Perustelut
Hankkeen tausta
Mankalan koulun peruskorjaushankkeen hankesuunnitelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 22.09.2025, § 280.
Hankkeen tavoitteena on parantaa rakennuksen terveellisyyttä, turvallisuutta, energiatehokkuutta ja toiminnallisuutta sekä pidentää rakennuksen käyttöikää. Hankkeessa uudistetaan rakennuksen rakenteita, taloteknisiä järjestelmiä, sisätiloja sekä piha-alueita hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti.
Rakennustyöt toteutetaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti kokonaisurakkana, jossa pääurakoitsija toimii työmaan päätoteuttajana.
Tämän päätöksen tarkoituksena on, että kaupunginhallitus toteaa urakkakilpailutuksen tuloksen sekä päättää hankintapäätöksen tekemiseen ja hankkeen sopimusvalmisteluun liittyvistä toimivaltuuksista. Hankinnan periatteet on esitelty kaupunginhallituksen kokouksessa 15.6.2026 (§ 174). Tämän päätöksen valmisteluun on osallistunut kaupungin viranhaltijoiden lisäksi Mestaritoiminta Oy:n toimitusjohtaja Harri Väänänen.
Aiempia päätöksiä
Kaupunginhallitus päätti 22.9.2025 valtuuttaa toimitilajohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeeseen liittyvät suunnitteluratkaisut kustannusvaikutuksineen. Hankkeen yleissuunnitelmat on hyväksytty toimitilajohtajan päätöksellä 8.4.2026. Käyttäjä nosti suunnitteluvaiheessa esiin tilatarpeita, jotka eivät olleet kuuluneet hankesuunnitelmaan (erityisopetustila ja monitoimiopetustila) ja nämä tarpeet kasvattaisivat hankkeen laajuutta hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan nähden. Palvelualue piti edellämainittuja tilatarpeita toiminnan kannalta tärkeinä ja ne otettiin huomioon yleissuunnitelmissa ja kilpailutuksessa erillisinä optioina (optiot 1 ja 2), jotka voitaisiin mahdollisesti toteuttaa, mikäli ne mahtuvat hankebudjettiin.
Hankintamenettely
Mestaritoiminta Oy on kilpailuttanut hankkeen Järvenpään kaupungin toimeksiannosta julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaisella avoimella menettelyllä. Liitteinä tarjouspyyntö ja sen liitemateriaalit (Liitteet 1-11, 12 kpl).
Tarjouspyyntö julkaistiin Hilma-ilmoituskanavassa 8.5.2026. Tarjousten jättämisen määräaika oli 22.6.2026 klo 12.00.
Tarjousaikana hankintayksikkö vastaanotti lisätietokysymyksiä, joihin annettiin vastaukset sekä julkaistiin tarvittavat suunnitelma- ja asiakirjapäivitykset. Kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoajat ovat voineet huomioida nämä tiedot tarjouksissaan. Kysymysten esittämisen määräaika oli 12.6.2026 ja vastaukset julkaistiin Cloudia-kilpailutusjärjestelmän kautta kaikille ilmoitukseen tutustuneille.
Määräaikaan mennessä hankintayksikkö vastaanotti yhteensä kaksitoista (12) tarjousta.
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi
Tarjoajien soveltuvuus sekä tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus tarkastettiin tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten mukaisesti. Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu
Tarjousten vertailu suoritettiin tarjouspyynnössä esitetyn pisteytysmallin mukaisesti. Vertailuperusteet sekä tarjousvertailun tulokset on esitetty tarkemmin tämän päätöksen ei-julkisissa liitteissä. Tarjoajien soveltuvuus sekä tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus on tarkastettu tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten mukaisesti. Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu on suoritettu tarjouspyynnössä esitetyn pisteytysmallin mukaisesti. Vertailuperusteet sekä tarjousvertailun tulokset on esitetty tarkemmin tämän päätöksen ei-julkisessa liitteessä. (Liite 13, Ei-julkinen)
Tarjousvertailun perusteella parhaiten sijoittuneen tarjoajan kanssa järjestettiin 30.6.2026 selonottoneuvottelu, jossa käytiin läpi tarjoajan soveltuvuus, hankkeelle osoitetut resurssit, tarjouksen sisältö, tarjouspyyntöaineisto sekä tarjousaikana annetut lisätietokysymykset vastauksineen. Selonottoneuvottelussa ei tullut esiin sellaisia seikkoja, jotka estäisivät hankintapäätöksen tekemisen tarjoajan hyväksi.
Hankkeen toteuttaminen ja optioiden käyttäminen
Hankkeen toteuttamiseen on varauduttu kaupungin 13.11.2025 hyväksytyssä talousarviossa ja investointiohjelmassa. Hankkeen kustannusten arvioidaan mahtuvan kaupunginhallituksen hyväksymän hankebudjetin puitteisiin, mikäli hankkeen riskivarauksesta käytetään kokonaisurakkasumman kattamiseen noin 0,23 M€. Riskivarausta jää tällöin noin 0,67 M€, minkä Mestaritoiminta Oy (Janne Mannersalo ja Harri Väänänen) ovat arvioineet olevan hankkeen suunnitelmien valmiusaste ja urakkamuoto huomioiden riittävä.
Optioiden (erityisopetustila ja monitoimitila) kustannukset ilmenevät tämän päätöksen ei-julkisessa liitteessä.
Opetuksen palvelualue pitää erityisopetustilan toteuttamista erityisen tärkeänä. Tila on tärkeä opetuksessa ja mikäli sitä ei saada toteutettua, vaikuttaa se palvelualueen mukaan koko koulun opetuksen järjestelyihin olennaisesti. Opetusta on tärkeää järjestää joustavasti uudessa oppimisen tuen mallissa myös eriyttäen pienemmissä, muuta opetusta lähellä olevissa tiloissa. Tilat mahdollistavat myös opettajien resurssin hyödyntämisen mahdollisimman tehokkaasti. Mikäli optioita käytettäisiin, ne kuitenkin tulisi kattaa riskivarauksesta. Tällöin riskivaraus pienennee vastaavasti ja kasvaa myös riski budjetin ylittymisestä. Näin ollen option käyttöä ei tässä tilanteessa esitetä myöskään erityisopetustilan osalta. Mikäli option käyttö myöhemmin olisi mahdollista siinä tapauksessa, että hyväksytty budjetti sen mahdollistaisi, option käyttö tuodaan päätettäväksi kaupunginhallitukselle erikseen tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti.
Tilaajatehtävien osalta kustannuksia arvioidaan muodostuvan budjetoitua enemmän, johtuen mm. hankkeen valmistelun pidentyneestä kestosta. Kustannuksia muodostuu vielä mm. rakennustöiden valvonnasta sekä suunnitelmien rakennusaikaisesta tarkentamisesta. Tilaajatehtävien kustannuksissa mahdollisesti tapahtuva ylitys, jonka arvioidaan olevan noin 0,10 M€:n suuruusluokassa budjetoituun määrään nähden, tulee kattaa riksivarauksesta.
Urakoitsijan valinnan tavoitteena on käynnistää rakennustyöt suunnitellussa aikataulussa siten, että koulutoiminta voidaan aloittaa vuoden 2028 alussa.
Hankkeelle on haettu rakennuslupaa, mutta sitä ei ole vielä saatu. Rakennuslupa on haettu optiot sisältävällä laajuudella ja se tullaan tarkentamaan toteutettavan suunnitteluratkaisun mukaiseksi.
Toimivalta
Hallintosäännön (KV 31.3.2025) luvun 18 kohdan 3 mukaan kaupunginhallitus päättää yli 2 000 000 euron hankinnoista.
KS
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Sari Forsström, hallintojohtaja, sari.forsstrom@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- todeta Mankalan koulun peruskorjausta koskevan urakkakilpailutuksen tuloksen liitteiden mukaisena;
- päättää, että hankintaan sisältyneitä optioita ei toistaiseksi käytetä. Mikäli option tai optioiden käyttö myöhemmin olisi mahdollista, erillinen optiopäätös tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi;
- valtuuttaa Mestaritoiminta Oy tekemään hankintapäätöksen tarjouskilpailun tuloksen perusteella;
- valtuuttaa Mestaritoiminta Oy valmistelemaan urakkasopimuksen, käynnistämään työmaan aloitukseen liittyvät valmistelutoimenpiteet sekä muut hankkeen käynnistämisen kannalta tarpeelliset toimenpiteet ennen päätöksen lainvoimaisuutta siten, että hankkeen toteutusaikataulu ei viivästy;
- valtuuttaa Mestaritoiminta Oy allekirjoittamaan urakkasopimuksen sekä valvomaan sopimuksen toteutumista Järvenpään kaupungin puolesta. Sopimus allekirjoitetaan vasta, kun odotusaika on päättynyt. Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä eikä myöhemmin tehtävällä hankintapäätöksellä, vaan vasta erikseen allekirjoitettavalla urakkasopimuksella.