolle ja myöhemmin myös noin 70 jätevesi- ja hulevesipumpaamon kaukovalvontaan jatkohälytyksineen. Jatkotarkastelussa verrattiiiin kolmea palveluntarjoajaa. Vertailussa otettiin huomioon tulevaisuuden ratkaisut ja laajennukset, kuten etäluettavien mittareiden liitettävyys vesitaselaskennan mahdollistamiseksi. Järjestelmätoimittajaksi valittiin Insta Automation Oy. Kiinteän urakkahinnan arvo on 31 842 €, jonka lisäksi tulee palaverit, selvitykset, asennus- ja käyttöönottotyöt laskutustyönä.

Taloudelliset vaikutukset

Kiinteän urakkahinnan arvo on 31 842 €, jonka lisäksi tulee palaverit, selvitykset, asennus- ja käyttöönottotyöt laskutustyönä. Kokonaisarvio ensimmäisen vaiheen osalta on 55 000 €. 

Päätös

Päätän hankkia tarjouksen mukaisen valvomoratkaisun laitteineen Insta Automation Oy:ltä kokonaishintaan 31 842,00 € (alv. 0 %).

 

Allekirjoitus

Toni Huuha, toimitusjohtaja

Organisaatiotieto

Järvenpään Vesi