§ 3 Perinnön hakeminen valtiolta

Lataa 

JARDno-2025-1791

Päätöspäivämäärä

1.12.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunginlakimies

Päätöksen peruste

Konsernipalveluiden toimintasääntö (hyväksytty KH 17.6.2024 § 165) 12 § 3-kohta: "Kaupunginlakimies - - 3. päättää kaupungille testamentatun tai lahjoitetun omaisuuden sekä valtion luovuttaman perintöomaisuuden hakemisesta - -"

Kuvaus

Liitteen mukainen henkilö on kuollut 2.4.2025 viimeisenä kotikuntanaan Lahti. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on mennyt perintökaaren (40/1965) 5 luvun mukaisesti perintönä valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla tai kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Jos hakemusta ei lähetetä määräajassa, jää omaisuus valtiolle, ellei sitä luovuteta läheiselle. Hakemus tässä kyseisessä tapauksessa on toimitettava Valtiokonttoriin 2.3.2026 mennessä.

Omaisuutta haetaan Valtiokonttorilta vapaamuotoisella, kunnan puolesta allekirjoitetulla hakemuksella. Pelkkä pöytäkirjanote päätöksestä, jolla kunta on päättänyt hakea omaisuutta, ei riitä. Kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus omaisuudelle. Hakemusta ei tarvitse perustella, sillä luovutus ei perustu tarveharkintaan. 

Asianajaja Perttu Turku, Asianajotoimisto Kalasatama Oy, on Valtiokonttorin määräämänä pesänhoitajana toimittanut Järvenpään kaupungille jäljennöksen vainajan jälkeen laaditusta perukirjasta mahdollista perinnönluovutushakemusta varten. Viranomaistoiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 32-kohdan mukaan perukirja on salassa pidettävä asiakirja.

Ei ole tiedossa, että perittävällä olisi läheisiä, jotka olisivat anoneet kuolinpesän varoja itselleen.

Valtiolta perintönä saadut varat on Järvenpäässä vakiintuneen käytännön mukaisesti käytetty sivistykselliseen tai sosiaaliseen tarkoitukseen. Opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin palvelualueet ovat yhteisymmärryksessä päättäneet esittää, että varat käytettäisiin hyvinvoinnin edistämiseen eri palvelujen (esim. kulttuuri, liikunta ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat) toteuttamana.

Päätös

Päätän, että kuolinpesän varoja haetaan valtiolta Järvenpään kaupungille hyvinvoinnin edistämiseen eri palvelujen (esim. kulttuuri, liikunta ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat) toteuttamana palvelualueiden esittämällä tavalla.

Allekirjoitus

Laura Rainetoja, kaupunginlakimies

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut