Perustelut
Suomessa tavoitteena on edistää eri pakolaisryhmien hallittua ja sujuvaa kuntiin siirtymistä ja kotoutumisen nopeaa käynnistymistä. Kunnat sopivat ELY-keskuksen kanssa kuntapaikoista tekemällä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja pakolaisten kotoutumisen edistämisestä. Kuntapaikoille ohjataan kiintiöpakolaisia, oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita ja tilapäistä suojelua saavia (Laki kotoutumisen edistämisestä 681/2023, jäljempänä myös "kotoutumuslaki", 2 §:n 3 ja 4 momentin henkilöpiiri).
Järvenpään kaupungilla on tällä hetkellä toistaiseksi voimassa oleva sopimus ELY-keskuksen kanssa. Sopimuksen mukaisesti Järvenpään vuosittainen kuntapaikkojen määrä on ollut 15 henkilöä, eikä lukumäärään esitetä muutosta. Allekirjoitettavan uuden sopimuksen muutokset koskevat lakiviittauksia, koska vuoden 2025 alusta astui voimaan uusi kotoutumislaki (681/2023). Sopimukseen ei esitetä muita muutoksia.
Kehittämis- ja hallintokeskus korvaa kunnalle valtion talousarvion rajoissa laissa tarkoitettujen palveluiden järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia kotoutumisaikana. Kyseisiä palveluja ovat ohjaus ja neuvonta, palvelutarpeen arviointi, kotoutumissuunnitelma, yhteiskuntaorientaatio, kotoutumiskoulutus, tulkkaus sekä vastaanoton erilliset tehtävät. Lisäksi laskennallisilla korvauksilla voidaan toteuttaa kotoutumista edistävää toimintaa sivistys-, kulttuuri-, nuoriso- ja vapaa-ajan toimintana sekä osallisuutta edistäviä ja rasismin ennaltaehkäisyyn liittyviä toimenpiteitä. Korvauksia maksetaan pääsääntöisesti kaksi vuotta, kiintiöpakolaisista kolme vuotta. Lisäksi kunta voi hakea erityiskustannuskorvauksia.
|
Laskennallinen korvaus kunnalle
|
Alle 7 vuotiaat
|
7 vuotta täyttäneet
|
18 vuotta täyttäneet 1. vuosi
|
|
Laskennallinen korvaus
|
2185
|
1496
|
1496
|
|
Tulkitseminen
|
556
|
556
|
556
|
|
Osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arviointi
|
|
|
149
|
|
Monikielinen yhteiskunta orientaatio
|
|
|
500
|
|
Kotoutumiskoulutus
|
|
|
7092
|
|
Yhteensä €/vuosi/hlö
|
2741
|
2052
|
9793
|
Kunnalle maksettavien korvausten edellytyksenä on, että kunnassa on laadittu kotoutumisohjelma, jossa kuvataan kotoutumisen alkuvaiheen palvelut, palveluiden vastuutahot sekä palveluihin liittyvä yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Kotoutumisohjelma suositellaan suunniteltavan ja laadittavan kunnassa kotoutumisen edistämisestä vastaavien toimialojen, työvoimaviranomaisen, hyvinvointialueen ja muiden paikallisten toimijoiden yhteistyössä. (VN/17342/2023-TEM-6). Keski-Uudellamaalla on laadittu yhteinen alueellinen kotoutumisohjelma-asiakirja (hyvinvointilautakunta 23.10.2025 § 44).
Korvausten maksun edellytyksenä on lisäksi, että kunta on tehnyt tämän kotoutumislain 42 §:ssä tarkoitetun sopimuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa.
Kotoutumislaki velvoittaa kuntaa kuulemaan hyvinvointialuetta sopimuksen laatimiseen liittyen. Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta on kuultu sopimuksen laatimiseen liittyen sähköpostitse 22.9.2025, eikä hyvinvointialueella ole ollut huomautettavaa asiasta.
Kunnan on myös kuultava hyvinvointialuetta ennen kuntapaikan myöntämistä kotoutumislain 2 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetulle henkilölle, jos henkilöllä on ilmeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeita. Keusotea kuullaan sovitun prosessin mukaisesti.
Elinvoimakeskuksista sekä Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksesta annetun lain 28 §:n mukaan tämä sopimus siirtyy 1.1.2026 alkaen Uudenmaan elinvoimakeskukselle.
Toimivalta: Hallintosääntö 21 § (KV 31.3.2025, § 19)
KS
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi
Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Uudemaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa.