§ 2 Perinnön hakeminen valtiolta

Lataa 

JARDno-2025-1325

Päätöspäivämäärä

29.8.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunginlakimies

Päätöksen peruste

Kaupunginhallituksen toimintasääntö (hyväksytty 17.6.2024 § 165), "Kaupunginlakimies - - 3. päättää kaupungille testamentatun tai lahjoitetun omaisuuden sekä valtion luovuttaman perintöomaisuuden hakemisesta"

Kuvaus

Liitteen mukainen henkilö on kuollut 1.10.2024 viimeisenä kotikuntanaan Järvenpää. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on mennyt perintökaaren (40/1965) 5 luvun mukaisesti perintönä valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla tai kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Jos hakemusta ei lähetetä määräajassa, jää omaisuus valtiolle, ellei sitä luovuteta läheiselle. Hakemus tässä kyseisessä tapauksessa on toimitettava Valtiokonttoriin 13.10.2025 mennessä.

Omaisuutta haetaan Valtiokonttorilta vapaamuotoisella, kunnan puolesta allekirjoitetulla hakemuksella. Pelkkä pöytäkirjanote päätöksestä, jolla kunta on päättänyt hakea omaisuutta, ei riitä. Kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus omaisuudelle. Hakemusta ei tarvitse perustella, sillä luovutus ei perustu tarveharkintaan. 

AA, VT Markku Huopaniemi, Asianajotoimisto Ferenda Oy, on Valtiokonttorin määräämänä pesänhoitajana toimittanut Järvenpään kaupungille selvityksen kuolinpesän omaisuudesta. Tiedossa ei ole, että perittävällä olisi läheisiä, jotka olisivat anoneet kuolinpesän varoja itselleen.

Valtiolta perintönä saadut varat on Järvenpäässä vakiintuneen käytännön mukaisesti käytetty sivistykselliseen tai sosiaaliseen tarkoitukseen. Opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin palvelualueet ovat yhteisymmärryksessä päättäneet esittää, että varat käytettäisiin museotoiminnan kehittämiseen kulttuurihistoriallisessa Järvenpäässä, mikäli Valtiokonttori päättää luovuttaa kuolinpesän omaisuuden kaupungille.

Päätös

Päätän, että kuolinpesän omaisuutta haetaan Valtiokonttorilta Järvenpään kaupungille museotoiminnan kehittämiseen kulttuurihistoriallisessa Järvenpäässä.

Allekirjoitus

Laura Rainetoja, kaupunginlakimies

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut