Kuvaus
Lähtökohdat ja hankinta
Järvenpään kaupungilla on käynnissä asemakaavan muutos nimellä Terholan uusi asuinalue (Terholan liikuntapuisto), JARDno-2024-730. Terholan uuden asuinalueen ja liikuntapuiston maankäytön toteutuminen suunnitteilla olevan asemakaavan mukaisesti edellyttää alueen kunnallistekniikan katu-, puisto- ja rakennussuunnitelmien laatimista ja samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista suunnitella Terholan liikuntapuistoa. Yleisten alueiden suunnittelu tuottaa asemakaavan kannalta olennaisia lähtötietoja, jonka vuoksi kaavatyötä ja yleisten alueiden suunnittelua tehdään samanaikaisesti. Katu- ja puistosuunnitelmien vuorovaikutus ja hallinnollinen käsittely yhteensovitetaan asemakaavan aikatauluun.
Hankinta perustuu voimassa olevaan Yhdyskuntatekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimukseen 2024-2027 (JARDno-2023-1086, kaupunginhallitus 18.12.2023 § 328).
Järvenpään kaupunki on pyytänyt tarjouksen Destia Oy:lta Terholan asuinalueen ja Terholan liikuntapuiston suunnittelusta. Destia Oy on sijalla yksi puitesopimuksen tehtäväalueessa 7 (katusuunnittelu ja kadun rakennussuunnittelu sekä siihen liittyvä vesihuolto- ja yleisten alueiden suunnittelu), jolloin hankinta voidaan toteuttaa puitesopimuksen mukaisesti etusijajärjestyksessä, vaikka hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon 60 000 euroa. Tarjouspyyntö koostui päätoimeksiannosta (sis. kuusi osa- aluetta) ja kahdesta optiosta, jossa osa-alueet ovat 1. Terholan alueen kadut ja puistosuunnittelu, 2. AH-alue, yhteisjätepisteen suunnittelu, 3. Yleisten alueiden vesihuoltosuunnittelu, 4. Liikuntapuisto, 5. Geosuunnittelu ja 6. Vuorovaikutteinen suunnittelu sekä Optio 1. Lähiliikuntapaikan rakennussuunnittelu ja Optio 2. Isokydöntien ja jk+klv:n suunnittelu.
Destia Oy on antanut tarjouksen 10.6.2025. Tarjouksessa on esitetty kokonaisuutena Terholan asuinalueen ja liikuntapuiston suunnittelu, sillä yhteissuunnittelulla saadaan synergiahyötyjä, mm. massakoordinaation, geotekniikan ja hulevesien osalta. Kaupunkitekniikan osalta hankinnasta tehdään erillinen Suunnittelupäällikön hankintapäätös.
Hankinta sisältää Terholan liikuntapuiston hallinnollisen ja rakentamissuunnittelun, jossa nykyinen jalkapallokenttä muutetaan tekonurmikentäksi, liikuntapuiston uuden pysäköintialueen suunnittelun sekä aluevarauksien suunnittelun liikuntapuiston muille toiminnoille, kuten huoltorakennukselle ja lähiliikuntapaikalle. Lähiliikuntapaikan rakentamissuunnittelusta on annettu optio. Hankinta sisältää massakoordinaation ja geoteknisen suunnittelun, jota tehdään yhteistyössä asemakaava-alueen muiden toimintojen kanssa.
Hankinnan yhteyshenkilönä toimii suunnittelupalveluiden projektipäällikkö.
Taloudelliset vaikutukset
Destia Oy:n 10.6.2025 antaman tarjouksen kattohinta on 150 118,00 € (alv. 0 %), josta päätoimeksiannon osuus on 119 098,00 € (alv. 0 %) ja optioiden osuus on 31 020,00 € (alv. 0 %). Tarjouksen päätoimeksiannon kustannukset jakautuvat Järvenpään kaupungin liikuntapalveluiden, suunnittelupalveluiden, maankäytön ja Järvenpään Veden kesken.
- Liikuntapalveluiden kustannusosuus yhteensä 30 388,20 (alv. 0 %); osa-alue 4 (100%), osa-alue 5 (25%) ja osa-alue 6 (33%)
- Suunnittelupalveluiden kustannusosuus yhteensä 57 259,60 € (alv. 0 %); osa- alue 1 ja 2 (100%) osa-alue 5 (25%), osa-alue 6 (34%) osoitetaan kustannuspaikalle 1862033007 / 1869041111_0014 / 1860009220, josta tehdään erillinen hankintapäätös
- Maankäytön kustannusosuus yhteensä 6 466,00 € (alv. 0 %); osa-alue 5 (25%) osoitetaan kustannuspaikalle 1862021001, josta tehdään erillinen hankintapäätös
- Järvenpään Veden kustannusosuus yhteensä 24 984,20 € (alv. 0 %); osa-alue 3 (100%), osa-alue 5 (25%) ja osa-alue 6 (33%) osoitetaan kustannuspaikalle 1868100001 / 1869141002_0011 ja laskutetaan suoraan Järvenpään Vedeltä, josta tehdään erillinen hankintapäätös.
Tarjouksen optioiden kustannukset jakaantuvat seuraavasti.
- Optio 1 Liikuntapalvelut (100%) 14 080,00 (alv. 0 %), josta tehdään erillinen hankintapäätös, mikäli se myöhemmin päätetään ottaa käyttöön
- Optio 2 Suunnittelupalvelut (100%) 16 940,00 (alv. 0 %), josta tehdään erillinen hankintapäätös, mikäli se myöhemmin päätetään ottaa käyttöön
Liikuntapalveluiden suunnittelukustannukset jakautuvat vuosille 2025 (noin yksi kolmasosaa) ja 2026 (noin kaksi kolmasosaa). Vuodelle 2025 tulevat kustannukset järjestellään liikuntapalveluiden investointibudjetin 2025 sisällä.