JARDno-2026-70
Järvenpään kaupungin Hallintosääntö § 62 (KV 27.5.2024 § 34)
Järvenpään kaupungin peruskoulun luokanopettajan virka on ollut haettavana 1.1.-29.1.2026 Haarajoen kouluun. Virka on ollut haettavana Järvenpään kaupungin nettisivuilla, julkisella ilmoitustaululla ja Työmarkkinatori sivuilla sekä Kuntarekry-työnhakupalveluissa. Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuusehtona on ollut ylempi korkeakoulututkinto ja luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaa täytettäessä on erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi huomioitava perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Virkaan haki määräajassa 39 hakijaa. Hakijoiden koulutus- ja työkokemustiedot kokonaisuudessaan löytyvät sähköisistä hakemuksista. Hakijoista 29 täytti virassa säädetyt kelpoisuusehdot. Hakijoiden antamiin tietoihin pohjautuvan ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kahdeksan hakijaa.
Haastattelijoina toimivat rehtori Pekka Tukonen ja vararehtori Harri Hemminki.
Julkaistun hakuilmoituksen pohjalta viran kelpoisuusehdoksi määritettiin ylempi korkeakoulututkinto ja luokanopettajan kelpoisuus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi valittavalta henkilöltä odotettiin aktiivista, myönteistä ja muita huomioivaa sekä kannustavaa työotetta. Häneltä edellytettiin yhteistyökykyä ja -halukkuutta, positiivista kasvatusotetta opetustyössä, joustavaa työskentelytapaa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsottiin kokemus monipuolisista työskentelytavoista sekä erityisesti musiikin opettamisesta.
Hakemusten, haastattelujen ja ansiovertailun nojalla soveltuvin ja sopivin Järvenpään kaupungin peruskoulun luokanopettajan virkaan on KM Eveliina Happonen. Hakija osoitti olevansa yhteistyökykyinen ja omaavansa kokemusta monipuolisista työskentelytavoista. Musiikin opetus on hänen vahvuutensa, ja hän on kouluttautunut kyseiseen oppiaineeseen hyvin. Lisäksi hakija toi haastattelussa esiin erinomaista osaamista, joustavaa ja myönteistä työotetta sekä oppilaslähtöisiä näkemyksiä, jotka vastaavat hyvin tehtävälle asetettuja odotuksia. Hakija on lisäksi työkokemuksensa ja osaamisensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella kyvykkäin hoitamaan avoinna olevaa virkaa.
Päätän