Perustelut
Nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puron tehtävänkuvan muutoksen myötä, tapahtuu myös nuorisovaltuuston toiminnan ohjauksessa pieniä muutoksia. Muutoksista johtuen tulee myös nuorisovaltuuston toimintasääntöä päivittää seuraavilta osin. Päivitetty toimintasääntö on toimitettu nuorisovaltuuston jäsenille esityslistan liitteenä.
- Luku 3.1. "toimintaa ohjaavan viranhaltijan" muutetaan muotoon "toimintaa ohjaavan kunnan edustajan"
- Luku 6 poistetaan sana viranhaltija, muutetaan muotoon "Kokouksessa käsiteltävät asiat esittelee puheenjohtaja."
- Luku 6 "Ääntenlaskennan toteuttaa paikalla oleva viranhaltija" muutetaan muotoon "..paikalla oleva kunnan edustaja"
- Luku 6 "Nuorisovaltuusto voi myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden tarpeellisiksi katsomilleen henkilöille, kuten esimerkiksi esitteleville viranhaltijoille." muutetaan muotoon "...tarpeellisiksi katsommilleen henkilöille."
Ehdotus
Esittelijä
-
Santtu Wilkman, santtu.wilkman@jarvenpaa.fi
Nuorisovaltuusto päättää hyväksyä päivitetyn toimintasäännön ja toimittaa sen edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Päätös
Päätetään päätösehdotuksen mukaisesti.