Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 26.2.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 16 Periaatepäätös täyttöasteen nostamisesta varhaiskasvatuksen palveluverkossa säästötoimenpiteenä toimintakaudella 2026-2027

JARDno-2026-260

Valmistelija

  • Satu Jernberg-Koskela, va. varhaiskasvatusjohtaja , satu.jernberg-koskela@jarvenpaa.fi

Perustelut

Talouden tasapainottaminen palvelualueella 

Palvelualue on valmistellut toimenpiteitä, joilla pyritään tasapainottamaan palvelualueen taloutta ja pääsemään talouskehykseen. Palvelualueella tulisi löytää 2,3 miljoonan euron säästöt vuonna 2026, jotta talousarvio toteutuisi valtuuston myöntämien määrärahojen puitteissa. Suunniteltuja toimenpiteitä toteuttamalla on mahdollista saavuttaa enimmillään 1,4 miljoonan euron säästöt. Tämä edellyttää, että kaikki toimenpiteet toteutetaan ja niistä saavutetaan arvioidut säästöt. 

Yhdeksi keskeiseksi toimenpiteeksi on tunnistettu varhaiskasvatuksen täyttöasteen nostaminen ja tarpeettomien tilapaikkojen vähentäminen. Tavoitteen saavuttamiseksi on tarkasteltava, mistä tilapaikoista voidaan luopua.

 

Nykyinen palveluverkon kapasiteetti         

Varhaiskasvatuksen kunnallisille päiväkodeille on laskettu syksyn 2025 ja alkuvuoden 2026 aikana maksimikapasiteetit osana palveluverkkotyötä. Tilakapasiteetin käyttöä tarkastellaan jatkuvasti, jotta varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnittelussa pystytään huomioimaan esim. kuukausittainen lapsimäärän vaihtelu. Kesken toimintakauden aloittavien lasten ja sen myötä lapsimäärien kuukausittaisen vaihtelun vuoksi palveluverkon riittävyyttä tarkastellaan pääsääntöisesti 90 % täyttöasteen mukaisesti. Yksikkötasolla tämä voi ylittyä, varsinkin keväällä lapsimäärien ollessa korkeimmillaan, mutta koko palveluverkon tasolla yli 90 % täytön tulisi näkyä palveluverkkosuunnittelussa kasvattamalla tilapaikkamäärää. Järvenpään kaupungin kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen palveluverkossa on tällä hetkellä 591 vapaata tilapaikkaa. Tavoitellulla 90 % täytöllä tilapaikkoja on vapaana 334. 

Jos tarkastellaan vapaiden tilapaikkojen määrää alueellisesti, painottuvat ne nimenomaan Keskustan lähialueelle ja sen ympäristössä oleviin yksiköihin. Tavoitellun 90 %:n täyttöasteen tilapaikoista jopa 58 % (194) on Keskustan lähialueiden päiväkodeissa. Lapsimääräennusteiden mukaan vuonna 2028 lapsimäärän ennakoidaan kasvavan hyvin maltillisesti 40 lapsella. Vuoteen 2032 mennessä lapsimäärän on ennakoitu kasvavan nykyisestä 184 lapsella. Tähän varaudutaan palveluverkkosuunnittelussa erilaisilla ratkaisuilla. 

 

Keskustan päiväkodin tilanne 

Järvenpään kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkko on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 15.11.2021 (§ 111). Päätöksen mukaan Keskustan päiväkodin rakennus (Kansakoulunkatu 28) suunniteltiin purettavaksi vuonna 2023 sen sisäilmaongelmien ja pienen koon takia. Tällöin suunnitelmaa ei kuitenkaan toimeenpantu. 

Palveluverkkotarkastelu käsiteltiin opetus- ja kasvatuslautakunnassa 20.8.2024 (§ 36) ja tarkastelussa todettiin päiväkoti Keskustan pidettävän palveluverkossa vuoteen 2026. Tämän päätöksen mukaisesti toimitilajohtaja päätti 8.5.2025 (§ 7) päiväkodin rakennuksen purkamisesta. Kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta päätökseen 28.5.2025 (§ 182) ja kumosi toimitilajohtajan viranhaltijapäätöksen.  Rakennuksen tekninen kuntoluokka on 53 % ja kohteesta on tehty Wpro-ilmoituksia kuluneiden vuosien aikana. 

Valmistelussa on todettu, että Keskustan päiväkodin rakennuksen nykykunto huomioiden päiväkodin lasten sijoittaminen muihin tiloihin on tarkoituksenmukaisinta edistäen myös ylimääräisistä tilapaikoista luopumista. Palvelualueella jatketaan myös muiden toimenpiteiden kartoittamista, joilla täyttöasteen nostamista koskevaan tavoitteeseen päästään. 

Keskustan päiväkodissa on tällä hetkellä lapsia 56. Heistä 13 siirtyy elokuussa 2026 esiopetukseen muihin yksiköihin. Varhaiskasvatusikäisiä lapsia jää päiväkotiin siis 43. 

 
Taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset 

Keskustan päiväkodin lasten sijoittumisella muihin päiväkoteihin toimintakaudelle 2026–2027 saavutettaisiin säästöjä kiinteistökustannuksista sekä siivouksesta. Puhtaanapidon kustannukset päättyvät rakennuksen käytön päättyessä. Rakennuksen jäädessä tyhjilleen, osa kiinteistökuluista jatkuvat, mutta alenevat merkittävästi. Siivouskustannuksista tulisi säästöä vuodelle 2026 arviolta noin 15 tuhatta euroa. Kiinteistön sisäiset vuokrakulut ovat vuodessa noin 90 tuhatta euroa.  

Järvenpään kaupungin päiväkodit on jaettu 11 päiväkodin johtajan työalueiksi. Kesällä 2026 yksi päiväkodin johtaja on eläköitymässä. Mikäli Keskustan päiväkoti jätetään tyhjäksi toimintakaudella 2026–2027, voitaisiin eläköityvän päiväkodin johtajan työalue siirtää toiselle päiväkodin johtajalle ilman, että tämän työalue merkittävästi kasvaisi. Yksi päiväkodin johtajan virka voitaisiin näin ollen jättää täyttämättä. Tällä tavoin saavutettaisiin lisäsäästöjä. Yhden päiväkodin johtajan palkkaa vastaava säästö olisi vuonna 2026 noin 24 000 €. Vuositasolla säästö olisi noin 59 000 €. 

Säästöt vuodelle 2026 olisi yhteensä noin 39 tuhatta euroa ja koko vuoden tilanteen jatkuessa kokonaissäästö olisi noin 95 tuhatta euroa. Tämän lisäksi tulevat alentuneet kiinteistökustannusten tuomat säästöt sisäisiin vuokriin. 

 

Vaikutusten arviointi  

Palveluohjaamalla Keskustan päiväkodin lapset muihin päiväkoteihin elokuusta 2026 alkaen varhaiskasvatuksen tilapaikoista poistuisi 70 paikkaa. Vapaita paikkoja jäisi edelleen 521. Tavoitellulla 90 %:n täytöllä vapaita paikkoja jäisi 264. Tällä tavalla käytettävissä olevaa kapasiteettia ja sen käyttöä saataisiin optimoitua. Tilapaikkoja vähentämällä ja vapaaseen kapasiteettimäärään huomiota kiinnittämällä voidaan parantaa myös Keskustan lähialueen yksityisten päiväkotien toimintaedellytyksiä. 

Päiväkodissa on ennakoiden tehty vaikutusten arviointi tilanteeseen liittyen loppuvuodesta 2025 ja sitä on täydennetty alkuvuodesta 2026. Myös lapsivaikutusten arviointi on tehty. Tähän on osallistettu yksikön henkilöstöä. 

Vaikutusten arvioinneissa esille nousi erityisesti kaverisuhteiden pysyvyys, etäisyys päiväkodin ja kodin välillä sekä terveelliset ja turvalliset tilat. Myös lapsille tuttujen työntekijöiden merkitys nousi esille.

Yhtenä huomioitavana seikkana on sujuva ja oikea-aikainen viestintä sekä riittävät tiedonsiirrot yksiköiden välillä. Ennakoivalla ja harkitulla viestinnällä perheiden ja henkilöstön toiveet kyetään ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. 

Vaikutustenarvioinnit ovat oheismateriaalina. 

 

Tulevat toimet, jos palveluohjaukseen päädytään

Keskustan päiväkodin lapsille (43 lasta) on ennakoivasti varattu mahdollisuus siirtyä oman lähialueensa päiväkotiin elokuussa 2026. Lapsista 90 % asuu Keskustan, Kinnarin ja Loutin alueilla.  Perheillä on mahdollisuus toivoa siirtoa myös johonkin toiseen yksikköön tai hakea paikkaa yksityisestä päiväkodista. Ennakoiva suunnittelu ja lasten siirtojen mahdollistaminen perheitä kuullen mahdollistaa huonokuntoisista tiloista luopumisen, palveluverkon tilakapasiteetin tarkoituksenmukaisen käytön sekä yksityisten palveluntuottajien osalta paremmat edellytykset saada asiakkaita. 

Henkilöstöä kuullaan heidän sijoittumisestaan muihin päiväkoteihin. Henkilöstö on ollut tietoinen, että Keskustan päiväkodista tullaan todennäköisesti jollain aikavälillä luopumaan. Henkilöstö on suhtautunut asiaan positiivisesti ja toivoo, että kaupunki huomioi heidän toiveensa uuden sijoituspaikan suhteen.  

Väestösuunnitteen ja ennustetun osallistumisasteen kehittymisen perusteella varhaiskasvatuksen palveluverkko vastaa paikkatarpeeseen hyvin ohjaamalla Keskustan päiväkodin lapset toisiin päiväkoteihin 8/2026 alkaen.  

Päiväkoti rakennuksena jää odottamaan lopullisia palveluverkkopäätöksiä. Palveluverkkosuunnitelmaa työstetään parhaillaan. 
 

Toimivalta: Hallintosääntö 19 § (KV 31.3.2025 § 19) 

 

SJK, KS

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta

  1. päättää, että varhaiskasvatuksen palveluverkossa pyritään nostamaan täyttöastetta säästötoimenpiteenä toimintakaudella 2026–2027. 
  2. toteaa, että tätä tavoitellaan esimerkiksi palveluohjaamalla Keskustan päiväkodin lapset muihin päiväkoteihin elokuusta 2026 alkaen. 

Tiedoksi

varhaiskasvatusjohtaja, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, päiväkodin johtaja