Perustelut
Nuorten radikalisoituminen, ääriajattelun lisääntyminen sekä asenteiden polarisoituminen on kasvava haaste. Radikalisoituminen on prosessi, jossa yksilö omaksuu jyrkkiä eli ekstremistisiä, yhteisön normien vastaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Jos hän myös motivoituu käyttämään väkivaltaa tavoitteidensa saavuttamiseksi, puhutaan väkivaltaisesta radikalisoitumisesta.
Radikalisoitumiskehitystä ehkäisevissä toimissa keskeistä on tukea ihmisen omaa kykyä torjua häneen kohdistuvat radikalisoitumisen yllykkeet. Monenlainen psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen, kuten merkityksellisyyden, turvallisuuden ja hallinnan kokemuksen vahvistaminen sekä tarvittaviin palveluihin pääsyn varmistaminen, on tärkeää.
Koulut ovat keskeisessä asemassa väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä useasta syystä, sillä perusopetus tavoittaa käytännössä kaikki nuoret ja toisen asteen koulutus suuren määrän nuoria. Hyvä itsetunto, yhteisöön kuulumisen tunne ja kokemus aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suojaavat syrjäytymiseltä.
Nuorisovaltuusto haluaa osaltaan vaikuttaa positiivisesti nuorten yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämiseen sekä vapaa-ajalla, että kouluilla ja oppilaitoksissa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lucas Conway, lucas.conway@jarvenpaa.fi
-
Santtu Wilkman, santtu.wilkman@jarvenpaa.fi
Nuorisovaltuusto käy keskustelua radikalisoitumisesta ja päättää vastuuttaa oppilas- ja opiskelijakuntatyöryhmän lisäämään tietoisuutta radikalisoitumisesta sekä edistämään yhteisöllisyyden toteutumista koulu- ja oppilaitosympäristöissä.