JARDno-2025-1152
Hallintosäännön luku 18, kohta 2 mukaan toimitilajohtaja päättää alle 250.000 € palveluhankinnoista.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talonrakennuksen investointisuunnitelmassa on teknisiin ja toiminnallisiin investointeihin varattu 3,7 M€ (KV 11.11.2024). Tekniset ja toiminnalliset investoinnit on esitetty tarkemmin Konsernipalveluiden käyttösuunnitelmassa (KH 27.1.2025) ja niitä on tarkennettu toimitilajohtajan tekemin kohdennuspäätöksin (päätökset 23.4, 6.6. ja 10.6.2025).
Järvenpään kaupungin ja Mestaritoiminta Oy:n välisen palvelusopimuksen mukaan Mestaritoiminta Oy tuottaa kaupungille rakennuttamisen palveluita toteuttamista, eli käytännössä rakennusprojektien johtamista. Teknisten ja toiminnallisten investointien toteuttamisesta tulee tehdä sopimus, jossa määritellään Mestaritoiminta Oy:n tehtävät ja niiden kustannus, hankkeen läpivienti sekä kokonaisuuden kustannukset. Sopimus mukailee palvelusopimuksessa olevia periaatteita ja mm. hankkeiden rahaliikenteen on tarkoitus sen mukaisesti kiertää Mestaritoiminta Oy:n kautta.
Tällä sopimuksella teknisten ja toiminnallisista investoinneista ollaan toteuttamassa osaa, jonka tavoitehinnaksi arvioidaan noin 2,2 M€. Mestaritoiminta Oy:ltä hankintaan näiden hankkeiden projektinjohtotehtävät (44.203 €, 540 h). Tähän Mestaritoiminta Oy:n osuuteen eivät kuulu hankkeeseen esitettyjen muiden palveluntuottajien, kuten urakoitsijoiden, mahdollisesti tarvittavien suunnittelijoiden sekä koordinaattorien kustannukset. Niiden hankinnasta vastaa Mestaritoiminta Oy ja niiden kustannukset kulkevat sen laskutuksen kautta. Hankkeiden konkreettinen toteuttaminen tapahtuu Tilaajan ja Mestaritoiminta Oy:n yhdessä hankkimien puitesopimuskumppaneiden tai erillisten kilpailun kautta valikoituneiden urakoitsijoiden kauttatoimesta. Työt laskutetaan toteumaperusteisesti.
Sopimus ja kohdelistaus sis. Mestaritoiminta Oy:n arvioitu resursointi liitteinä (liite 1 ja liite 2).
Teknisiä ja toiminnallisia investointeja toteutetaan erityisesti kesällä mm. koulujen ollessa lomalla. Tästä syystä tämä päätös tulee laittaa täytäntöön heti.
Päätän:
1. hyväksyä liitteenä olevan teknisten ja toiminnallisten investointien toteutussopimuksen
2. että päätös pannaan täytäntöön vailla lainvoimaa olevana.