Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta.
Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:
- lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
- yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
- kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 30.10.-13.11.2025
Pöytäkirjat
Keskusvaalilautakunta 21.10.2025
Hyvinvointilautakunta 29.10.2025
Talous- ja konsernijaosto 29.10.2025
Tarkastuslautakunta 4.11.2025
Henkilöstöjaosto 07.11.2025
Toimitilajohtaja
31.10.2025 § 23 Vihtakadun koulun ylösajo väistötilakäyttöön 2026-2027
03.11.2025 § 24 Toimeksiannon purkaminen, Conmer Oy
Suunnittelupäällikkö
31.10.2025 § 12 Horsmakatu, katusuunnitelman hyväksyminen
03.11.2025 § 13 Uudenmaantie-Pernajankuja-Kytöpolku, katusuunnitelman hyväksyminen
03.11.2025 § 14 Seutulantie-Arolantie risteys, katusuunnitelman hyväksyminen
13.11.2025 § 15 Silkkiuikku leikkipuisto (Rantapuisto), puistosuunnitelman hyväksyminen
Toimitusjohtaja
03.11.2025 § 6 Vahingonkorvausvaatimus sadevesi- ja viemäriputken rakentamisesta
Kaupunginjohtaja
03.11.2025 § 30 Hankintapäätös / Henkilöstön muistamiset
12.11.2025 § 31 Kiinteistö Oy Järvenpään Harjoitushallin osakkeiden ostaminen
12.11.2025 § 32 Syyskokouskutsu 18.11.2025 / Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
Opetusjohtaja
03.11.2025 § 69 Järvenpään peruskoulujen lukuvuoden 2025–2026 vuosisuunnitelmien hyväksyminen
Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (yksityinen)
04.11.2025 § 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadun arviointi ja suunnittelu (toimintakertomus) kaudelta 2024–2025
04.11.2025 § 4 Yksityisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadun arviointi ja suunnittelu (toimintasuunnitelma) kaudelle 2025–2026
Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (kunnallinen)
04.11.2025 § 1 Kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadunarviointi ja suunnittelu (toimintakertomus) kaudelta 2024-2025
04.11.2025 § 2 Kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadunarviointi ja suunnittelu (toimintasuunnitelma) kaudelle 2025-2026
Tonttipäällikkö
05.11.2025 § 5 Rakentamisvelvoiteajan jatkaminen kiinteistöllä 186-10-1001-15
06.11.2025 § 6 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöstä 186-401-45-0 Vanhankyläntie 32
06.11.2025 § 7 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöistä 186-11-9903-3 ja 186-401-10-131 Vanha Valtatie
Kulttuurijohtaja
05.11.2025 § 9 Paloheimon Perinnesäätiön ja Järvenpään museopalveluiden välinen deponointisopimus
05.11.2025 § 10 Edustajan nimeäminen Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry:n syyskokoukseen 20.11.2025
Maankäyttöjohtaja
08.11.2025 § 40 Peltojen vuokraaminen maanviljelys- tai laiduntamistoimintaan kiinteistöllä 186-401-10-142
12.11.2025 § 41 Tontin 186-15-1560-3 myyminen, Mahonkikatu 6
Tekninen johtaja
10.11.2025 § 1 Kadunpitopäätös, Lallankatu Terholanpuistosta pohjoiseen
10.11.2025 § 2 Kadunpitopäätös, Sipoontie välillä Helsinki-Lahti moottoritie - Vanha Lahdentie
10.11.2025 § 3 Kadunpitopäätös, Leinikkikatu
10.11.2025 § 4 Kadunpitopäätös. Kukkakuja
10.11.2025 § 5 Kadunpitopäätös, Ruusukatu
10.11.2025 § 6 Laurilan vesihuollon vaihe 1 rakentaminen, lisä- ja muutostyöt 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 11, hankinta
Tietohallintojohtaja
12.11.2025 § 6 Salkunhallintajärjestelmän hankinta