§ 15 Katualueen haltuunotto Perttiläntie, kiinteistö 186-402-4-130

Lataa 

JARDno-2026-1246

Päätöspäivämäärä

23.9.2026

Päätöksen tekijä

Maanmittausinsinööri

Päätöksen peruste

Kaupunkikehityksen palvelualueen toimintasääntö (Kaupunkikehityslautakunta 16.12.2025, § 104)

Kuvaus

Järvenpään kaupunki tarvitsee asemakaavan mukaisen katualueen käyttöönsä. Kaupunki tarvitsee asemakaavan mukaiseen Perttiläntie nimiseen katualueeseen kuuluvan noin 100 m2 ​ kiinteistön 186-402-4-130.

Alueesta on vireillä yleisen alueen lohkomistoimitus, jossa omistusoikeus siirretään Järvenpään kaupungille.

Kaupunki on käynyt haltuun otettavalla alueella suorittamassa tarkastuksen ja todennut,​​ että haltuunotettavalla katualueella ei ole tarvetta pitää tässä vaiheessa erillistä katselmusta,​​ koska alueella ei ole vähäistä arvokkaampaa rakennusta,​​ arvokasta rakennelmaa tai laitetta, eikä korvattavaa kasvillisuutta.

Aluidenkäyttölain 94 §:n mukaan kunta saa omistukseensa katualueen, joka sille ei ennestään kuulu, kiinteistönmuodostuslain mukaisella kiinteistötoimituksella, yleisen alueen lohkomisella.

Aluidenkäyttölain 95 §:n mukaan kunta saa katualueen haltuunsa, kun sitä ryhdytään rakentamaan tai muutoin tarvitaan käytettäväksi ja alueen erottamista koskeva yleisen alueen lohkominen on pantu vireille.

Aluidenkäyttölain 104 §:n mukaan kunnan omistukseen siirtyvästä katualueesta kunta on velvollinen suorittamaan maanomistajalle korvausta siltä osin kuin luovutettavan alueen pinta-​ala ylittää 20 prosenttia hänen kysymyksessä olevalla asemakaava-​alueella omistamastaan maasta tai on suurempi sitä rakennusoikeuden määrää,​ jonka saa rakentaa hänelle jäävälle maalle tällä asemakaava-​alueella. Maanomistajalla ei ole oikeutta saada korvausta yksityistielain 3 §:ssä tarkoitetusta yksityistiestä,​ kun tie on asemakaavassa osoitettu katualueeksi. Kunnalle siirtyvällä alueella olevat rakennukset,​ puut,​ istutukset ja laitteet on kunnan korvattava maanomistajalle.

Päätös

Päätän Aluidenkäyttölain 95 §:n nojalla ottaa Järvenpään kaupungin haltuun 23.10.2026 alkaen Perttiläntie-nimiseen katualueeseen kuuluvan kiinteistön 186-402-4-130.

Allekirjoitus

Maanmittausinsinööri Ville Vistbacka

Organisaatiotieto

Kaupunkikehitys